United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin me kaikki teimme: Traddles ilmeisesti ihmetellen, mihin kaukaiseen aikaan Mr. Micawber ja minä olimme olleet tovereita mailman taistelossa. "Ahem!" lausui Mr. Micawber, yskäisten ja vähitellen punssista ja valkeasta varistuen. "Rakas ystäväni, saanko antaa sinulle lasillisen lisäksi?" Mrs. Micawber vastasi, ettei se saisi olla suuri, mutta emme voineet sallia sitä, ja niin tuli lasi täyteen.
»Niin, nuorihan se on, ja jo kauan on siitä huonoa huhuttu, vaan ei siitä olisi uskonut, että se noin olisi kypsynyt. Vaan kun niitä on tovereita, jotka taluttavat köydestä.» Huokauksien valtaan joutui taas Viion leski. Ilon ja tyytyväisyyden piirteet kasvoiltaan hävisivät kerrassaan.
Ja ku-kun minä nyt kuulin tuosta hirvittävästä tapauksesta, tuosta ka-ka-katastrofista Kuusistossa, niin minä ajattelin: Mi-miksi on ihmisellä tovereita? Eikö siksi, että he vaikealla hetkellä rientävät häntä tu-tukemaan? Hän oli saanut rillinsä kuntoon ja painoi ne jälleen paikalleen.
Itse puolestaan, sitä vastoin, ei hän ollut kunnianhimoinen laisinkaan, sillä kun hän oli kasvanut kyllin suureksi, pani isänsä hänet nikkarin oppiin; "ja siinä teki isä varsin oikein", sanoi Jaakko silloin, "sillä minä olen liian tuhma mitään parempaa oppimaan". Nikkarin luona menestyi hän varsin hyvin; hän oli niinkin tuhma, ett'ei ymmärtänyt pitää itseään korkeampi-sukuisena ja paremmin kasvatettuna, kuin muutkaan oppipojat, joista sitten saikin hyviä tovereita ja ystäviä.
Hän niitä sormii ja suorii ja korjailee ja kirjailee, ottaa ne orrelta alas talvellakin ja muistelee kesää. Eikä hän kernaasti laita uutta, niin kauan kuin vanha kestää. Ne ovat hänelle tovereita ja ystäviä, joiden kanssa hän on viettänyt monta yhteistä hiljaisen ilon ja onnen hetkeä, joista ei ole tietoa muilla kuin heillä kahdella, heillä kolmella, hänellä ja hänen vapaperheellään.
Hänellä ei ollut mitä tehdä eikä mihin mennä. Usein kun hän lähti johonkin naapuriin, missä oli tovereita hänelle, joko ikäisiään tahi vanhempia, pyörähti hän takaisin äkkiä tympeyksissään. Ja jos meni perille, niin rupesi siellä kyllästyttämään, vaikka kaikkialla kohdeltiin häntä ystävällisesti, vanhemmat ihmisetkin kuin omaa vierastaan.
Se ajatus masenti hänen viimeisetkin riutuneet sielunvoimansa, hän ei uskaltanut sitä ajatellakaan. Ja, se merkillistä, hänen oli paljo hauskempi ajatella toisin, ajatella elämätä, työtä ja nautintoa, muistella tovereita ja ystäviä ja yhdyselämää heidän kanssansa, vaikka hän tiesikin, että se oli turhuutta, oli unta ja petosta. Vaan oliko se unta ja oliko petosta?
Missä on se elämän punainen lanka, jonka toisen pään olen kerinyt auki? Se kulkee nyt tulevaisuudessa. Siellä minä kerran tulen rakastetuksi, sitä minä rakennan, sitä varten elän. Nykyisyydessä minulla on, paitsi läheisempiä tovereita, jotka tuntevat minut ja minun aikeeni, vaan yhä karttuvia vihollisia, jotka eivät minua ymmärrä eivätkä tunnusta. Tulevaisuuteen siirtyi siis koko elämäni.
Maljaan, jonka puheen lopussa kaikki pohjaan tyhjensivät, vastattiin vanhojen kimnasistien puolesta muutamin sanoin, joilla he ilmaisivat toivovansa, että he meistä tulevat saamaan hyviä tovereita, jotka pitävät yllä oppilaitoksen vanhoja perinnäistapoja. Sitten kohotettiin malja Turun kimnaasille, j. n. e.
Hänen mieleensä muistui, että juuri tänä päivänä oli kulunut noin 40 vuotta siitä, kun hän täällä oli seisonut eräässä mökissä, aikeissa lähteä vihollisen kuormastoa väijymään ja odottamassa tovereita, jotka olivat luvanneet auttaa häntä.