United States or Cambodia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tapani ei odottanut toista käskyä, vaan hyppäsi pystyyn, koppasi orrelta ihan tekokuosilleen oijotut ja voidellut kengät, joita hän varsien suista kantaen lähti viemään sisälle, missä Dampbellin kiiluvat silmät näkyivät sängystä. Nyt hän kuitenkin, nähtyään kenkänsä niin pulskan näköisinä, kohosi istualleen, otti käteensä ja hymyillen sanoi: "No nythän ne ovat aivan kuin uudet.
Hän tointui, selvisi huumauksestaan, pelästyi itseään, sieppasi orrelta jotain käsivarrelleen ja juoksi alas kuin takaa ajettuna. Ei! huudahti Olavi ylös tultuaan ja repäisi rinnastaan kukkavihkon, jonka Elli oli matkalla poiminut ja antanut hänelle. Tämä on jo liian naurettavaa! ... ja nyt on tämä lopussa.
Panu astui sisään ja näki lattialla taikakaluja, jotka olivat orrelta pudonneet. Ei vain liene se Kari? sanoi hän, ja hänen silmänsä välähtivät. Mutta sitten hän sanoi: Sinut on Reita vainajan vaatteissa tietäjäksi kastettava. Mutta kun hän kohotti Reidan kauhtanan lievettä, hätkähti hän ja huudahti: Missä on käärme? Mutta samassa hänen kasvonsa kirkastuivat: Mitä minä kyselen! Sinussahan se on!
Sillä välin se kierähtää lattialle ja puraisee kirpun häntänsä juuresta, ja kun silloin riennän raaputtamaan sitä vatsan alta, niin se kellahtaa selälleen ja naputtaa jalallaan lattiaan. Kaikki sanovat, että nyt on Otti kotiutunut, nyt ei sitä enää tarvitse pitää kiinni. »Sen on koira, jonka kädestä syöpi.» Haistapas tuota, sanoo Pekka ja heittää orrelta vanhat rukkaset Otin eteen.
Joskaan niitä ei tavallisina talvina ole yleisemmin tarvittu, ovat talojen vanhukset niitä kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa huolellisesti hoitaneet ja joka kesä tervailleet, sillä eihän koskaan voi olla varma siitä, milloin taas läpipääsemättömän lumen sataa ja milloin näitä taikakaluja tarvitaan. Ja nyt otettiin ne kuin orrelta alas, ja ihmeellinen oli se vaikutus, minkä ne tekivät.
Sinä hänet sysäät luotasi, että otsansa veriin satuttaa... Vihoissaan lähti, lienee jo venheeseensä hypännyt, taakseen katsomatta koskea alas viilettää eikä enää milloinkaan tule... Hän riisti yltään kalaryysynsä, jätti ne siihen, missä seisoi, tempasi orrelta oman pyhänuttunsa ja syöksyi ulos. Anoppi! Pihamaalla seisoi häntä vastassa iso, laiha, luiseva, vanha nainen.
Hän oli toisinaan pannut merkille, että siinä liikkui joku elävä pikkuinen kutistunut lintu, joka joskus levitteli harmaita siipiään eikä koskaan äännähtänyt, ja että se orrelta laskeutuessaan töksähti häkin pohjalle, jota pitkin kuljetti nokkaansa, hakien rouhittujen maissinjyvien ja tuoreiden kasvien seasta. Mikä sinulla tuossa on? sanoi hän. Kah, sehän on viiriäinen!
Lempeänä, juhlallisena liikuskeli mieli. Hän otti orrelta päreen, halkasi siitä pitkän tikun kirjatikuksi, pani sen paikoillensa, aapisen päälle ja asetti sitte vielä pannun hiilille. Juhlakahvit käski mieli tapauksen kunniaksi keittämään.
Olihan päreitä talossa, ennen vanhaan varatuita, ukkovaarin kiskomia. Päre pihtiin! sanoi haltija, sieppasi päreen orrelta, puhalsi siihen liedestä tulen ja virkkoi, veitikka: Sammuta sinä, kyllä minä sytytän! Ja sitä mukaa kuin kynttilät taloissa sammuivat, syttyivät päreet palamaan, ja taas näki peikko tulien tuikkavan kaikkialla, missä hän äsken oli pimeätä tehnyt.
Mutta kello kulki yksitoikkoista kulkuaan, ja minä kuulin jok'ainoan sen askeleen. Ja vuode oli tuores ja puhdas ja vähän kylmä, ja lakanat ja peite olivat vasta aitan orrelta otetut, ja niissä tuntui vielä tuoksu hajuheinikkoa, niittyä ja neitseellisyyttä... Miksei hän hiivi hiljaa luokseni tuolta kesäyön hämärästä ja istuudu tähän viereeni.