Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Marit vastasi ett'ei hän ollut lähettänyt heitä käskemään, ja he saivat siis mennä tiehensä kiroten "tuhmia talonpoikia". Tore tuli pahalle mielelle kuullessansa tämän. Hän aikoi sitten mennä tuomarilta anteeksi pyytämään.
Hän oli vielä vähän hajamielinen ja näytti kalpealta. Toren äiti seurasi häntä silmillänsä, vaan jätti hänet muuten itsekseen. Vähän sen jälkeen tuli Tore sisään, silloin äiti meni. Huomattuaan että Marit istui yksinään ikkunan ääressä, meni Tore istumaan vastapäätä häntä, otti piippunsa esille ja rupesi polttamaan.
"Ei ole, kun sinä otat minulta ne neljä", oli Tore silloin vastannut. Marit oli purrut huultansa eikä sanonut mitään, sillä, hän tiesi että se oli liian todenperäistä. Marit oli ylpeä lapsistansa, ja ne olivatkin vahvoja ja kauniita katsella. Hänen nuoremmat tyttärensä eivät olleet rakastetut, sillä tunnettu asia oli että ne olivat äitinsä kaltaiset ja yhtä ylpeät, kuin hän.
"Jumala, Vapahtajamme, juuri rauhan antaa sairaille ja väsyneille, jommoisia me olemme", sanoi Anders, "ja suurin onni on saada rauhassa kuolla". "Niin sanoi hänkin, Tore, mieheni", vastasi Marit. "Hän oli varmaankin hyvä ja lempeä mies", sanoi Anders. "Niin hän oli liian hyvä", vastasi Marit. "Mutta kerran hän erehtyi ja se oli kun otti minut vaimoksensa. Sitä erehdystä hän saikin maksaa".
"Vai niin, no, sano sitten terveisiä itsellesi, ett'et saa minua täältä, vaikka repisit minut kappaleiksi". "Vai onko täällä niin hyvä olla?" "Tietysti, täällä minä kannan lokaa ja syön sian ruokaa, tietysti täällä on hyvä ollakseni", vastasi Marit. Tore katseli häntä taas. Kuinka onnettomalta ja turvattomalta hän näytti.
"Mikä tyttöä vaivasi?" kysyi äiti, "tuskin sain sanaa hänen suustansa". "En tiedä", sanoi Tore ja nyt hän kertoi kuinka kaikki oli tapahtunut. "Ei, onko mokomaa kuultu!" sanoi äiti, "lapsi parka, mihinkä hän nyt aikoo maailmassa?" "En tiedä", vastasi Tore ja rupesi käymään edestakaisin lattialla, kädet taskuissa. Näin hän käveli siksi että illallinen oli pöydällä.
Vaimo nousi istuimeltaan veneessä ja aikoi seurata häntä. "Oi Jumala meitä mittakoon! hän tekee meidät onnettomiksi! Oi juokse hänen jälkeensä, sinä Tore, oi juokse hänen jälkeensä!" Isä seisoi niinkuin kiveksi muuttuneena ja piti venettä sillan vieressä, naapurit ja muu väki seisoivat sillalla ja katsoivat Toren jälkeen.
Kukkulalla oli tyttö heittäynyt maahan ja pistänyt päänsä ruohikkoon, ikäänkuin olisi tahtonut itsensä kätkeä. Hän ei huomannut Toren tuloa. "Sun täytyy tulla nyt, Marit", sanoi Tore, koskien hänen olkapäähänsä. Marit kääntyi raivoissaan häntä vastaan: "Pois!" huusi hän "pois sanon minä!" Ja hän otti turvakseen molemmin käsin ruohojen korsista kiinni.
Huhu levisi pian paikkakunnassa siitä, mitä oli tapahtunut, ja moni, joka oli Marit'in tuntenut, tuli hänestä kysymään. Niiden joukossa oli myöskin Tore. Hän oli silloin tällöin käynyt siellä Marit'ia tervehtimässä. Mutta Marit ei koskaan ollut hänestä paljon välittänyt. Tore oli seisonut ovella ja Marit askaroinnut piisin vieressä ja sanonut jonkun sanan silloin kun se oli ihan välttämätöintä.
Marit huomasi sen, mutta hymyili vaan salaisesti, eikä ollut siitä tietävinänsä. Vigleif oli myös osallisena kaikissa koirankureissa siinä seudussa, ja valituksia kuului ehtimiseen; milloin oli hän kivittänyt lehmiä, milloin vetänyt aidan keskelle tietä, jota ihmisten oli ajaminen, milloin haukkunut vanhaa akka parkaa ja raakoja sanoja puhunut. Tore, isä, huolistui tästä ja torui poikaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät