Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. toukokuuta 2025
"En voi toivoa parempaa sulle, kuin että saat rauhassa kuolla", sanoi Tore, "yhtä hyvässä rauhassa, kuin itse toivon saavani kuolla". Paljon muuta ei puhuttu heidän keskenänsä. Tore oli pannut kätensä ristiin, ja Marit istui uskollisesti hänen vuoteensa vieressä häntä hoitamassa. Kerran sanoi Tore: "Jos Eli nyt olisi ollut täällä, niin olisi hän lukenut virren minulle".
Ei hän enää niin raskaasti hengittänyt myöskään, ei, hän nojasi päätänsä polvia vastaan ja katseli metsään niin tietämättömänä koko maailmasta, että olisi luullut hänen nukkuvan. Mitä hänen silmänsä etsi? Majassa metsässä tuolla hän asui. Marit säpsähti. Joku koski hänen olkapäähänsä. Se oli Tore. "Täälläkö sinä olet, Marit?" sanoi hän; "minä olen kauan etsinyt sinua". Marit ei vastannut.
"Oi kyllä hän on tarpeeksi vanha", vastasi Tore, "ja jos hän ei huoli minusta, niin tämä oli vaan sattumus. Hänen isänsä pyysi minua pitämään huolta hänestä ja minä arvelin että voisin sitä parahiten tehdä tällä lailla; sillä arvattavasti hän ei tahdo lähteä nyt enää". "Niin, voithan sinä kysyä häneltä huomenna", sanoi äiti. "Noo, siihen on kyllä aikaa.
Tore ei sitä vastustanut, heissä ei ollut mitään moittimista, vaikka olivat vähän vanhanpuoliset. Jos tytöt tahtoivat heille mennä, niin oli se heidän oma asiansa. Ainoa paha, mitä heistä sanottiin, oli se, että olivat hieman saitureita. Marit oli varsin ylpeä kun sai pitää kahdet häät yht'aikaa ja varakkaiden miesten kanssa vielä lisäksi.
Kyynel tuli Marit'in silmään, ja hän vastasi taas, vaikka hiljaa: "en tahdo lähteä". Tore veti muutaman savun piipustaan. "Mihinkä olet aikonut mennä?" kysyi hän taas.
"Enkö minä voi sitä tehdä?" kysyi Marit. "Oi ei, minä taidan ulkoakin, eikä se siis ole tarpeellista, mutta sano terveisiä minulta Elille". Enempää Tore ei lausunut. Kun Eli tuli kotia ja tapasi isänsä kuolleena, oli hän vallan lohduttamatoin. Monta viikkoa isän hautajaisten perästä olivat hänen silmänsä itkettyneet, eikä hän voinut mitään tehdä. Marit ei ollut tästä hyvillään.
"Se on Knut'in tytär, hänen, joka läksi tänä päivänä", sanoi Tore. "Vai niin on?" sanoi äiti, nousi rukin vierestä ja katseli poikaansa. "Marit ei tullut lähteneeksi ja nyt näyttää siltä kuin hän olisi vähän märkä", jatkoi Tore. "Voi tyttö parka", sanoi äiti, meni koettelemaan Marit'in vaatteita. Marit seisoi kankeana kuin seiväs.
"Ja mitä ei meistä tullut, se tuli lapsistamme; sinun täytyy muistaa Eliä". Marit nosti päätänsä ja katseli tarkasti Anders'ia. "Nyt sinun varmaankin tulee kuolla, Anders; sillä Tore lausui juuri saman". "Niin, niin, ei suinkaan vene kauan enää kannata, mutta minä luotan sinuun, Marit. Vaimoni istuu kotona ja on köyhä". "En minä aja ketään pois toista kertaa", vastasi Marit.
"Saan siis sanoa hyväiset sinulle", sanoi hän, "ja jos muuten jotain tahtoisit, niin tiedät missä minä asun". Marit kuuli hänen menevän, hän hypähti pystyyn, Tore oli jo ehtinyt kappaleen matkaa tiellä. Marit tarttui käsin kynsin portaiden syrjään ikäänkuin hän olisi tahtonut kasvaa kiinni siihen; hän katsoa tuijoitti Toreen, joka jo oli päästämässä hevosensa irti hän huusi Toren nimen.
Tore oli silloin kääntynyt selin häneen ja virkannut: "Pelkäänpä että sinä pilaat poikaani". "Kun hänen ei vaan tarvitsisi hävetä isäänsä enemmän kuin äitiänsä", oli Marit vastannut, ja Vigleif, poikanulikan tavalla, ilvehtinyt sormellaan isänsä jälkeen, sekä hiipinyt Gunhild'in luo, jossa aina tiesi puolustusta saavansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät