Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
Aivan niin, kumarsi Paavo Kontio. Minun on aika ihmistyä jälleen. Tiedättekö, että olen elänyt täällä jo toistakymmentä vuotta kuin metsänpeto. Kertokaa, mitä te olette tehnyt täällä! Olen kuullut, että te teette taikoja. Joskus niitäkin. Mutta pääasiallisesti minä olen vain tappanut aikaa. Ja sitä murhaa ei muistaakseni huomannut kieltää Mooseskaan, suurin kaikista lainsäätäjistä.
Hän ei itse tahtonut mennä tuohon torppaan, siitä syystä, että se oli Jolsan Matin ja hänen vaimonsa asunto. Ja kapteenin ja Jolsan Matin väli ei ollut enää käskijän ja käskyläisen. Mutta kun kyytipoika liian kauan viipyi, täytyi hänen nousta ja mennä torppaan. Jolsan Matti oli, kun Jolsan saarelta toistakymmentä vuotta takaperin muutti, kaikkien kummaksi ostanut vähäisen maan.
Olin kerran läsnä semmoisessa tilaisuudessa, toistakymmentä vuotta sitten, kun paavi Leo XIII vainaja viisikymmenvuotisen piispautensa riemujuhlassa nautti ehtoollisen Pietarin kirkossa, jossa silloin oli läsnä viisikymmentätuhatta henkilöä. Toimituksen päätyttyä syttyivät Pietarin kirkon jättiläisurut soimaan ja ihana, mahtava laulu vyöryi alas kupoolien kätköistä.
Oletpa sinä oikein vanhan ajan miehiä! Niin tulepas tänne työhuoneesen, minä osotan sinulle paikkasi." Nyt astui ukko edellä pienestä mustuneesta ovesta ja talutti kädestä Taavettia, täten tultiin hyvin suureen huoneesen, jossa istui työssä toistakymmentä miestä. "Täältä se tulee teille eräs uusi Taavetti!" sanoi mestari.
Haapasaari oli ollut professorin kesäasuntona jo toistakymmentä vuotta. Se oli pieni, rauhallinen saari kaukana meressä ja siellä ei ollut muita asukkaita kuin yksi ainoa kalastajaperhe, joka jolloin kulloin entisyydessä oli rakentanut huvilantapaisen rakennuksen vuokrattavaksi kesävieraille.
Kun taas jatkoi kertomustaan, alkoi hän hyvin matalalla äänellä: "Toistakymmentä suurta veneellistä oli sotasaalista Pajarin miehillä. Tuhotyönsä tehtyänsä läksivät kotiinpäin purjehtimaan. Viisi oli vankia joka veneessä. Siinä oli nyt liiton lunnaat sekä sodan saaliit! "Siinä oli Monolan miestä sekä Päivilän naista.
Vanhemmat kuolivat aikaisin, ja milloin mikin etäinen sukulainen piti huolta orpopojasta. Köyhyys tuli lisäksi. Jo toistakymmentä vuotta hänen oli pitänyt täydellisesti ansaita oma leipänsä. Hänen tavaton tarmonsa ja työkykynsä olivat auttaneet häntä niin pitkälle, että hän nyt oli yliopiston toivorikkaimpia nuoria tiedemiehiä. Mutta hermostonsa hän oli ankaralla työllään turmellut.
Oli kulunut aikaa toistakymmentä vuotta ja Matilla oli jo neljä kaunista ja tervettä lasta. Hän sattui nyt matkustamaan kaupunkiin. Katua kävellessään huomasi hän, että muutaman puodin akkunasta katseli hänen entinen morsiamensa. Matin sydän hiukan ailahti. Huolimatta kuitenkaan mitään tuosta ilmiöstä, koetti hän voittaa hämminkinsä ja käveli vaan eteenpäin niinkuin ei olisi mitään tapahtunut.
Olen aina sen jaksanut pyytää, minkä olen tarvinnutkin. Lapsieni vastuksina en vielä ole ollut päivääkään. Enkä hyvin muidenkaan vastuksina. Rauhassa olen oman mökkini nurkassa syönyt mitä olen saanut. "Kyllä ne nyt lapsenikin tulevat toimeen. Jo on nuorin tyttäreni kappaleen toistakymmentä vuotta palveluksella tienannut leipänsä, niin kyllä se jo itsestään huolen pitää.
Eipä tiedä, sillä se on itsemurhaa, lausui Sinikka-rouva miettivästi. No, sitten täytyy minun myöntää, että se ainakin on itsemurhan vaarattominta lajia. Tässä olen minäkin parhaani mukaan koettanut harjoittaa sitä jo toistakymmentä vuotta, kuitenkaan täydellisesti onnistumatta. Jos te olette onnistunut yhtä epätäydellisesti kaikessa muussa, yritti Sinikka-rouva siihen...
Päivän Sana
Muut Etsivät