Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. lokakuuta 2025
MAUNU TAVAST: Työ edistyy tosin hitaasti, sillä tiedä, sisar, Suomen kirkko on köyhä ja meillä on juuri nyt ollut paljon kustannuksia noiden monien tulipalojen tautta, jotka ovat sekä Koroisten piispankartanon että Turun Vanhan tuomiokirkon hävittäneet.
Mutta nyt hän suorastaan vaatii pääsyä teidän puheillenne ja sanoo, että ellei veronhuojennusta tapahdu, Satakunnassa nousee kapina... MAUNU TAVAST: Veronhuojennusta? Heidän veronsa huojennettiin viime vuonna. David? Minä muistan hänen nimensä. Tahdon heti puhutella häntä. Kapinallinen talonpoika, joka pyrkii yöllä hänen korkea-arvoisuutensa Suomen piispan puheille? Ajakaa ulos hänet!
ANNA: Sinä sait rauhan, Maunu Tavast? ANNA: Olen tullut Suomen piispan luokse Kuusistoon. Hän yksin voi antaa levon sielulleni. MAUNU TAVAST: Minä olen vaivainen syntinen ihminen, joka en voi antaa muuta kuin mitä Jumala itse minulle kaikkihyvyydessään lahjoittaa. Mutta kenties voisin antaa sinulle voimaa kärsimään. ANNA: Minä en kestä kärsiä enää.
Mitä hän muuta voisikaan? Hän on nyt kyllin oppinut. Hänen on aika astua kirkon palvelukseen. ANNA: Kirkon palvelukseen luulen minä hänen mielellään astuvan. Mutta tuskin Suomen kirkon. MAUNU TAVAST: Isänmaa tarvitsee häntä. Kuinka? Eikö Suomen kirkon? ANNA: Etkö usko hänen kunnianhimonsa tähtäävän korkeammalle? MAUNU TAVAST: Korkeammalle? Hänen kunnianhimonsa? Olavi ei tahtoisi jäädä tänne?
Miehuutensa kukkulalla seisoi silloin mahtava Maunu Tavast, katsoi silmä pitkät pilvenrannat, aatos mittasi kaukomaat, tehnyt matkan oli Pragiin, siellä saanut maisteri-arvon, kuullut Hussin saarnat, lukenut myös kirjat uskon sankarin Wyckliffen.
MAUNU TAVAST: Minä painan alas valkean pääni ja polvistun sinun eteesi, Olavi Tavast, ja tunnustan, mikä kauan on ollut sydämeni ainiaan sytevä salaisuus: sinä et ole sen poika, jota sanot isäksesi, vaan minun, piispa Maunu Tavastin, jonka pyhyyden maine on suuri maailman silmien edessä, mutta pieni Hänen edessään, joka kaikki näkee.
Kaksi henkistä suurvaltaa olen minä elämässä kohdannut, kaksi niitä, jotka maailmoita muodostavat. Toinen niistä oli miehen unelma. Sinä arvaat, mikä toinen oli: naisen rakkaus. ANNA: Liian vähän jättää meille Maunu Tavast, kun hän sulkee meidät itsemme luostariin ja epää meidät maan parhaita miehiä rakastamasta.
ANNA: Tämän pienen siipirikon linnun löysin minä itkemästä tarhan puiden takana. Hän sanoo haluavansa mennä luostariin. MAUNU TAVAST: Elina Karpalainen? ANNA: Niin. Hän sanoi sitä jo kauan toivoneensa. Ja kun hän kuuli, että minusta tulisi tuon uuden luostarin abbedissa... MAUNU TAVAST: Anna! Sinä suostut siis?
Hän oli minun herrani tai pikemmin minun isäni, minun puolisoni tai pikemmin minun veljeni, minun rakastajani tai pikemmin minun rakas opettajani... Maunu Tavast sallii sen liikkumattomana tapahtuvan. ANNA: Minä synnytin hänelle pojan. MAUNU TAVAST: Pojan? ANNA: Niin. Mutta meidän täytyi salata hänen syntymisensä. MAUNU TAVAST: Tuo mies ei vienyt vihille sinua? ANNA: Hän oli pappi.
MAUNU TAVAST: Kenties on hän perinyt minulta jotakin. Mutta silloin on hän perinyt minulta myös synnin. MAUNU TAVAST: Se oli lankeemus, Anna Lepaa, harha-askel meidän molempien. ANNA: Pyhä lankeemus, autuaallinen erehdys, aurinko, jonka säteet vieläkin valaisevat minun riutuvaa vanhuuttani. Mitä olisi ollut minun eloni ilman sitä?
Päivän Sana
Muut Etsivät