United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänet on vastaan otettava kaikella sillä kunnialla, mikä tulee hänen opilleen ja säädylleen. MARTTI: Kyllä, teidän korkea-arvoisuutenne. MAUNU TAVAST: Nähkääs, rakas ystäväni: Olavi on nyt hyvin oppinut mies. Hän on sekä baccalaureus että magister regens Parisin yliopistossa. Ymmärrättekö, herra kaniikki, mitä se merkitsee? MARTTI: Kyllä, teidän korkea-arvoisuutenne.
ELINA: Ei. Mutta minun sydämeni sanoo niin. MAUNU TAVAST: Kuuletko, Anna? Hänelle ei nunnan huntu ole raskas oleva. Itse paavinpaita lie liian vähäinen hänelle. MAUNU TAVAST: Ei, Anna Lepaa, ei! Hän tietää nyt, kuka hän on. Ja hän tahtoo jäädä tänne elinpäiväkseen. ANNA: Kuinka? MAUNU TAVAST: Niin. Herra on tehnyt ihmeen tänä heleänä aamuhetkenä. Isä ja poika ovat toisensa ihmisinä tavanneet.
Jumala kaikkivaltias on minun voimani ja väkeni maahan musertanut. MAUNU TAVAST: Ihmisen kyky kärsiä on mittaamaton. ANNA: Niin. MAUNU TAVAST: Polvistu siis ja tunnusta syntisi minulle niinkuin Herran Jumalan palvelijalle. Varmaan on katuvainen sydän kaunein lahja, minkä me maan tomusta voimme Hänelle tuolla ylhäällä ojentaa. MAUNU TAVAST: Olen tottunut ihmis-erheitä kuulemaan.
Kaikki puhuivat hänestä niinkuin tulevasta, loistavasta opinvalosta, joka on kaikki muut pohjan taivaalla himmentävä. MAUNU TAVAST: Niinkö? Sinä olet puhutellut häntä? ANNA: En. Minä olen seisonut huomaamattomana syrjässä, katsonut ja tuntenut silmäni hämärtyvän kyyneliin. Piispa Maunu Tavast: sinun on syytä ylpeillä pojastasi. MAUNU TAVAST: Hän on komea, eikö totta?
Minä tuomitsen, tuomitsen ankarasti Abaelardin synnin, sitä ankarammin, mitä suurempi hänen sielunsa oli ja mitä laajempi hänen lujan ajatuksensa kantavuus. MAUNU TAVAST:
Samoin että 4-näytöksinen legenda TUOMAS PIISPA on tarkoitettu muodostamaan keskimmäisen osan trilogiasta LALLI MAUNU TAVAST ja vaatii tämän kokonaisuuden tuntemista saadakseen oikeat puitteensa lukijan mielikuvituksessa.
Lyhyt, utuinen unelma on elämä keskellä kahden ruskon kajastamista. Torvet torahtavat kartanolla. Riemuhuutoja, kannusten kilinää. KARPALAINEN: Hänen jalosukuisuutensa maisteri Olavi Tavast. OLAVI: Setä! MAUNU TAVAST: Poikani, rakas poikani! Sinä olet siis jälleen kotona. OLAVI: Niin, rakkahin setäkulta! Voitko ajatella mitään niin naurettavaa?
MARTTI: Kaikki on oleva heti valmista, teidän korkea-arvoisuutenne. MAUNU TAVAST: Sinä voit kyllä jäädä. Se on totta! Meidän äskeinen kanssapuheemme jäi kesken. Minä en vielä saanut tietää sinun matkasi lopullista tarkoitusta. ANNA: Minä tahdoin nähdä hänet ennen kuolemaani. MAUNU TAVAST: Ja nyt kun olet nähnyt hänet? Mitä nyt ajattelet?
ANNA: Etkö luule nyt Olavin seisovan sillä? Etkö luule nyt hänenkin silmissään kauniimpien ja eteläisempien maiden kangastavan? MAUNU TAVAST: Oikeaan aikaan sattui Jumalan käsi raskaana minun päälleni ja musersi minun itserakkaan ylpeyteni niinkuin saviastian. Mutta Olavin? Ei koskaan. Hän on jo alunpitäen ollut viisaampi, ollut järkevämpi minua.
Vaan tavast' ensinnä hän emännöitsijä-huonetta silmää, aukaisee oven, katsovi huoneeseen, emäntänsä huomaa, kuin vesi silmissä tuo sekä hehkuvin poskin nousevi kankaaltaan, hymyn teeskelemist' yritellen.