United States or Uzbekistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän sanoi itselleen: "ajattelen, siis olen olemassa". Entä sitten? Siinä ei ollut kylliksi; hän uiskenteli kuin juureton untuva rannattomalla merellä: hän tarvitsi pohjaa. Hän tarvitsi jotakin rakastaakseen ja jotakin, jota varten eläisi. Kuka on sinut kuolettanut? sanoi Paul nuorelle tammelle, sillä hänen sydämensä oli murheellinen. Sinä! sanoi tammi. Minäkö?
»Miekka kädessä?» sanoi hän. »Onpa tämä kummallinen palkinto vieraanvaraisuudesta.» »Ymmärrättekö?» lausui Alan. »Minä olen kuninkaallinen henkilö; minä kannan kuninkaan nimeä. Minun asemerkkini on tammi. Näettekö miekkaani? Se on katkonut kaulat useammalta whigamorelta kuin teillä on varpaita jaloissanne. Kutsukaa roskajoukkonne taaksenne, sir, ja käykää päälle.
Se aika on kyllä tuleva, Paulini, jolloin ei toinen synny toistaan parempana tai pahempana ja jolloin ei ole olemassa muuta aatelia kuin miehen tai naisen oma ihmisarvo. Mutta yksin jo tämä tieto sisältää kokonaisen uuden aikakauden ja miksikä valittaisimme sitä, ettei korkea tammi heti kohoa täyskasvaneena, kun näemme sen siemenen juurtuvan jalkaimme juuressa?
Julistaa Jumalan tammi: »Humisen huolia sinulle, surun annan aateluutta, vaivan kalvavan vakautta, ylevyyttä ylhän tuskan; kynnän otsasi vakoihin, sielusi enemmän kynnän, panen paadet hartioille, käsken nuorna kärsimähän.» Kysyn kylmävin sydämin: »Miks minua kärsimähän?» Luojan suuren puu puhuvi: »Siks sinua kärsimähän, kun olet lapsi laadultasi, itkijä elämän itkun.
Kevät tuli ja suonissani kuohui jälleen vironnut mahla niinkuin keväisessä luonnossakin, ja uudelleen puhkesivat kaikki nuoruuteni liikutukset kukoistamaan. Unhottumattomana on muistissani säilynyt puistokäytävä, jonka tiheän tammi- ja pähkinäpuulehvistön alla kirjoitin kirjassani kuvatun parveke-kohtauksen.
IX. Tuhannen vuotta kasvaa tammi vaieten metsässä; vasta tuhantena vuonna, kun puunhakkaaja tulee kirveineen, kuuluu yksinäisyydessä äänenkaikua ja tammi ryskeellä kaatuessaan huudahtaa hämmästyksestä. Miten hiljaa istutettiin maahan tammenterho, jonka harhaileva tuuli toi mukanaan.
Aarniometsän keskipäivän hämärä, syvän, kaikuvan aarniometsän, jossa ilmielävät tammi- ja kuusipylväät kohoavat edellisen vuosisadan puiden raunioista; jossa kotkat ja varikset vuosikausiin eivät ole nähneet ketään muukalaista; naavapartaiset kuuset, joiden yli saa sulouden henkäys niiden juurella kasvavista metsäorvokeista; laaja, kylmä notko, joka usvapukunsa kutoo maanalaisen kiteytymisen hiljaisuudessa; jossa vaeltaja keskellä vastenmielisiä suokasveja ajattelee mieluisella kauhulla kaukaista kaupunkia; tämä kauneus, villi ja autio kauneus, jota aurinko ja kuu, lumi ja sade maalailevat ja muuntelevat, jota taide ei milloinkaan vielä ole saanut käsitellyksi, ei ole kuitenkaan kenellekään vaeltajalle yhdentekevä!
Matkustaja vaikeni ajatellen: olkoon menneeksi. Pian oli tuo vaarallinen paikka kuljettuna ja Polle sai taas mennä lönköttää tavallista kulkuaan; hevosen kaulassa oleva kellokin soi taas vanhalla yksitoikkoisella tavallaan. "Näkeekö herra tuolla kauempana pimeää mäntymetsää kohden siintävän ikäänkuin saaren, jossa on lehdettömiä koivuja ja suuri tammi, joka viittaa saaren itäistä puolta kohden?"
Ikävin vuoden-aika on epäilemättä pimeä-öinen ja kolkko syksy, jota tavallisesti kestää loka- ja marraskuun ajan. Ja sitten alkaa tuo monen niin kammoksuma talvi. Mitäpä siinä oikeastaan on vikaa ja moittimista? Ei se ole niin pitkän pitkä, ett'ei sitä kestää voisi. Joulu-, tammi- ja helmikuuhan vaan ovat varsinaisia talvikuukausia.
Pääsit suurten vainosta, Uhkat vältit valtijain; Sure et ruokaa, vaatetta; Tammi nyt on ruoko vain. Oppineet ja ruhtinaat Ne maan tomuksi vaihtuvat Jäivät nuolet ukkosen, Jyrinätkin pauanteen; Ilon heitit, murenen, Herjat, moitteet polvekseen. Lempi, nuoruus kuihtuvat, Maan mullaksi ne vaihtuvat. Sua velhot älkööt turmatko! Sua taiat älkööt hurmatko! Aaveet sua säästäköön! Paha sua väistäköön!