United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Miekka kädessä?» sanoi hän. »Onpa tämä kummallinen palkinto vieraanvaraisuudesta.» »Ymmärrättekö?» lausui Alan. »Minä olen kuninkaallinen henkilö; minä kannan kuninkaan nimeä. Minun asemerkkini on tammi. Näettekö miekkaani? Se on katkonut kaulat useammalta whigamorelta kuin teillä on varpaita jaloissanne. Kutsukaa roskajoukkonne taaksenne, sir, ja käykää päälle.
Olen pannut lattialle... korkkimaton, sillä siinä huoneessa, missä te olette, ei saa olla vetoa. Mutta kun sain sen kiinnitetyksi, niin minun tuli melkein paha ollani. Se on tosin halpa, mutta se on kuitenkin korkkimatto, ja on paljo lapsia, joiden varpaita huurre tavottelee hataran lattian raoista. Olisi tehnyt mieleni riisua se heti sinä hetkenä. Ja kuitenkin: mikä olisi hänelle liikaa?
Kuolleitten luita saattaisi minulla ehkä olla, ehkä myöskin sisiliskon päitä ja sammakon varpaita; mutta mistä tulee nyt yht'äkkiä kirkkomullat, huuhkajan sydämet ja käärmeen kielet? Ei sitä niin vain mennä. Täytyy odottaa alakuuta, sillä yläkuussa menettävät heinät voimansa eivätkä voi vahingoittaa, vaikkakin voivat parantaa. Tulkaa takaisin kahden viikon päästä!
"Mutta kovinhan nyt onkin kylmä, kun oikein nenänpäätä riitelee ja varpaita tahtoo koperoon vetää... Ai! ... oikein jalat nuljahtelevat tilaltaan tuossa roustikossa. Mikähän lieneekin, kun ei jo lunta tule enempää, vaikka Marraskuu lienee jo puolivälissä... Tuo kengän paulakin kun retajaa irralla..."
Hän heittäytyi nukuksiin, mutta kuuli äidin sanovan tädille, että hän on valveilla. Hän rupesi toivomaan, että pääsisi hourioon niinkuin ennekin. Kiihkoisella kiireellä hän koetti saada varpaita ja sormia puhelemaan keskenään. Mutta ne eivät ruvenneet, vaikka ennen rupesivat itsestään. Ei yksikään hiiskahtanutkaan eikä vähintäkään tuntunut siltä, että rupeavat.
Minusta näyttää, että tyttöjen varpaita jo kutkuttaa. PIRKKO. Entä omiasi sitten? Eikö niitä muka ensinkään kutkuta? MIKKO. No, niitä kutkuttaa niin hiton lailla. KORTESUO. Mitäs sitten muuta, alkakaa vaan tanssia. Luulen että Riikkakin odottaa herroja, ennenkuin tarjoo meille mitään suuhun pantavaa. RIIKKA. Niin, jos nuo hyvinkin tulisivat piakkoin. MIKKO. Pirkko, tuletko sinä minun parikseni.
Taitavinta kortinlyöjää ja onnenonkijaa, Oakhurst'ia, kauniine, synkeine, haaveksivine kasvoineen olisi voitu pitää Hamletina; rohkein koko joukossa oli ainoastaan viiden jalan korkuinen, ujo käytökseltään ja sulo-ääninen. Vähäisempiä kappaleita, esimerk. korvia, sormia, varpaita j.n.e. ei suinkaan ollut täysi määrä, mutta eihän se vähentänyt heidän yhteisiä voimiaan.
Saimme käsivarsiamme aika lailla poikki rintalastan viuhtoa. Pakkanen alkoi yhä ankarammin ahdistaa; varpaita kirveli, ja vilun väreet kulkivat läpi koko ruumiin. Me kirosimme majuria, hartaasti odotettua, ja aloimme tuumia, kärsisikö tässä yön viettää vai pitäisikö Rintalaan tuo puolen penikulman taival yöksi lähteä. Tämä talo oli syrjässä siitä tiestä, jota majurin oli tultava.
Riikka tuli uteliaaksi, kiipesi hiljaa penkille ja veti kengät esiin. Oi, niin kauniit kengät! Näin koreata ei hän ollut koskaan ennen nähnyt. Ne ovat liian pienet äidille, ne ovat varmaankin minua varten tehdyt! Sitte koetti hän kenkiä. Niin, vähän liian isot ne olivat, mutta sitte ne eivät purista varpaita. Oi, miten hienoa!
Kulku kävi erittäin hitaasti, sillä polku oli kapea, mutkainen, vierto ja kovin liukas sekä päälle päätteeksi kävi ankara pyry ja viuhka. Alkupuolella eli aamupäivällä täytyi usein seisattua tuntikausiksi vartoomaan edellä-kulkijain pysähdysten tähden, jossa tilaisuudessa pakkanen nipisteli monen miehen varpaita ja sormia sekä tahtoi muutenkin vilu tupata.