Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. toukokuuta 2025
Kerran, noin 15 vuotta sitte, oli kumminki Aappo, jota muutoin pidetään kylän väkevimpänä miehenä, saanut hänen sylipainiin, vaan kohta, kun hän laski kätensä Aapon selän taakse ristiin, oli hän painauttanut semmoisella voimalla, jotta Aappo luuli silmänräpäyksessä selkäluunsa poikki menevän, päästi aivan tahtomattaan semmoisen hätähuudon, jotta Tapanin oli asia hellittää, ja siihen jäi se taistelu, jota sittemmin ei ole uudistettu.
»Sinä et tietenkään pidä mitään», sanoi hän tuokion kuluttua kepeää leikillisyyttä tavottavalla äänellä. »Eihän sinulla ennenkään ollut mitään.» »Niin ennen, mutta nyt nyt pitäisi olla!» Tytön ääni värähti niin kummasti, että nuori mies tahtomattaan ailahti, laski kynän pöydälle ja katseli äänetönnä pesässä palavaan tuleen.
Usein hän ikäänkuin ääneensä ajatellen sanoi, tuskin kuultavasti: "Voi, voi kun en minä saanut sitä Maria omakseni!" Toisinaan hän säpsähti, kun huomasi tuon tahtomattaan tulleen oman äänensä; silloin katsoa vilautti hän hätäpikaa minua silmiin, ikäänkuin tunnustellaksensa, huomasinko minä tuota häneltä väkisin tullutta, huokaavaa huudahdusta.
Tahtomattaan alkoi Jeanne verrata heidän elämäänsä toisiinsa, mutta ilman mitään mielenkarvautta ja nöyränä kohtalon julman vääryyden edessä. Hän sanoi: Minkälainen oli sinun miehesi sinua kohtaan? Kyll' hän ol' kelpo mies, rouva, eik' ollenkaan turhanpäinen ja osas' hyvin varallisuutt' kerät'. Hän kuol' rintatautiin.
Hän tunsi vaistomaisesti, ettei hän ympäristöönsä sopinut. Rovastille ja ruustinnalle hän osoitti palvelevaista kunnioitusta, Eeviä hän karttoi. Tuo turhamainen muotinukke nauroi tietysti yksinkertaiselle pappismiehelle. Parasta oli pysyä loitolla. Mutta eräänä päivänä yhtyi hän tahtomattaan Eeviin. Eevi oli ollut kävelemässä ja oli kotimatkalla, kun tien risteyksessä tapasi pastorin.
Meidän on nyt niin hyvä olla, mutta minusta tuntuu niinkuin silloin tunkeutuisi jotain vierasta meidän väliimme. Ja se olisi niin ikävätä, kun sinä muutenkin niin pian lähdet?» He vaikenivat ja katsoivat toisiinsa kaihoisin silmin niinkuin jotain vierasta jo olisi tunkeutunut heidän väliinsä. Niinkuin he olisivat tahtomattaan pahottaneet toistensa mielen, ja siitä kärsineet.
Ja seurauksena siitä oli, että hänet tahtoen tai tahtomattaan vietiin erääseen yksityiseen mielisairaalaan, jolloin sanomalehdet sisälsivät tuskallisia kertomuksia hänen mielisairaudestaan ja hänen pyhimyksellisestä luonteestaan. Häntä pidettiin vankina sairaalassa.
Hämmästyneenä kääntyi Ester häneen ja tahtomattaan hän kysyi: Senkötähden? Mutta sitte hän punastui. Muutenkin, vastasi Arnold lyhyesti. Kumpikin vaikeni. He istuivat nyt hiukan erillään toisistaan. Suostuthan sinä, Ester? kysyi Arnold vihdoin. Mutta Verner, ihmiset nauraisivat meille. Mitä ihmisillä on meidän kanssa tekemistä? Minä olen luvannut olla kotiopettajattarena koulun loppuun.
Hanna ei tiennyt mitä sanoa, tuntui mieli aivan hätäilevän. Itse tahtomattaan ja ajattelemattaan läheni Anttia ja rukoilevalla äänellä huudahti: »Mitä se isä kuitenkin sanoo, kun en saa takaisin niitä rahoja?» Antti näki Hannan hädän, niin tarttui syliksi, istutti syliinsä ja sydämmellisesti virkkoi: »No hyvä äiti. Eihän se ollut sinun syysi.
Hilja raukka, hän ei tahtonut itselleen myöntää, että epäluulon siemen hänen tahtomattaan oli istuutunut hänen sydämeensä, missä se nyt iti ja kasvoi. Ja tietämättään oli hänen mielensä päivät päästään jännityksessä huomioita tehdessään, mikä sai hänen poskensa kalpeiksi ja poisti unen hänen kosteista silmistään, kun hän illalla laski päänsä patjoille.
Päivän Sana
Muut Etsivät