Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. marraskuuta 2025
Itku kurkussa vastasi Syyne: "Minä tahtoisin niin mielelläni, että äiti, Veeru ja Marssu olisivat hyviä ja tulisivat onnellisiksi, mutt'en uskalla sitä toivoa. Saanko toivoa pääseväni kouluun?" "Saatpa kyllä. Huomis-aamuna saat alkaa koulunkäyntisi: »Vasemman käden etusormi!» "Ja oikein painetun aapiskirjan, jossa on kukkokin!"
Ei voi aina niin tarkoin sanoa kehen lapset tulevat. Räätälin lapsista oli Veeru äkäluontoinen ja Syyne hiljainen; suutarin lapsista taas Kukko hiljainen ja Marssu äkäinen. Nuo kaksi hiljaista pysyivät yhdessä ja tulivat hyvin toimeen; toiset äkäiset tappelivat enemmästä päästä keskenään, toisinaan taas pitivät yhtä puolta tehdäkseen kiusaa hiljaisille siskoilleen.
Pilli soi ja pianpa peitti koko niittyä rehevä heinä; nälkäiset elukat kahlasivat polviaan myöden pitkässä heinässä ja polkivat jalkoihinsa enemmän, kuin ennättivät syödä. Syyne taputteli käsiään ihastuneena. Nyyrikki onpa tämä vähän toista kuin mustikan varret! »Oikean käden nimetön!»
"Saat leipäpalan mukaasi ja sen pitää riittämän iltaan asti." "Riittää kyllä, äiti." "Ja sinun pitää lainata nuttusi Marssulle, hän raukka tarvitsee jotakin lämmintä mennessään kouluun kylmässä tuulessa." "Kyllä, äiti." "Kyllä ja kyllä", mutisi Priska, "ei koskaan saa kuulla muuta! Eikö sinua itseäsi palella, vätys?" "Minä juoksen itseni lämpimäksi", sanoi Syyne.
Kyllä, äiti. Kyllä ja kyllä, tiuskasi Priska, muuta ei sinulta saa kuulla! Eikö sinulle sitte tule kylmä, senkin heittiö? Minä juoksen lämpimikseni, sanoi Syyne. Uskallappas vaan juosta pois lehmien luota! Sinun täytyy koko päivä istua samassa paikassa. Tahdon koettaa, äiti. Niin, se tyttö oli aivan mahdotoin itsepäisine kyllä ja kyllä sanoineen.
Pian ilmestyi höyryävä vadillinen makkarasoppaa, puulusikka laidalla. Kanto katseli tyytyväisesti, miten nälkäinen lapsiraukka söi vatsansa täyteen. Jott'ei mitään puuttuisi, ilmestyi vielä kupillinen lämmintä maitoa. »Oikean käden keskinen», jatkoi kanto Syynen syötyä. "Anna härän, lehmäin ja vasikkain myöskin syödä tarpeekseen!" pyysi Syyne.
Lintu räpytteli pari kertaa kuoleentuneita siipiään, ojensi ne suoriksi ja lensi visertäen tiehensä. Se oli leivonen, huudahti Syyne, sekä iloissaan että suutuksissaan. Kas vain sellaista pientä kiittämätöntä veitikkaa, vaan se ei tee mitään, kun ei vaan toiste palella kuoliaaksi. Nyt oli Syynellä oma talo.
Kun Syyne tuli karjan kanssa, seisoi Priska-muori kellarin-avain kädessä rustitilallisen veräjällä. Hän oli sanonut rustitilallisen emännälle: Tyttö on antanut suden syödä kaksi vasikkaa, jotka meidän täytyy maksaa, mutta siksipä saapikin tyttö istua seitsemän päivää ja seitsemän yötä kellarissa. Rustitilallisen emäntä sanoi Priskalle, luettuaan ja tarkastettuaan karjan: Nehän ovat kaikki täällä.
Pieni harmaa lintu, ja se oli kuollut, kuoliaaksi paleltunut! Syyne otti linnun konttaiseen kouraansa ja hohotteli siihen. Se oli kylmä ja kuollut. Mutta entäs, jos hän panisi sen paitansa alle ja lämmittäisi sitä povessaan. Sopihan koettaa. Lintu tuntui niin kylmältä kuin jääpalanen, kun se koski pikkaista tytön sydäntä. Kylmää päältä ja kylmää sisältä, huu! Syyne alkoi väristä vilusta.
"Se on sinun hevosesi, isä", sanoi Syyne, joka ei enää voinut salata iloaan. "Nyt saat ratsastaa joka päivä." "Pitääkö minun ratsastaa? Kylläpä se olisi kaunista!" nauroi räätäli. "Noh, koeta!" sanoi Syyne, räätäli suostui ja kapusi hevosen selkään, mutta putosi sieltä, kuin paikattu tumppi. "Ai, ai!" huusi hän, "mutta ehkä onnistuu paremmin, kun olen hieman ehtinyt harjaantua."
Päivän Sana
Muut Etsivät