United States or Monaco ? Vote for the TOP Country of the Week !
"No, kanto", sanoi Veeru uhitellen, "annatkos minulle pyssyn, muuten sytytän sinut tuleen. Minulla on tulitikkuja taskussani." "Sen sinä jätät tekemättä!" huusi Marssu. "Mitä vielä", nauroi Veeru, ottaen esiin laatikon. "Saanko pyssyn, vai enkö saa?" Kanto oli vaiti. Marssu tahtoi temmata Veerulta tikut pois, mutta sai sellaisen tuuppauksen, että vieri alas mäkeä.
Ei voi aina niin tarkoin sanoa kehen lapset tulevat. Räätälin lapsista oli Veeru äkäluontoinen ja Syyne hiljainen; suutarin lapsista taas Kukko hiljainen ja Marssu äkäinen. Nuo kaksi hiljaista pysyivät yhdessä ja tulivat hyvin toimeen; toiset äkäiset tappelivat enemmästä päästä keskenään, toisinaan taas pitivät yhtä puolta tehdäkseen kiusaa hiljaisille siskoilleen.
"Niin sanoo satu", vastasi Syyne, "mutta minä kuulin kannon itse sanovan, että hän oli kanto, kuin muutkin kannot, kuinka se muutoin olisi voinut puhua. Niin kauan kun se oli olemassa, eli siinä elävä henki, joka on kasveissa ja eläimissä. Marssu, olkaamme hyviä kaikkia kasvia ja eläimiä kohtaan.
"Minä tahdon olla korein kirkossa", lisäsi Marssu. "Minä tahdon ampua kaikki leivot ja oravat täältä metsästä", selitti Veeru. Kanto seisoi vaieten, niinkuin ennen, mutta jos Syyne olisi ollut saapuvilla, olisi hän huomannut, miten parta liikkui, ikäänkuin olisi häntä hieman naurattanut. Eihän se voinut puhua sellaisille, jotka eivät ymmärtäneet sitä. Nytkös Veeru suuttui.
Marssu tahtoo lopettaa koulunkäynnin, mikä on hänestä kaikkein ilkeintä maailmassa. Marssu ei ollut kertonut, että hänet oli eroitettu koulusta." Syyne kiitti, hän oli jo saanut kukkoaapisensa. "
Lesket tuumivat nyt, että heidän sopisi mennä naimisiin ja niin menivät räätäli ja suutarin leski keskenään naimisliittoon. Siten joutuivat kaikki nuo neljä lasta Veeru, Kukko Syyne ja Marssu yhteen ja heistä tuli tavallaan siskot, mutta eihän se sukulaisuus niin hääviä ollut, koska kullakin siskoparilla oli eri vanhemmat.
Marssu virkkoi Veerulle: "olisipa se aika saantia, jos saisimme kuin Syyne, mitä mieli tekee, kun vaan toivomme itsellemme." "Jaa-a", sanoi Veeru. "Minä tulen mukaan!" Toisena aamuna menivät Marssu ja Veeru paimentamaan rusthollarin karjaa. He olivat varustaneet itsensä lämpimillä vaatteilla ja hyvillä eväillä. Lehmät ajettiin piiskan lyönnillä niitylle, joka jälleen oli kellastunut ja kuihtunut.
Syyneä ei hän voinut kärsiä silmäinsä edessä, olihan aivan sietämätöntä, ettei tuo lapsi milloinkaan niskotellut, vaan aina totteli kärsivällisesti, ollen ahkera kaikissa askareissaan. Marssu oli sen sijaan osa äitiään; hän kyllä saattoi kynsiä, laiskotella samoin ja vähän valehdellakin joskus; se kaunistaa puhetta, arveli Priska-eukko.
"Jaha, etkö sinä tottele? Minäpäs opetan tottelemaan, sinä vanha kuivanut variksen pelätin", ja nyt antoi Veeru kannolle sellaisen läimäyksen piiskastaan, että kanto vieri nurin. "Voi, mitä olet tehnyt?" valitti Marssu. "Nyt se meihin suuttuu, eikä anna meille ollenkaan lahjoja." Hän nosti kannon jälleen pystyyn ja siveli voita sen suuhun lohduttaakseen sen vihaa.
Lapset etsivät turhaan jotain jäännöstä kummallisesta kannosta, joka kerran oli Syynen talon isäntänä. "Syyne", sanoi Marssu, "minä luulen, ettei se ollutkaan mikään oikea kanto; se oli itse metsänkuningas. Sanotaanhan metsänkuninkaan ilmestyvän valepuvussa lapsille ja metsästäjille."