Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
"Vai niin, minä en siis saakkaan pyssyä!" huusi Veeru, "kyllä minä sinun opetan!" Nyt pisti hän palavan tikun kannon parran alle. Parta oli kuiva kuin ruuti ja tulen arka, se alkoi rätistä ja pian oli koko kanto ilmitulessa. Tuuli oli heti saapuvilla, tietäähän sen, kukapa ei tunne kevättuulta? Monta viikkoa oli se jo lakaissut niittyjä ja kuivaellut metsiä.
Lesket tuumivat nyt, että heidän sopisi mennä naimisiin ja niin menivät räätäli ja suutarin leski keskenään naimisliittoon. Siten joutuivat kaikki nuo neljä lasta Veeru, Kukko Syyne ja Marssu yhteen ja heistä tuli tavallaan siskot, mutta eihän se sukulaisuus niin hääviä ollut, koska kullakin siskoparilla oli eri vanhemmat.
"Jaha, etkö sinä tottele? Minäpäs opetan tottelemaan, sinä vanha kuivanut variksen pelätin", ja nyt antoi Veeru kannolle sellaisen läimäyksen piiskastaan, että kanto vieri nurin. "Voi, mitä olet tehnyt?" valitti Marssu. "Nyt se meihin suuttuu, eikä anna meille ollenkaan lahjoja." Hän nosti kannon jälleen pystyyn ja siveli voita sen suuhun lohduttaakseen sen vihaa.
Kun karja oli aituussa, istuivat paimenet Syynen hävinneelle talolle syömään suurusta. Kanto seisoi vielä paikallaan harmaana, vanhana ja hiljaisena. Lapset katselivat sitä uteliaina. Oliko todellakin mahdollista, että tuollainen kurja puutönkkö antoi, mitä vain siltä pyysi? He tahtoivat koettaa. "Kanto rukka", sanoi Marssu, "lähetä minulle helminauha!" "Lähetä minulle pyssy!" komensi Veeru.
Syyneä rupesi naurattamaan, vaikka olikin niin murheissaan. Semmoinen mokoma ahmari, se syö minulta päivälliseni ja minä vaan katselen syrjästä. No, pidä hyvänäsi! Kyllä minun on nälkä, mutta ehkä sinun on vielä kovempi nälkä, kuin minun. Kaiken kiusan lisäksi näkyi tuo ilkeä Veeru suuntavan kulkuansa tännepäin.
Näin hyvää karjatyttöä ei meillä ole milloinkaan ollut." "Mutta Veeru on sitten valehdellut minulle!" huudahti Priska. Veeru sattui juuri tulemaan toivottaakseen siskolleen onnea kellarireissuun. Kelpasipa katsella, miten Veeru sai luudan varresta niin runsaasti, että Syynen täytyi rukoilla hänen puolestaan.
"No, kanto", sanoi Veeru uhitellen, "annatkos minulle pyssyn, muuten sytytän sinut tuleen. Minulla on tulitikkuja taskussani." "Sen sinä jätät tekemättä!" huusi Marssu. "Mitä vielä", nauroi Veeru, ottaen esiin laatikon. "Saanko pyssyn, vai enkö saa?" Kanto oli vaiti. Marssu tahtoi temmata Veerulta tikut pois, mutta sai sellaisen tuuppauksen, että vieri alas mäkeä.
"Minä olen saanut kuvakirjan!" huusi Kukko. "Ja minä uuden lakin!" kirkui Veeru. "Ja minä olen saanut riisimakkaran!" riemuitsi Marssu. "Mitä ihmettä!" huusi Priska muori, "minä olen saanut ihka uuden pummulihameen!" Syyne hymyili itsekseen, ollen vaiti, mutta toiset huomasivat sen. Sinäpä tiedät jotakin. Sinä tiesit jotain isän uudesta hevosestakin. Kerro, kerro!
Marssu virkkoi Veerulle: "olisipa se aika saantia, jos saisimme kuin Syyne, mitä mieli tekee, kun vaan toivomme itsellemme." "Jaa-a", sanoi Veeru. "Minä tulen mukaan!" Toisena aamuna menivät Marssu ja Veeru paimentamaan rusthollarin karjaa. He olivat varustaneet itsensä lämpimillä vaatteilla ja hyvillä eväillä. Lehmät ajettiin piiskan lyönnillä niitylle, joka jälleen oli kellastunut ja kuihtunut.
"Minä tahdon olla korein kirkossa", lisäsi Marssu. "Minä tahdon ampua kaikki leivot ja oravat täältä metsästä", selitti Veeru. Kanto seisoi vaieten, niinkuin ennen, mutta jos Syyne olisi ollut saapuvilla, olisi hän huomannut, miten parta liikkui, ikäänkuin olisi häntä hieman naurattanut. Eihän se voinut puhua sellaisille, jotka eivät ymmärtäneet sitä. Nytkös Veeru suuttui.
Päivän Sana
Muut Etsivät