Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Kun elit sydämessäni ja minä kuuntelin lauluasi, kuulit sinä myös kaikki minun ajatukseni ja tunteeni, jotka minussa ahersivat, ja niin kutouduimme ikipäiviksi toisiimme..." Pikku Sven istui hetken vaiti ja tuumi. "Mutta, äiti", sanoi hän viimein hyvin totisena, "tämä on meidän salaisuutemme, emme puhu siitä yhdellekään ihmiselle, ei isälle eikä Guckallekaan, kuuletko.
Sven otti esiin paperin ja luki vapisevin äänin ja ujoudesta ja mielenliikutuksesta hehkuvin poskin: "Kautt' elon sadun, sen ihmeellisen, mi ympärilläni väräjää, mun kautta hiljaisen miettimisen kuin sointu etäinen helähtää! Kuin sointu ilmoista sinertävistä, kuin kuiske mailta aatteiden, kuin enkel'laulu Eedenistä, kuin kelloin kaiku ylhäinen!
Sinä olet lyönyt minut rammaksi, Sven, myös uskoni Jumalaan; kun sen jälleen löydän, kun taas tunnen itseni Hänen tottelevaiseksi, nöyräksi lapsekseen, ja siihen olen kerran pääsevä silloin tulee kyllä myös meidänkin välimme hyväksi..." "Etkö tahdo siis antaa anteeksi, isä?" huudahti Sven kiihkeän liikutuksen vallassa. Bengt nousi tuoliltaan ponnistetulla liikkeellä.
Mutta totta oli siinä se, että Sven oli huonosti pitänyt huolta opinnoistaan ja että hän oli joutunut joukkokuntaan, jonka jäsenten ei tosin arveltu viettävän huonoa elämää, mutta jotka sitä vastoin kyllä olivat tunnetut vapaamielisiksi, niin, suorastaan yltiöpäiksi. Hän, ylimysmielisen miljonäärin ja ankaran herännäisen poika, luettiin valistuneimpiin ylioppilaisiin.
Eriksoninkin kasvoille, joissa syvälle syöpyneet rypyt harvoin vaihtuivat, levisi milt'ei kirkastunut ilme, kun Sven pisti pienen kätösensä hänen kouraansa ja sanoi: "Pai Erikson, leiki hevosta Svenin kanssa".
Niin kauan kuin Sven oli pieni, leikki hän hänen kanssaan, kertoi satuja ja lauloi lauluja, ja hänen suuremmaksi tultuaan, kutsui hän Svenin toverit kotiinsa ja sai laulullaan ja iloisuudellaan nuo pienet kestit niin hauskoiksi, ett'ei pojilla missään ollut niin "liffattua" kuin Svenin äidin luona.
Sen enempää sanomatta laski hän pikku Svenin polvilleen, avasi hänen housunsa ja löi pari kertaa hänen lihavaa pikku ruumistaan. "Ai, ai", sanoi Sven; ei häneen koskenut kovasti, mutta hänestä oli sopivaa ja edullista, että äiti niin luuli. Mutta kun hän pääsi taas jaloilleen, loistivat hänen kasvonsa pelkkää iloa ja tyytyväisyyttä.
"Voittaa, lapseni; se, joka taistelee oikean ja Jumalan puolesta hän voittaa aina, vaikka taistelu olisi miten vaikea tahansa..." Ja pikku Sven vaikeni, syventyi katselemaan ritaria, silitti sormellaan hänen kypäriään ja miekkaansa ja ajatteli monta ihmeellistä ajatusta.
"Isä, älä sano noin!" huudahti Sven kiivaasti, melkein itku kurkussa. "Niin, ei sinun tarvitse laskea kirjailijaparkoja noin sydämellesi, kyllä he hyvin suoriutuvat!" vastasi Bengt nauraen. "Enkä minä peruuta sitä, mitä sanoin, että on jo liian paljon sitä väkeä. Mitä hyötyä on heistä ihmiskunnalle tällaisinaan, Jumalalle vieraina, omaa kunniaansa ja mammonan suosiota etsivinä?
Tuumin siksi itse kustantaa kirjani ja sitte lähettää sen juuri sinne, missä haluan sen nostavan vanhaa pölyä ilmaan. Se tosin tulee maksamaan pari tuhatta kruunua, mutta jotain iloakin pitänee olla falkensterniläisistä miljoonista..." "Sinäpä olet soma, Sven; käsittelet isän rahoja, kuin olisivat ne omiasi..." Sven nousi.
Päivän Sana
Muut Etsivät