Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Ja vielä kurjempaa oli, ett'en tahtonut myöntää rikkoneeni, vaan syytin isää ... se oli rumasti, niin, tosiaankin rumasti! Menen heti pyytämään isältä anteeksi!" Kun Sven tuli isänsä luo, kulki tämä yhä edestakaisin lattiaa pitkin, niinkuin hänen tapansa oli, kun hän oli kiihottunut.
"En voi vielä luottaa sinuun, Sven, sieluni on masennuksissa ja tunnen itseni murtuneeksi mieheksi. Luulin itselläni olleen niin paljon voimaa kantamaan, mutta kun isku tuli, huomasin, että olin leikkinyt piilosta oman itseni kanssa; en ollut koskaan uskonut sitä mahdottomuutta, että minun poikani erotettaisiin yliopistosta.
Bengt oli lähtenyt Vångaan, ainoalle huviretkelleen, ja Ester pyysi Eriksonia sanomaan konsulille, kun tämä tuli kotiin, että hänen oli täytynyt mennä, mutta että hän kyllä oli palaava siksi, kuin Sven tuli. Falkensternien talossa vallitsi raskas, alakuloinen tunnelma näinä odotuksen hetkinä.
"Se on totta, Sven", sanoi Ester hymyillen, "mutta uskon, että voit vaaran välttää; se pieni seikka, että silmäsi on keksinyt tuon hemmotellun lapsen, auttaa sinua sitä kurittamaan..." "Olet oikeassa, äiti; kyllä minua on pienet rautasuitsetkin pitelemässä, ja ne ovat myös sinun perintöäsi.
Sven on näkevinään tonttujen seisovan puiden takana kurkistelemassa ja heiluttavan punaisia lakkejansa, mutta isä sanoo siellä olevan vain punaista tulen valoa lentelemässä, sillä hän on valistunut kaupunkilainen eikä enää usko tonttuja olevankaan.
Sitä paitsi, äiti, minulta puuttuu vallan eräs kiihotin, joka on kirjailijalle välttämätön minussa ei ole kunnianhimoa, ihmisten kiitos on minulle aivan yhtä yhdentekevä kuin heidän moitteensa..." "Tuo kuulostaa rikkaan ylimielisyydeltä, Sven; jos olisit vähemmän varma vallotuskyvystäsi, et olisi myöskään niin suurisanainen..."
Sven Duuva kasvoi hartevaks ja vahvaks kumminki, Kun orja raatoi pellolla ja metsää raivasi; Olj ilosampi, nöyrempi kun viisat lieneekään, Hän kaikkiin töihin saatiin, vaan ne väärin teki hän. "Voi taivaan herra, poikasein, sä miksi aiotkaan?" Monesti ukko lausui näin ja huokas tuskissaan. Kun laulu tää ei loppunut, niin loppui kärsimys Pojalta, hänpä miettimään, min sieti ymmärrys.
Puotilas Olli oli löytänyt Liisan ja Jöns talon piian; he istuivat lattialla arvoituksia ladellen, ja Sven vaivasi miehen lailla päätään niiden selvittelemisellä. Mutta takan hehku kävi yhä himmeämmäksi, keskustelut unisemmiksi.
Sotatorvein ulina ja rumpujen jyrinä kuuluu ensin etäällä, sitte lähempänä. Tähän pauhinaan yhdistyy sittemmin hätä-kellon ääni. Onhan meillä rauha Venäläisten kanssa... Haa!... Jo arvaan, mitenkä asian on laita! Neljäs kohtaus. Antero Suurpää ja Sven Suurpää. ANTERO S. Ken häiritsee yörauhaamme näin kauhistavalla tavalla? SVEN. Ma luulen Tanskalaiset! ANTERO S. Pyhä Maria!
Se oli kovaa työtä, joka joskus toi kyyneleitä silmiin, sillä samalla kuin Sven sanomattomalla helppoudella ja palavalla innolla oppi muutamia aineita, oli hän leväperäinen ja väliäpitämätön toisten suhteen, jotka eivät häntä huvittaneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät