Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Tiedänkö minä ollenkaan minne minä hänet johdan, kun johdan niinsanotuille kunniankukkuloille? Entäpä jos johdankin harhaan?! Tässä minun täytyy kertoa teille myöskin toinen, personallinen suruni eli onnettomuuteni, painajaiseni, kuinka sen sanoisin.
Ikäänkuin sumun lävitse näin herra Claudiuksen seisovan viheriäisten uutimien välissä; hän viittasi salaa Ilselle lyhentämään tuskani ja suruni; hänen ei tarvinnut sitä tehdä minä tein sen itse. Kädet puserrettuina kulmiini, pakenin minä pihasta puutarhaan ja vasta juostessani sillan yli kuulin minä vaunujen ajavan ulos portista kadulle.
Se ei onnistunut, minä erehdyin luultavasti jonkun elimen tavallisuudesta poikkeavan muodon tähden, ja seurauksena siitä oli suuri onnettomuus. Ei kukaan voi olla epätoivoisempi ja vaaranalaisempi kuin minä. Luuletteko te, ett'ei minullakin ole minun suruni ja murheeni?
Hän vain tarttui käteeni, vei sen sanaakaan sanomatta silmilleen ja kiiruhti pois. Tämä oli enemmän kuin mitä minä jaksoin kestää, ja luulen, että se oli sitä vanhalle lukkarillekin. Hän käveli edestakaisin hiljaa näpäytellen viuluaan ja minä itkin pöydän ääressä suruni valtaamana. Ennenkuin lähdin soitti hän minulle kauniin laulun, jonka hän oli sepittänyt kaksikymmenvuotiaana.
Monihuolinen. Enemp' on minulla huolta, Kun on koskessa kiviä, Rannalla rapakiviä, Kanarvia kankahalla, Pajuja pahalla maalla, Hiekkoja hyvällä tiellä. Ei ole sitä hevoista Talonpojan tanhualla, Rikkahankana rikoilla, Parahass' ei pappilassa, Koko kirkkokunnassamme, Joka veisi huolet multa, Kaihot muunne kannattaisi, Poies saattaisi suruni. Usiahuolinen.
Mutta kuules mieluummin kuin että olisin sivaltanut vihollistani, olen luopunut kaikesta, mikä miehellä on rakkainta minulta on mennyt kunnia, mennyt hyvä maine, menneet ystäväni" hän peitti kasvonsa käsillään "ja semmoiset ystävät! Voi! heidän rakkautensa oli vielä suurempi vaimonkin rakkautta! Miksikä peittäisin kyyneleitäni? Kaikki tietävät häpeäni kaikki myös nähkööt suruni.
"Kun tuli muut, mut armas ei, hänt' itkin kaipaellen, ma luulin hänen kaatuneen uroona tanterellen; suruni oli suloinen, ei haikea kuin nyt, hänt' oisin tuhat vuottakin ma surra mielinyt.", "Voi äiti, yöhön pimeään ma etsin kaatuneista, mut noita armaan kasvoja ei ollut kellään heistä. Viekkaassa tässä maailmass' en viihdy kauempaa, kuolleissa kosk' ei ollut hän, ma toivon kuolemaa."
Edessämme seisoo asuntomme niin sievänä ja muuttumattomana, niin likeisesti mielessäni yhdistyneenä tuohon nuoreen ajatukseen siitä, mikä on mennyt, että kaikki suruni ovat olleet vähäpätöisiä sen surun rinnalla, jonka se herättää. Mutta he vievät minut muassaan; Mr.
Hätää ei hän ole kärsivä, sano se hänelle! Tahtoisin jäädä yksin suruni kanssa." "Emmekö voi yhdessä surua jakaa keskenämme?" hän kallisti päänsä Juhon käsivartta vastaan ja katsoi rukoilevasti häneen, mutta hän vetäytyi pois. "Sinun surusi, mikä se on? Sinä luulet hänen elävän paremmassa kodissa, sinä uskot saavasi häntä jälleen nähdä, sitä en sano suruksi.
Hän toki minua lohduttaisi ... hän suruni ymmärtäisi, koska hänen kuulin ennen usein puhuvan siitä, mikä voima on rakkaudella, huokaili hän ja kiitti sydämensä pohjasta Jumalaa, että oli edes Juusesta päässyt. Näin vaikeroiden itki Maria yksinäisyydessä myöhään yöhön, ja nojasi polttavan otsansa akkunaa vasten, jota elokuun kuutamo valaisi niin lumoavan juhlallisesti.
Päivän Sana
Muut Etsivät