Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. marraskuuta 2025
Niinkuin taittui tuores tammi, Myrskyn ruhtaisema, Niin se murtui elämäsi, Kuollon katkaisema. Surren seisoo Suomi haudallas, Niinkuin omaa lasta surren äiti, Niinkuin veljeä ja ystävää, Niinkuin isää itkee koko kansa, Kaivatessa Julius Krohniansa. Julian haudalla.
Vaan ei vielä virret kaikki Gottlunnin kotona käynyt, Eikä kielellen kerinnyt: Viel' on lauluja Lapissa, Karjalassa kanteleita, Savossa runon sanoja, Viel' on vanhan Väinämöisen Laulunluonto liikkehellä, Monen poikasen povessa, Monen vaimon vartalossa; Suomi syytääpi sanoja, Savon lapset lausehia.
Täällä ei ollut vielä kukaan unohtanut mitä sota merkitsee. Kun rauha suuren pohjoisen sodan jälkeen solmittiin 1721, oli Suomi surkeasti raadeltu. Nälkä ja rutto vuosina 1704 1709 täydensivät hävityksen, mutta kruunu, joka tarvitsi omansa, otti viimeiseen saakka mitä otettavissa vielä oli.
Europan sodan pauhut viskaavat kuohuvat aaltonsa Pohjaanki Suomi eroitetaan Ruotsista, ja jää enemmin kuin sitä ennen omiin nojiinsa sivistyksensä harrastamisissa. Franzén jättää syntymämaansa, jättää Auran muistorikkaan kaupungin, jossa on runoillut ja tiedoitsinut. Suomen oma on hän kuitenkin. Nerot vaikuttavat kuoltuansakin.
Voitot, joit' ei unhe peitä, Mitkä Suomi saaneekin, Kunnian ne seppeleitä Haudalle on Lönnrot'in. Juhana Vilhelm Snellman. Ja Suomen kansa nousi, havahtui unestaan, Kun uuden ajan henki puhalsi yli maan. Nyt ajan aaltoloille loi katseen himmeän: Ol' outoa niin kaikki silmissä heräävän.
Onko todellakin aikomus silpoa Suomi? kysyi hän näennäisesti tyynenä. On. Niin yleisesti uskottiin Ruotsissa, ja sitä pidettiin halpana hintana rauhasta. Voi, mikä kohtalo, mikä hirvittävä kohtalo! Lähteä tulevaisuutta kohti maa silvottuna ja raadeltuna, kansa jaettuna kahtia!
Mut ei vielä öiset vallat luopuisi näin saaliistaan: Eloon päässeen kansan syöstä tahtoisi ne kuolemaan, Kahlehtia kansan mielen, ryöstää kansan kielenkin, Kauan taistellehen murtaa vihdoin juonin kavalin. Vasta noussut päivä poistuu, eksyy Suomi polultaan: *Toinen Aleksander* nousi kansaa vapauttamaan.
Ja surren Suomi seisoo: ei tahtois kuollakaan, Mut turhaan elon voimaa hän etsii unistaan. Vaan haudoista ne haastaa, ne kalmaa hajahtaa, Ja hautaa kohden Suomi jo päänsä kallistaa. Mut silloin sana kaikui terävä, voimakas; Tuon elon sanan lausui mies uljas, tarmokas. Sen, minkä hämärästi tuns' Suomi rinnassaan, Sen selvästi hän lausui, hän, lapsi Suomenmaan.
Levottomana liehui linnan lippu Bousquet'n asunnon katolla, ja valleilla kävivät Suomen pojat vahtina. Kuinka heidän käy, kuinka käy Haminan ja hänen itsensäkin? Miten Suomi ja Ruotsi pääsevät tästä kamalasta leikistä? Surkea oli alku ollut. Freidenfelt astui sisään ja Bousquet iski katseensa häneen. No, kuinka kävi? kysyi hän tuimasti. Niinkuin saattoi arvata.
"Ja pimeästä yöstä Nous joukko peikkojen; Ne tahtoi kansas syöstä Joukosta kansojen". "Ei Suomi vaikeroinut, Se taistellut vaan on, Ja murtaa sitä voinut Ei käsi kohtalon". "Nyt poistunut on taika, Mi meit' on sitonut: On mennyt öinen aika, On aamu alkanut". "Nyt näyttää voimiansa Saa kansa Suomenmaan: Siis työhön uusi kansa, Vie Suomi kunniaan!" Wäinämöinen Tuonelan joella. Tuonetar.
Päivän Sana
Muut Etsivät