Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. marraskuuta 2025
Niin todelliselta ja elävältä tuntui tämä mielenkuvittelon elämä, että usein kyyneleetkin nousivat silmiini näitä liikuttavia, uneksittuja näköjä katsellessani. Kerran kun ajatuksieni juoksu tällaisessa kertomuksessa hiukan pysähtyi, ja sai hetkeksi suloista lepoa, kuulin papin heleällä äänellä vakuuttavan, että itsekkäisyys on suurin siveellinen pahe.
Tyytyen tähän hän nyt ensi kerran antautui erikoistyöhön ja alkoi tuntea jonkinlaista tyytyväisyyttä. Toverilleen hän saattoi sanoa, kun illalla tapasi Aleksanterinkadulla: olenpa tehnyt aikalailla työtä tänäpäivänä. Ja hän tunsi omituista, suloista hengen yhteyttä kaikkien työtätekevien, koko tuon kiehuvan, kuohuvan maailman kanssa.
Elli vapisi vähän, kun kädellään puristi tuolin kaidetta. Mutta samalla oli niin sanomattoman suloista. Peloitti hiukan, mutta samalla oli kuitenkin hauska. Hän kuuli Arthurin takaapäin kysyvän, pelkääkö hän, johon vastasi, ettei hän pelkää. Onkos hauska? On. Eikö hän ennen ole ollut työntötuolissa? Ei ole ennen... Nyt sen sijaan sitä kovemmin! Ja Arthur lykkäsi kovemmin.
Mä sanoin: kevät tulee, Maa uuden puvun saa, Mun silloin mieli muuttuu, Ja huoli karkajaa; Ja kevät tuil ja kesä, Mä vaan jäin onnellen'. Mä mitä mielin, tahdon, Mä mitä aattelen? En lemmi ninkuin ennen Suloista seutuain; Mitä kirkkaammaks' käy päivä, Mä synkemmäks' käyn vain. Kons' saan ma rauhan jälleen Ja mielen iloisen? Mä mitä mielin, tahdon, Mä mitä aattelen?
Olithan tietysti täällä, kuinka et olisi ollut, vaikkei sinua vielä olisi ollutkaan, koskapa olet nytkin, kun sinua ei enää ole, enemmän kuin oli silloinkaan. Kun olet täällä se ilma, jota nyt hengitän, mikset olisi ollut sitä jo silloin? Kuinkas minun muuten olisi niin sanomattoman suloista muistella muistojani niiltä ajoilta? Eivät ne tuomatta tule.
Minulle tekisi niin hyvää saada kuulla, että olen väärässä. Sano, että minua rakastat, minä tiedän sen, mutta minä pyydän, sano se minulle, vakuuta moneen kertaan.» »Oi, kuinka on sentään suloista tietää, että on edes joku, joka rakastaa ja jota rakastaa, jolle voi kertoa kaikki huolensa, avata sydämensä, koko sielunsa.» »Hyvästi nyt, rakas, oma, kulta Miiani!
Semmoinen mies ei voi rakastaa kuin yhtä ainoata koko elinaikansa. Ah, Alli, miten suloista on tietää hänen rakastaneen minua aina lapsuudestaan asti ja ihan varmaan myöskin elämänsä loppuun saakka.» »Oliko sinunkin miehesi nimi Miihkali ja sanoiko hän...»
»Deus, venerunt gentes» itkein alkoi suloista virttä vuorotella naiset, ja milloin kolme, milloin neljä lauloi. Beatrice hellä, huokaavainen heitä niin kuuli kalpeana, että surrut enempi Maaria ei ristin alla.
Jerikon onni oli täydellinen, kun hän syleili vieläkin suloista, vaikka monenlaisista suruista ja kärsimyksistä kalvennutta, uskollista Loviisaa, mutta yht'äkkiä tempasihe tyttö irti hänen syleilystään. "Ei, ei", nyyhkytti Loviisa, "minä en voikaan tulla omaksesi sinä et tiedä mikä hirveä rikos meidät erottaa!" Säikähtäen kysäsi Jeriko: "mikä?"
Ihanat ovat kesällä niityt honkametsien liepeillä, kun aurinko tuoksuttaa puista suloista, aromatillista hajua, ja linnut laulavat ja peltovarekset vaakuvat. Minä rakastan sitä enemmän kuin suitsutuksia St.
Päivän Sana
Muut Etsivät