United States or United Kingdom ? Vote for the TOP Country of the Week !
Fridolin, nojautuen Villon'in puoleen, kuiskasi tämän korvaan: "Kolmas-toista on varmaankin veli Starck." Bartolomeo jatkoi: "Niiden lisäksi muutamia palvelijoita, nimittäin joukko koiria, tiedättehän noita suuria, vahvoja St. Bernhard'in koiria, jotka ovat liikkeellä vaikka mimmoisessa myrskyssä, haistavat lumen alle haudatun matkustajan, ja väliinpä vielä kaivavatkin siksi, kun saavat sen esiin.
Se oli kuin joku kiusaus. Vihdoin käänsin pääni. Birs aaltoili siellä takanamme. Minun tarvitsi vaan heittäydä uimaan, niin olin pelastettu. Vaan ei! ei! kunnia ja isänmaa yli kaiken!" Veli Starck oli oikaissut itsensä, ikäänkuin vastustaakseen, taistellakseen vieläkin.
Minulla on toimena ko'ota yhteen ne ystäväimme eri parvet, jotka ovat tulleet Vallis'iin Lombardialaisia hävittämään." "Tuolla", Bartolomeo sanoi linnaa osoittaen, "niitä on kaksi sataa!" Samalla kertaa veli Starck oli hiljaa sanonut: "Minusta on, kuin tuntisin tuon äänen..." Yön synkässä pimeydessä hän koetti eroittaa nuoren Berniläisen päällikön ulkomuotoa.
Minä putosin veteen, rupesin uimaan ... saavuin toiselle rannalle ... ja, nuolien ympärilläni tuiskutessa, minä ... minä pakenin!..." Tullessaan tähän viimeiseen tunnustukseen, veli Starck oli painanut alas päänsä. Hän nosti sen äkkiä jälleen, päästäen epätoivon huudon taivasta kohden. "Oi! Jumalani! Jumalani! etkö sinä ele se, joka sen näin tahdoit olemaan!
Toisella puolen, priorin viittauksesta, munkit lankesivat polvilleen ja aloittivat rukouksen. Innostuneella muodolla, silmät taivasta kohden ja käsiänsä levottomasti liikuttaen veli Starck riensi ensimäisenä ulos, ja huusi: "Vihdoinkin! hetki on tullut! hetki on tullut!" Lähtö sotaan. Huolimatta yön lähisyydestä kostajien pieni joukko astui suurilla askeleilla St.
Vaan muistakaa toki, se on hän, se on veli Starck, joka minut otti huostaansa, toi tähän luostariin, opetti pelkäämään ja rakastamaan Jumalaa. Hän on kuin isä minulle. Voi! jos en saa lähteä, kuolen ihan varmaan!" Novitio parka ryömi abbatin jalkain juuressa kädet ristissä, silmät rukoilevina, kasvot kyyneleiden vallassa. Vanhusta se vihdoin näytti liikuttavan.
Parikymmentä kättä uhkasi heidän nuorta päällikköänsä. "Kilian!" Starck huudahti, kun tunsi hänet valkean valossa. "Se on Kilian! Se on Diesbach'in poika!" Hän oli hypännyt tämän eteen, ja kääntyi nyt vihollisia vastaan, häntä ruumiillaan suojellen. Sitten tuo kauhea nuija suhahti ilmassa ja permanto peittyi ruumiista. Näin uudistettuna tappelu pian päättyi.
Tämän ennustavan puolustuspuheen aikana veli Starck oli oikaissut itsensä, otsa kirkkaana, silmät säihkyvinä, kädet ojennettuina Hedwigiä kohden, suu puoli-avoimena, ikäänkuin valmiina hänelle vihdoinkin huutamaan: minä olen isäsi!...
Hän tunsi minun, vei kotiinsa, otti Hedwigini tyttäreksensä, ja sanoi: 'Ranskan entinen perintöruhtinas, nykyinen kuningas Ludovik XI on sinua muistanut; hän kuulustaa sinua. Mene hänen luokseen Ranskaan, mene! Se oli turnajaisia varten St. Antoine'n kadulla." "Vai niin!" Villon huudahti, "silloin minäkin olin siellä ja näin kaikki." "No sitten", Starck jatkoi, "mahdatte myöskin ymmärtää kaikki.
Tällä välin abbatissa oli tarkastanut haavaa; hän sitoi sen uudestaan, sanoen: "En tiedä, mitä suuria sinun rohkeutesi vielä uneksii, veli Starck; mutta, ole huoleti, parin päivän päästä annamme sinulle vapautesi takaisin." "Jumalan kiitoa!" huusi Kilian von Diesbach, joka samassa ilmestyi kynnykselle. "Heittäytyessään minun eteeni, minua suojellaksensa, hän tämän iskun on saanut." "Mitä!"