United States or United Arab Emirates ? Vote for the TOP Country of the Week !
Veli Starck vaivanen! Hänen pitäisi olla raskaassa työssä, vaivoissa ja taisteluissa. Enkä ollenkaan enää ihmettele, että hän on valinnut rauhaisan Einsiedeln'in sijaan tuon toimeliaan luostarin St. Bernhard'in kukkulalla, ja Benediktolais-viitan sijaan augustinolaisen." Tämän nimen kuullessaan Troussecaille teki liikkeen ikäänkuin hämmästyen jostain äkkiä tehdystä huomiosta.
Kuitenkin, kun silmiä jo hämärsi, hän ikäänkuin unessa luuli näkevänsä, että hautakumpu hänen päällänsä hiljalleen aukeni ... että joku karvainen esine liikkui sinne tänne hänen ympärillänsä ... että eräs käsi laskeusi hänen otsallensa. Ja vielä tärkeintä kaikista, että tuon käden etu-sormessa oli rautasormus, ja sen kannassa lilja. Veli Starck.
Hänen muotonsa kalpeudessa, hänen surumielisyydessään ja tuossa kiihkeässä mielentilassa, joka tuli näkyviin koko hänen olossansa, ilmestyi joku todellista myötätunteisuutta herättävä vetovoima, joku sielun tuska, jotka todella kävi sääliksi. "Enkö minä ole se", hän matalalla äänellä sanoi "eikö veli Starck ole se, jota tulette etsimään täältä." "On." "Ranskan kuninkaan lähettämänä?" "Niin."
Voitetun jättäminen kohtalonsa nojaan, sotii luontoani vastaan; mutta minä rakastan myös oikeutta. Veli Starck ja te neljä, joiden nimeä en tiedä, vaaditte Italialaista tuomittavaksi. Teillä on myöskin oikeutta hänen suhteensa, koska kaadoitte kaikki ne, jotka häntä ympäröivät, koska otitte osaa hänen vangitsemiseensa.
He ojensivat kätensä hänelle yhteiseen syleilykseen ja kaikki neljä yhdessä langettivat yhteen ääneen tuomionsa tällä huudella: "Kuolema Campobasso'lle! kuolema!" Oli jäljellä Villon, Starck ja Kilian, jotka vielä eivät olleet lausuntoansa antaneet.
Ojentaen toisilleen kätensä, he olivat yhteen ääneen huudahtaneet: "Veren näkö ei nyt enää saa meitä vapisemaan! ei vihollisten, eikä omankaan! Me olemme karaistuja! olemme sotureita! olemme miehiä!" Bartolomeo syleili ylpeänä poikaansa; Starck kasvattiansa. Sillä välin kylänvanhin oli antanut avata solatien portit. Joku sanoma odotti häntä.
Sitten hän juuri kuin nämä astuivat hänen ohitsensa, huokasi kääntyen tietä kohden: "Siis hän ei vielä tänäänkään tule!" "Hänkö, jota vartootte?" Villon kysäsi. "Niin!" Fridolin melkein kuin ajatuksissaan vastasi, "niin, veli Starck." Runoilija säpsähti äkkiä. Se oli munkin nimi, jonka luo Ludovik XI hänen lähetti. "Veli Starck!" hän huudahti. "Hän ei siis ole enää täällä." "Valitettavasti ei."
Villon huudahti, "sepäs on oikea Herkuleen nuija!" Tällä välin kylänvanhin oli astunut esiin. "Kuinka voitte toivoakaan niitä kurittavanne?" hän sanoi; "olihan niitä kolmatta sataa; eikä teitä ole..." "Tulkaa kanssamme", Starck keskeytti, "niin meitä on useampia... Ja, ken tietää, ehkä meihin vielä tielläkin yhtyy uusia lisäjoukkoja." "Olkoon menneeksi!
Minä tahdon sitä myöskin tehdä, olen sen luvannut Magdalenalle." Se oli Herman Nagöli, joka juuri saapui paikalle. "Tule mukaan vaan!" veli Starck vastasi. Ja puristettuaan kädestä runoilijaa, joka erkani toisaalle, hän itse Unterwaldilaisen kanssa kääntyi vastaiseen suuntaan. Murten'in ja Sarine-virran välillä käy vuoriharjanne, joka tähän aikaan kasvoi kuusimetsää.
Minua heitettiin kivillä; en niitä edes tuntenut. Lemmittyni tuli takaisin, sylissä pieni tyttäremme. Hän juoksee minua vastaan. Kivi sattuu hänen otsaansa ... hän kaatuu ... hän on kuollut!" Lausuttuaan tämän viimeisen sanan, Starck näytti itsekin aikovan kuolla, niin hirveän sydäntä-särkeväksi hänen tuskansa jälleen virkosi.