Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Se oli yövahti; viisi miestä. Heidän käynnistään oli helppo nähdä, että viina jo alkoi heissä vaikuttaa. Yksi heistä huusi huonolla Italian kielellä: "Rientäkäämme, corpo di Bacco! juovathan ne muutoin kaikki meiltä." He kulkivat ohitse, ja katosivat yön pimeään. Tällä välin veli Starck oli vaivannut päätään ja miettinyt valmiin suunnitelman. "Minä tiedän, mitä pitää tehdä", hän sanoi.
"Seis!" veli Starck äkkiä käski. He olivat huomanneet vipusillan edustalla, joka nyt oli vedetty ylös portiksi, kaksi vahtia joutsi olalla astuvan edes takaisin vallihaudan reunaa pitkin. "Meille molemmille! Bartolomeo", munkki sanoi.
"Osaatko saksaa?" "Vähän sitäkin, sire. Katuteaterissa puhutaan, paitsi maankulkurein käyttämää renkutusta, kaikkia mailman kieliä: oikea Babelin sekasotku." "Hyvä! Minä panen sen mieleeni. Totta tosiaan te'enkin sinusta jotakin." Ludovik XI seisoi hetken mietteissään. "Mutta", Villon äkkiä jatkoi, "mutta aatelkaapa, sire, jos tuo Starck oliskin kuollut... Pyhä neitsyt!
"Veli Starck", Bartolomeo jatkoi, "eräänä päivänä, kun vuorella Jumalaa rukoilitte, Jumala salli minun kuunnella teitä; minä tunnen teidät, minä tiedän kaikki. Astukaa te meidän johtajanamme; minä näytän tietä. Olen jo kylliksi kauan tehnyt oppaan virkaa rukousretkillä, tästä päivästä tahdon olla oppaana kostoretkellä!"
Kaikilla meillä on sormessamme liljalla koristettu rautasormus; sillä, minä tiedän, Kilian von Diesbach, että sinun arvoisa isäsi jätti sinulle omansa. Hänen jalo sydämmensä elää sinussa; poikansa hahmossa hän keskusteluamme johtaa." "Se on kunnia", Kilian vastasi, "joka tulee iälle ja viisaudelle. Minä olen nuorin; ei. Teille pikemmin, veli Starck."
Tämä kohotti nuijaansa; toinen kiipesi parvelle. Vihollisia, ystäviä. Syvä hiljaisuus vallitsi. Siellä täällä varjossa ryntääjät seisoivat ihan valmiina käymään päälle. Parvella nuori päällikkö liikkumatonna pitkän miekkansa nojassa. Vipusillan edessä Starck, ko'oten kaikki voimansa, ollakseen sitä varmempi iskun vaikutuksesta.
Bernhard'in jyrkkiä rinteitä alas. Niitä oli noin viisi-toista miestä: Saint-Pierre'n asukkaat, veli Starck, Bartolomeo, Fridolin, Villon ja Troussecaille.
"Veli Starck, voi! tyyntykää; kuolettehan ilosta!" "Lapseni", hän vastasi, "surukaan ei tapa, koska minä vielä elän. Voi! kuinka olen kärsinyt! Kahdeksan-toista vuotta! Kahdeksan-toista vuotta olen ihmisiä paennut ja kärsinyt äänetönnä, koston hetkeä vaan varroten, voimatta mitään maani hyväksi, avaamatta sydäntäni kellekkään ... ei edes hänelle!" "Bern'in nuorelle tyttärelle?"
Munkki nyyhkytti kätkien kasvonsa jänteessä oleviin käsiinsä. "Starck parka!" Villon ja Fridolin yhteen ääneen lausuivat, yhtä liikutettuina kumpikin. "Eihän se ollut minun vikani!" hän sanoi vapaalla ja omituisella huolettomuudella. "Hän oli siellä, edessäni. Joka askeleella, joka iskulla, kun nostin käteni hi'en ja veren sokaisemille silmilleni, näin hänet, kuulin hänet.
Näitä kuunnellessaan Villon puhui itsekseen: "Se on varmaan minun karkea urooni, joka kerran turnajaisissa niin säälimättä löylytti koko ritariston. Mutta mikä on hänestä tehnyt munkin?" "Joku salainen murhe", novitio vastasi, joka epäilemättä oli kuullut tai arvasi tämän viimeisen kysymyksen. "Veli Starck on näöltään niin onneton! Vaan kuinka? vai miksi? Ei kukaan sitä tiedä.
Päivän Sana
Muut Etsivät