Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Isä, odottakaa, minä kerron kaikki. Sisareni Maria Kirilovna käski minun juosta tammen luo ja panna sormus koloon. Minä juoksinkin ja panin sinne sormuksen, ja tuo hävytön poika... Kirila Petrovitsch kääntyi hävyttömään poikaan ja kysyi uhkaavasti: "kenen sinä olet." Minä olen herrojen Dubrovskijn alamaisia. Kirila Petrovitschin kasvot muuttuivat synkiksi.
Sano minulle, sanoi hän, sano minulle sinä: tuleeko minun tavoitella kruunua? Kenties vapisi hänen kätensä hänen näitä sanoja lausuessaan, sillä sormus luiskahti sormesta ja helähti lattialle pudotessaan omituisen oudosti; ainakin kuului kreivin korvissa siltä kuin olisi kantelen kieli katkennut. Kreivi Bertelsköld hypähti ylös nojatuolistaan ottamaan sormusta ylös.
Jonkun minuutin kuluttua he taas istuivat samalla penkillä. Ja se pieni kiiltävä turkosisydämellä varustettu sormus oli Lilyn sormessa, ja he istuivat siellä lähes puoli tuntia; he eivät puhuneet paljon, mutta olivat ihmeen onnelliset; ei ainoatakaan uskollisuuden lupausta tehty. Ei, ei edes sanaakaan lausuttu, jota olisi voinut selittää lauseeksi "Minä rakastan sinua."
Vallaton hymy oli hiipimäisillään Helan huulille, vallattomat kuopat olivat muodostumaisillaan poskille, mutta kuin katsoi hän Topiasta silmiin, niin voimat pettivät, sulut murtuivat ja sydän otti väkirynnäköllä omansa. "Sinä paha poika!" sanoi hän puoleksi itkien puoleksi nauraen. "Olethan ikäsi tiennyt ett'ei Helan sormeen kenenkään muun sormus sovikaan."
Sitten Teppo aukaisi rasian, otti sieltä kaksi läpikuultavaan silkkipaperiin käärittyä myttyä, purki niistä ensin toisen mytyn, josta kehiysi säteilevällä jalokivellä koristettu sormus, ojensi sen Taavalle ja sanoi: »Koetapas tuota sormeesi, oliko lähettämäsi mitta oikea?» Taava pujotti sen sormeensa kuten ainakin oman sormuksensa ja Teppo sanoi hymyillen: »Aivan oikein.
«Niin, ja näimme kuinka suloisesti hän teille nauroi«, virkkoi apulainen. Parooni Klaus punastui... «Kenellä on sormus?« «Ha ha!« nauroi neiti Anna, kirkkoherran vanhin tytär, jolta apulaisen sanottiin jo kahdesti saaneen rukkaset. «Ha, ha! Parooni Klaus pitää itse sormuksen, kun ei ole täällä sitä, jolle hän sen antaisi«. Klaus punastui, yhä enemmän.
Hänen valpas päänsä ehti ajatella kaikkea, ja silloin, niin kerrotaan, irroitti hän oikeasta etusormestaan pienen kuparisen sormuksen, antoi sen herttua Bernhardille ja käski hänen, jos jotakin erikoista tapahtuisi, toimittamaan sormus eräälle nuorelle, suomalaiselle upseerille.
ANNA. Molemmat voivat pettää. GLOSTER. Ei silloin mikään taattu. ANNA. No, hyvä, tuppeen miekka! GLOSTER. Siis rauhan mulle takaat! ANNA. Sen saat sa tietää vasta. GLOSTER. Siis toivoako saanen? ANNA. Sen kaikki saavat, toivon. GLOSTER. Tää sormus ota multa. ANNA. Ken ottaa, viel' ei anna. GLOSTER. Niin kuin tää sormus sormeasi kiertää, Poveskin sydän-raukkaseni kietoo!
Nämä hämmästyivät oitis, seisoivat äänettöminä, kuroittaen kaulaansa, eivätkä vielä tahtoneet uskoa silmiänsä. Se oli oikea lilja. Se oli ainakin kuninkaan sormus. Juhlallisella ja riemuitsevalla äänellä kondottieri jatkoi: "Jos joskus kohtaat yhtäläisen kapineen jonkun toisen sormessa, olkoon hän kohta ystäväsi, veljesi... Eivätkö ne ole Hänen Kaikkein Kristillisimmän Majesteettinsa omat sanat?"
"Kaksi vuotta oli jo Annikki kantanut sormusta kuin silmäteräänsä; vaan iltana, jona hän vuorella kisailemassa kävi, kompastui hän muitten kanssa leikkiessään katajan juurikkaasen. Silloin sormus sormesta luiskahti ja vieri kilisten kallion koloon. Ottivatpa siis haltiat sinäkin iltana osansa ja veivätpä juuri Annikiltakin hänen kalliimman tavaransa.
Päivän Sana
Muut Etsivät