Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Läksi siitä astumahan Ahon poikki, toisen pitkin, Vieri soita, vieri maita, Vieri synkkiä saloja. Itse lauloi mennessänsä, Virkkoi vieriellessänsä: »Syäntäni tuimelevi, Päätäni kivistelevi, Eikä tuima tuimemmasti, Kipeämmästi kivistä, Jotta koito kuolisinkin, Katkeaisinkin katala Näiltä suurilta suruilta, Ape'ilta miel'-aloilta.
Näin edessäni vuolaat virtain uomat, joiss' syöksyy alas korven voimat ylväät ja suuret rikkaudet, salon suomat, ja ikimetsän temppelsalin pylväät. Näin edessäni metsämaita, soita, miss' ihmiskätten jälkeä ei huomaa, miss' seutu täynnänsä on unelmoita ja tyyntä kauneutta, luonnon luomaa.
»Musta se rupesi annattelemaan takapotkillaan niinkuin poika, ja kyllä niistä pari ainakin sai sellaisen narstin, että saakuri soita, tuntuu vielä ylihuomennakin. Sitten ne katosivat metsään, etten minäkään ehtinyt edes nähdä, olivatko ne isoja vai pikkuisia.» Toisia kovin nauratti. »Se musta, se on poikaa!» Taputeltiin mustaa. »Sellaista hevosta ei ole toista.» »Eikä sitä olekaan!»
Mitä meiltä puuttuu, kun samoilemme soita ja maita, kun metsissä käen kukuntaa kuuntelemme, taikka kun marjaisilla ahoilla päivän paisteessa venyttelemme. Maantiellä on majamme, turpeessa muut tupamme, ja lämmittävänä lietenä kaikkialla rakkaus ja yksimielisyys. Ei, vaikka mikä olisi, tätä elämää en vaihtaisi, en kuninkaan valtikkaan. HOMSANTUU. Mummo, minä seuraan teitä.
Hän kysyi mistä minä olin, ja kun vastasin olevani Espoosta, ei hän siihen tyytynyt, vaan teki monta harmillista kysymystä vakoojista y. m. Kuitenkin antoi hän meille veneen, jolla pääsimme edemmäksi Björnholmaan. Tämän lesken luona oli paljon venäläisiä, mutta hän oli kuitenkin uskollinen. Kuljettuamme sitten niittyjä ja soita, tulimme Nousiaisen kirkolle.
Ei se niin varmaa ole, sanoi eräs nenäkäs kamarineitsyt, joka ei koskaan ollut voinut antaa Marialle anteeksi kreivittären suosiota. Samana päivänä, kun hän katosi, näin minä Sparrfeltin ratsastavan tästä ohitse, ja siitä päivästä asti ei ole kukaan nähnyt paroonia. Soita sinä sokerisuutasi! sanoi kreivin ylpeä kamaripalvelija, joka aina tiesi enemmän kuin kaikki muut.
Riennän oravieni iloihin, pyitteni pyrähtelyihin, jänön kanssa kilpasille ... unohdan oravat, pyyt ja jänikset, ja käyskelen polkuja ja porkkaan soita ja kiipeän kukkuloita, muistamatta, missä kuljen ja mitä varten... Vasta päivän mailleen mennessä palaan taas tätä samaa tietä kotiini. Tapaan kukkulalta katsoen kylän taas yhtä etäisenä ja pienenä kuin aamulla.
Syys pimeät toi päivät Ja myrskyt pauhuisat, Pois lintuset ne veivät, Pois kukat tuoksuvat; Kynnettiin maita, soita, Ja viljaa puitihin; Me söimme puolukoita, Kyll' lysti olikin. Niin talvi tulee, tiuku Soi silloin helisten, Lystisti sukset liukuu Pääll' lumikinosten, Ja tuli takassansa Sulosti leimuaa. Näin talvellakin kanssa Kyll' lapset lystin saa.
Istu vaan, sanoi hän Henrikille, joka haki itselleen paikkaa ja epäili istua pehmeälle vuoteelle. Uuno istui tuolille hänen suurilehtisten palmukasviensa väliin. Ja mamma itse nojatuoliin. Ja tuossa on kitarrikin vielä, sanoi Henrik huomattuaan seinässä mamman vanhan kitarrin. Ja siinä on kaikki kielet. Soita mamma, ei mutta todellakin .
Hullu olin kun ma lähin koti pitäjästä, Näin mä siellä kultani joka viikon päästä. Minä olen täällä ja sinä olet siellä, Moni järvi välillämme, soita paljo tiellä. Sirkat ne sirkuttaa ja lintuset laulaa, Vaan eipä kultani riennäkään kaulaan. Lintuset visertävät metsien päällä, Minä istun ikävissä yksinäni täällä. Tuuli se tulee ja pienet puut ne taipuu, Kultani ääni ei kankailla kaiku.
Päivän Sana
Muut Etsivät