Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. syyskuuta 2025
Mutta onnellisin kaikista on se ihminen, joka voi Simeonin lailla laulaa: "Nyt sinä, Herra, lasket palvelijasi rauhaan menemään." Kuolema on suloinen vapahtaja, silloin kun ihminen on saavuttanut arvokkaan päämäärän, kun hänen toiveensa ovat toteutuneet. Kuolema on sitäpaitsi hyvä siihen katsoen, että se avaa portin hyvälle maineelle ja tukahuttaa kateuden.
Kohtasi hän erään mäen alla Taula-Matin, joka, kirves kourassa, etsiskeli kääpiä ja pakurimöhkäleitä, joilla jo olikin täyttänyt paitansa mahan ja poven. Matti kertoili, että hän menneenä yönä oli kuullut surkeata ääntä ja ruikutusta kaukaa metsistä; ja tämä ääni oli hänen mielestänsä muistuttanut Simeonin ääntä.
Hartaasti ja palavasti seurasivat koirien silmät hänen atrioitsemistansa, hänen kätensä liikuntoa kupista suuhun ja suusta kuppiin, mutta eipä riittänyt heille murenaakaan Simeonin pivosta.
Ampui mies, ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin, mutta nousi jälleen ylös, karaten kohden ampujata. Mutta leimahti silloin Laurin pyssy, tuima paukaus kajahti ympäri, ja äänetönnä lepäsi kontio Simeonin jalkain juurella. Siinä hän lepäsi, jäsentäkään liikuttamatta, ja veri virtasi päästä ja rinnasta.
Tuostahan veljille arvelua taasen, arvelua ja murhettakin, varsinkin koska Eerolta vihdoin kuulivat hänen oikean tilansa. Sillä koska parin, kolmen päivän kuluttua Eeron äkeä mieli oli vähän lievinnyt, antoi hän muristen ilmi kuinka Simeonin laita oli heidän palatessaan kaupungista.
EERO. Häntä kiittäkäämme, veisatkaamme oikein »Simeonin kiitosvirsi». SIMEONI. Pilkkaa, pilkkaa ja virnistystä taas! TIMO. Ole tekemättä pilkkaa, Eero, Jumalan sanasta, Simeonin kiitosvirrestä. AAPO. Ah, niin nuori ja niin paatunut! SIMEONI. Niin nuori ja niin paatunut! Eero, Eero! Niin, nyt en sano muuta, vaan huokaan sinun tähtes.
Mököttäen haasteli hän jotain eräästä kummallisesta, palavasta silmästä siellä ulkona vankkurien ääressä. Tästäpä muutkin pöllähtivät, siunasivat sieluansa ja ruumistansa, ja astuivat miehissä ulos koijustansa; ja muistutti heidän tukkansa tuulenpesää koivussa. Liikkumattomina, mykkinä patsaina he seisoivat, tuijotellen suuntaan, jonne Simeonin sormi osoitti.
Myös Juhanin leuka nyt järähti ja vääristyi pahasti, ja pian hyrisi itkussa hänkin, ja Aaponkin silmistä säteili kostea kiilto. Niin kääntyi Simeonin sydän kohden eloa ja toivoa taas. Ja kiitollisuudesta loistavilla kasvoilla likisti hän jäähyväisiksi veljensä Aapon kättä. Myös kiitti hän Jumalaa, joka kerran vielä oli häntä armahtanut, ja päättyi vähitellen tavallisiin toimiinsa Jukolan talossa.
Siihen loppui Eeron laulu, loppui myös teiskaus voimihin koseva; ja aurinko vaipui länteen sammaleisten mäntyin kohtuun. Hikisinä astelivat veljekset nyt kotia, niin voittajat, Tuomas, Aapo ja Eero, kuin voitetut, mutta viimeisenä käyskeli Lauri, olalla valtainen taakka. Siitä tultuaan pirttipihalle, asettivat he padan tulelle lihaa täynnä ja keittivät sitä. Rupesivat he yhteisesti atrioitsemaan; mutta Juhanin, Simeonin ja Timon oli nieltävä härjänlihaa peloittava mitta, kymmenen naulaa, niinkuin leikin alkaessa yhteisesti määrättiin. Ilman armoa täytyi heidän tehdä tehtävänsä, kun Tuomas heidän edessään uhaten seisoi. Jalosti he purivat ja nieleskelivät, vaikka usein hyökkäsikin heidän vatsansa vastaan ja silmänsä veriponnistuivat. Täyttivät viimein määränsä Simeoni ja Timo, ja silloin he, puhkaten ja surkeasti irvistäen, astuivat viipymättä pirttiin ja kaatuivat nukkumaan kaislaisille vuoteillensa. Mutta hetken vielä viipyi tuikeassa atriassaan Juhani, vaikka hän ahkeraankin pureksi ja jäyräsi.
Puri silloin Simeoni leivän syrjästä pienen, tuskin miehen peukalon suuruisen palan ja tarjosi sen tytölle. Mutta tämä, nähtyään sen pienoisuuden, ei siitä huolinut, vaan tuiskaisi vihaisesti kädellänsä, ja kauas perillen singahti leivänpalanen Simeonin kourasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät