Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. toukokuuta 2025
Kyynel kimmelsi hänen silmässään. Hän ei voinut koskaan antaa anteeksi isänsä pahoinpitelyä ja sitä, että hän oli ollut pakotettu valehtelemaan ja varastelemaan pitääkseen lapsensa leivässä. »Isäni oli hyvä ihminen», sanoi hän kerran minulle. »Hänellä oli hyvä sydän, mutta kurja elämä raastoi sen pilalle. Hänen isäntänsä tekivät hänestä kesyn luontokappaleen.
Vait oli vanhus, katsoi vaan, hän kauan vaiti pysyi; mua vihdoin, kyynel silmässään, taas kädest' otti kädellään, hymyili, hiljaa kysyi: »Maan eestä voiko kuolla tään?» Jäin vaiti. Katse vastasi vain sisimmästä sieluni. Se riitti.
Ne tekivät omituisen vaikutuksen kovuudesta paatuneeseen lapsen-sydämmeen ja kyynel värähti hetkeksi hänen kiiluvassa silmässään. Siitä päivästä oleskeli Eva usein Topsyn seurassa. Hän vei hänet omaan kamariinsa ja puheli hänen kanssansa herttaisesti ja ystävällisesti.
Tekokyyneleistä tai kastetusta nenäliinasta ei näkynyt rahtuakaan. Silmät maahan luotuina hän seisoi haudan partaalla; ja kun hauta oli siunattu ja kellot paukahtivat soimaan, luulin hänen silmässään nähneeni kyyneleen, nähneeni sen ensikerran eläissäni. Syyskuun 15 p. "Syksy on tullut ja myrskyelee". Siunattu on maa, sato runsas.
"Korkealla nuori neito seppeltä kantakoon. Hänen silmässään asuu tuli, huulillansa hymy ja sydämessänsä ilo!" "Varovasti nuori neito seppeltä kantakoon, pitkältä on hänellä surun varalta elämää. Vanhuksen seppel ehtii tuskin enää kuihtua, ennenkuin hänen päänsä jo multaan lasketaan.
Kirkkautta, loistoa ja tulta vastaan hänen omassa silmässään ja hänen kauniissa, heloittavissa kasvoissaan taivaan kajastus minusta kuitenkin oli ainoastaan kuollut ja himeä. Kirkkaus hänen kasvoissaan niin minusta tuntui oli heijastus siitä auringosta, joka on näkymätön ja ijankaikkinen, ja niitten loisto ei ollut illan vaan aamun ruskoa.
Surumiellä vai mielessä ilo? On kaihonko kyynele silmässään vai riemun kiilto ja kilo? En sois hänen istuvan itkussaan, en liioin nauravan soisi. Mut kauvas jos aaltoja katselet vaan, niin mieleni kirkas oisi. Sinä olit kuin pikkunen kissanpoika, jaa, jaa, kissanpoika, sinä olit kuin pikkunen kissanpoika, sinä tyttöni mustakulma.
Mutta ei hän ollut saanut milloinkaan mielestään niin hyvää saalista. Hänen oli niin herttainen olla ja elää, että ilokyynel kihahti hänen silmässään. Sen päivän perästä ei Pekka enää pitänyt jänislankoja, vaan hävitti muidenkin panemat langat, jos niitä milloin tapasi metsässä.
Mutta kun hän pitkinä viime talven iltoina, muitten töitten loputtua, nukkuvien lastensa keskellä valmisteli varustuksia tulevaa pienokaista varten, joka ehkä ei ollut näkevä häntä, äitiään, kostutti hän kyynelillään pienet paidat ja myssyt ajatellessaan omille lapsilleen äitipuolta. Ja se raiska hänen silmässään näkyi malkana.
Sitten hän nopeasti riensi luostarin kirkkoon, jossa iltarukous, messuineen latinan kielin pidettiin. Kirkas kyynel kiilui hänen silmässään, kun hän tuli kirkosta Niin outo, käsittämätön tuska painoi häntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät