Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
"Kyllä, minun on se tehtävä," vastasi hän ja lankes polvilleen hänen eteensä. Tudekas nosti ylös sidotut kätensä. "Tuo ei ole kylliks. Sinun tulee rukoilla minua, niinkuin ." "Malttakaas, malttakaas!" sanoi Thorsen, "ei kuitenkaan missään tapauksessa Jakob Tudekasta! Nouse ylös Seimke!" jatkoi hän, "sinun tulee rukoilla Herraa, sinun Jumalaas ja hänt' ainoata palvella!"
Ja epäilyksen hetkenä kääntyi tämä kristitty lappalainen sen äidillisyyden ja armahtamisen suojaan, jonka lappalais-pakana löytää Mader-akka'lta, samoin kuin katolilainen neitsy Martalta. Ylös nostetuin käsin kiiruhti Seimke yli laaksojen ja tasankojen ja huuteli: "Mader-akka! Mader-akka!" Joulutähdet kiiluivat Kautokeinon tunturien päällä.
Hirmuinen hurjuus hehkui lappalaisten aivoissa, Viimein leimahti tuli, ja Lamik Rikkutin, miten hänen kanssaveljensäkin, sai henki valtahansa. Oli kylmä, tähtikirkas jouluyö. Valkea Lamik Rikkutin majass' oli melkein sammunut, kun Seimke heräs siitä' että hänen miehensä seisoi nojautuen hänen ylitsensä. Kiljuvan hiiloksen paiste panihe hänen poskilleen. "Hyvästi, sinä synnin vaimo!" sanoi hän.
"Nuo syntiset koirat vainoavat minua!" virkkoi hän. "Annas minulle vähäsen lihaa ja leipää, minun täytyy kivuta ylös tuntureille!" Seimke laski pikku Vaidin taljalle ja vavisten täytti hänen pyyntönsä, samall' otti Lamik eväspussin ja kiinnitti sukset jalkoihinsa. "Jää lapses luo, Lamik," sanoi Seimke ja rukoillen tarttui hänen käteensä.
Ruumissaaton kirkosta lähdettyä, istui vielä jäljellä lappalaisvaimo eräällä hautakivellä nyyhkyttäin itkien. Seimke oli tuo. Laps hänen polvellaan oli ruvennut itkemään, vaikk'ei hältä mitään puuttunut, mutta Seimke ties tämän itkevän isänsä synteilyjen tähden.
"No, mitä se marmori on?" kysyi Seimke. "Se on erästä valkoista kiveä", sanoi Lamik Rikkut kiireesti. "André on kertoellut minulle siitä. Kerrotaanhan sadussa, että huoneet ovat vallan valkoiset ja niiss' asuu haltijattaria." "Onko marmori niin valkoista kuin lumi?" kysäs Seimke epäillen. "Ei juuri täydesti niin valkoista", vastas Olga.
Täll' aikaa oli Olga, Seimke ja Lamik Rikkut asettainneet istumaan muutamille kiville ja katselivat Tenojokea, tätä kumpuilevaa virtaa, joka päilyi niinkuin leveä hopeainen vyö alahalla syvyydessä. "Mikä on sen paikan nimi mistä sinä olet kotoisin?" kysyi Seimke. "Genua", vastas Olga. "Onko siellä niin kaunista kuin täällä?" jatkoi lappalaistyttö. "Huoneet ovat marmorista".
Thorsen kumartui Seimkehen, joka epätoivoisena lepäsi kyyristyneenä lumessa. "Mene kotiin, Seimke," sanoi hän lempeästi, "mene kotiin ja odota miestäs Jesuksen nimessä." Seimke nous ylös, ja nähtyänsä rakkahat silmät, jotka hänehen katsoivat, kääntyi hän tottelevaisesti ja meni kotiin. "Herra Jumala, Isä!
Katso laupeudessas meihin ja ole meille kaikille armollinen," rukoili ukko Thorsen, kun hän jälleen sulki oven ja meni levolle. Ja samalla kun lappalaisten "helluntaikaste" täytti jouluyön hoiluulla ja kirkunalla, istui Seimke maamajassaan tuikkivan tulosen ääressä ja odotti miestänsä Jesuksen nimessä.
"Terveisiä poroille", anoi Lamik Rikkut. "Minun on niitä tervehdittävä," sanoi Seimke itkien. Vanginvartija avas oven, ja Olga astui sisään. Olga astui vangin luo ja tarttui hänen kätehensä. "Lamik Rikkut", pyysi hän, "André lähettää minut, vaimonsa, sinun luokses ja pyytää: anna anteeks hänelle!"
Päivän Sana
Muut Etsivät