Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Ja sentään se nousi, niin kohtalot kaas, ja sentään ma seppona seison taas ja taivahan kansia taon ja lyön oi, onnea tähtisen yön! Ne saapuvat, saapuvat uudestaan mun onneni orhit valkeet, ne painavat vanhalla voimallaan mun rintani jättipalkeet. Ja kirkas on taivas ja kukkii maa ja säkenet suustani suitsuaa ja ääneni on kuni ukkosen oi, onnea unelmien!
Kuin säkenet ilmassa liitelivät hänen ajatuksensa sodasta, Magdasta, Pognembinista, saksalaisista ja ranskalaisista ympäri päätä. Hänestä tuntui mahdottomalta nousta istuimeltaan, ja lopuksi hän nukahti. Heti tulivat unennäöt. Ensiksi näki hän koiransa tappelemassa Wojtekin koiran kanssa. Hän tarttuu keppiinsä erottaakseen heidät, mutta yht'äkkiä hän näkee jotakin muuta.
Mutta ei Aapo nytkään saanut ääneen. Silloin Kalle kaivoi tulukset taskustaan ja iski. »Tottapa se on jänis ja jänis on ammuttava», tuumasi hän ja iski uudelleen, että säkenet kauaksi säihkyivät pimeässä. Nyt Aapo jo lähti. Hän luuli, että häntä piilukolla aiotaan ampua tuohon vain noin niinkuin jänistä makuuseen.
Oi, tuli kirkas, Voi, tuli kuuma, Liekkisi hiiliä Korventaa: Elämän myrskyt Sieluni ahjoon Hiiliä uusia Ammentaa. Polta, sa liekki, Syö, tuli tuima, Sielusta heinät, Akanat pois, Niin että kirkas, Kultanen, armas Puhtaus liekkinä Liehua vois. Säkenet kirkkaat Ahjosta nousee, Säihkyen tähtöset Lentävät niin Nouskohot myöskin Kipinät hengen Liedeltä ainian Taivaisiin. Hiihtäjätär.
Asia tuli sitte jo niin kalliiksi, että hylkäsin kaikki muut hankkeet ja päätin vaikka syömättä tunkeutua niin kovasti kiinni Jumalaan, "etten päästäisi Häntä, joll'ei Hän siunaisi minua." Joskus tunsin silloin tällöin armon ja rauhan vilahduksia, vaan ne katosivat niinkuin säkenet ilmassa.
Vaan »säkenet» sentään, Mitk' ilmahan nousivat yössä, Ne vieläkin lentää, Vaikk' ei ole seppoa työssä, Vaikk' kuusien alla hän uinuu. Ja loistaen kauvan Ne kertovat rakkaudesta, Mi lämmitti rau'an, Ja raution raatamisesta, Mi kuusien alla nyt uinuu. Ja matkallansa Yhä, luoden tulta, ne liitää, Ja Suomen kansa Se siunaten seppoa kiittää, Mi kuusien alla nyt uinuu.
Säkenet, joista te puhutte, singahtelivat pelkurimaiseen sydämeeni niinkuin jäälohkareesen, joka ei millään tavoin voi syttyä. Jos loukkaantunut ylpeyteni yllyttikin minua sivaltamaan, sydämeni heikkous kohta taas taivutti minut pakoon menemään". "Se oli tottumuksen puutetta", sanoi Simo; "muurien yli kiipeemällä pojat ensin oppivat jyrkästä vuorenseinästä ylös kiipeemään.
Päivän Sana
Muut Etsivät