Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Ihailua kauneimman osaksi, Kunnioitusta urheimmalle. Maailma hurmasi Petrean; laulu siirsi hänet ritarikauden ihanaan aikaan. Luutnantti Y oli hänestä ritarillisuuden esikuva ja vastapäätä oleva peili näytti hänelle hänen omat kasvonsa ja nenänsä niin edullisessa valossa, että hän, nähdessään siitä ilosta säihkyvät silmänsä, piti itseänsä melkeinpä kaunottarena.
"Minä en olisi sitä hänestä uskonut, kun hän tavallisesti on niin harvapuheinen... Eckhof on todellakin kylliksi tyhmä ja ottaa vielä kerran ylös hansikkaan, saadaksensa toisen löylytyksen!" mumisi hän suuttuneena ja loi säihkyvät silmänsä niin läpitunkevaisesti kirjanpitäjään kuin tahtoisi hän särkeä lasiseinän sirkaleiksi.
Mutta miten ajat vaihtelevatkin, ei toki henkiseen työhön heränneessä kansassa sanantaiteenkaan työpajoissa kokonaan tuli sammu. Aina sieltä sentään säkenet säihkyvät ja vasaran pauketta kuuluu. Ja tähän maahan kerran istutettu taiteen laji ei voi enää arinoitaan myöten hävitä, vaikkapa kylmät viimat ja katovuodet sen kohoamista hidastuttavatkin.
Hän osoittaa sinulle kastehelmiä sammalessa ja valkoisia talvikkeja ikivihreiden kuusien alla. »Metsän himmeä valo», opettaa tämä metsänkävijä, »muistuttaa alati kestävää aamua ja vaikuttaa innostavasti ja virvoittavasti. Tämän paikan lumous, jota jo ikimuistoisista ajoista on ylistetty, kietoo meidät. Mäntyjen, kuusien ja tammien rungot säihkyvät kuin rauta avartuneiden silmiemme edessä.
Tietoni suuremp' ompi kuin tuo, Sillä sun silmäsi hymyyvät, Suloa, lempeä säihkyvät; Niissäpä autuus on Ihana, verraton. KILPI. Mä mitä kuulen, Aina! Kuuleppas, Sun jättää pitää nämät laulut pois! AINA. Jos ei se kauniilta soi korvissas, En tiedä mikä sitte kaunis ois! Mä tuosta olen oikein levoton! AINA. Et, vaari, olla saa noin vihoissas. Miks' en mä vaiti ollut?
"Kirkon suhteen ajattelee neiti Charlotte ihan toisella tavalla", vastasi Eckhof ja hänen säihkyvät silmänsä katselivat ankarasti ja läpitunkevaisesti nuorta naista. "Niin, siinä suhteessa olemme eri mieltä", vastasi Charlotte vilpittömästi.
Onhan Antti nyt kylän vävy ja suojelija. Helenan katseesta välkkyy tavaton onnellisuus, hänen silmänsä säihkyvät riemusta, mutta jotakin salaperäistä heijastuu kuitenkin hänen kasvoistaan. »Enkö minä sitä sanonut», sanoo Rist-Riehkalan Katri Helenan äidille. »Kun se kerran on tapahtunut, niin ei se häntä enää peloita. Ja teki se siunaamani leipäpytkykin oman vaikutuksensa».
Ikäänkuin ehdottomasti totellen vierasta voimaa kumartui hän kauniin valkeaverisen nuorukaisen yli, jonka säihkyvät silmät koettivat lukea hänen sielunsa salaisuutta, ja tunnusti rakkautensa tulisessa suutelossa, jonka hän painoi hänen huulillensa.
"Minä tahdon sen todistaa", huusi hän. "Hänen täytyy kuolla. Hän ei saa elää." Hän heitti päänsä taaksepäin. Säihkyvät silmät hehkuivat villisti. Hänen musta tukkansa liehui valkoisten olkapäiden ympärillä. Hän rakastaa Atalarikia, mietti Cethegus. Mutta se ei merkitse mitään, sillä hän ei tiedä sitä vielä itsekään. Hän vihaa häntä samalla kertaa ja sen hän tietää. Se onnistuu.
Minulle onnea uskotit, impi, Mut oli onneni unta, Kylm' oli rintasi, leikkiä lempes, Voi, oli onneni unta! Miksikä leikit lempeni kanssa? Miksikä uskotit toista? Miksikä ei, kuni ennen, mulle Säihkyvät silmäsi loista? Miksikä hurmasit nuoren rinnan, Kiihdytit lempeni tulta? Miksi et ynseä ollut jo ennen, Kieltänyt kihloja multa? Voi, sua julmaa! Voi, mua kurjaa! Voi, minun onneni unta!
Päivän Sana
Muut Etsivät