Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Mutta läheneepi yö, ja mustat pilvet Tuulen siivill' idän rannalt' ylös kohoo. Leimahtaapa pilvein alla, Ukon nuolet Ovat lentämässä maan ja taivaan väliss'; Aalto, aina heräymään kerkee, Kuohuen jo rynkää vasten haaksen laitaa.
Ei, vaan lemmen jumalaa, mi sokeasti ampuu ja joutsellansa ajelee miestä kuin vuorten kaurista, joka nuoli sydämmessä rynkää kallion jyrkästä varmaan turmioonsa alas. Mutta kärsi, ihmislapsi, lemmen hirmuvaltaa, kärsi, kanna hänen kahleitansa nöyryydellä. Niin, valmiinapa kirous ja tuhonne jo tuijottelee esiin hänen silmistänsä.
Sillon sanasi liekehtivä miekka iski reijän entisen vakuutukseni, huolimattomuuteni rintarautaan; iski reijän, josta epäilys rupesi tunkemaan sisään, ja nyt, nyt virtaa sen läpitse mun poveeni visseys. Mutta kuinka? Niinkuin polttava schirocho-tuuli; kammoittavana myrskynä se rynkää sisään, huutain minua lakkaamatta nimeltä.
KASPER. Mitä sommaelet, miesi? Rynkää esiin, Esiin oikapäätä sotilasten taval! CONON. Kuulkoot sitten korvas mielusasti. Huomaa: Kilian, mun vainaan ystäväni poika, Oiva miesi, puhtahimmal mainiolla...
Kaikkialla näkyi kamoittavan kalveita kasvoja, hirveästi huokuvia sieraimia, tuolla verisiä naamoja, täällä multaisia kuonoja. Katso vihan synkeätä liekkiä heidän silmissään, joka rynkää vaan kiukkunsa maalia kohden, huolimatta vaikka sataisi vastaan tulta ja tulikiveä.
Me luisahdamme niin pian yli rajan; sillä kiitos kiihoittaa omaa-rakkautta, joka taasen pimittää järjen kirkkaan loimon kuin musta sauvu päivän valon; mies rynkää esiin itsetyytyväisyydestä liekehtivällä katsannolla tietämättä ennenkuin on narrilakki päässänsä aina korvia myöden, kuin Tommin nyt, joka on perin lyöty, ja lyötyä miestä ette enään lyödä mahda, herra.
Sinä kuollut olet, isäni mun heittää; Haaksi vanhettunut, heikko, mi jo kauvan Lepäs tyynees satamassa, odotellen Loppuansa hiljaista, nyt rynkää ulos, Rynkää hurjapäisnä mailman kaikkein tuulten Valtahaan, ja vaipuu ensimmäises myrskys. Oi! mä nauttisinko enään yöseen unta Tahi päivän iloo, aina muistellessain Teidän kiharia hopeehohtavia Vainon verisellä pellol? Sydän kätkee!
MARKUS (erikseen). Mun Jumalani! olentoni voima, Kuin rautatammi ennen jykevä, Nyt menehtyy kuin korsi tulessa, Ja poveheni rynkää pimeys. Mi ompi ihminen? Vaan heikko varjo, Vaan sumuhaamu, joka haihtuu pois, Kun korkeuden säde häntä kohtaa. Niin väikyn tässä sorrettuna minä, Ja myrsky ijäisyyden merestä Nyt alkaa käydä hirveell' pauhinalla, Ja sielu vapisee ja kauhistuu. (
Kohtaa häntä viimein vuori jyrkkä, Mustat luolat vastaan tuijottaa, Niinkuin tahtoisivat hänen niellä Ahneest ammottaviin kitoihins. Kun nyt seisoo impi mietiskellen, Mihen kääntäisi hän retkensä, Mikä ääni vuoren luolist kaikuu Hirmuinen kuin murhan riehues? Mitä kauheutta silmäns näkee Tulen leimahtaes ukkosen? Hirvei peikkoja ja kyöpeliä Uumennoista rynkää kiljunal.
Päivän Sana
Muut Etsivät