Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Sydänpäivän helle oli jo ohitse ja vieno tuulenpuuska lievitti hieman erämaan kauheutta, vaikka myötänsä tuoden hienoa hietaa, joka ei saracenia isosti rasittanut, vaan niin kovin kiusasi hänen raskaasti varustettua kumppaniansa, jotta hän satulaansa ripusti rautakypärinsä ja vaihtoi sen keveään ratsulakkiin, jota aikakauden kielellä kutsuttiin mortier, sen yhtäläisyyden tähden mikä sillä oli tavallisen morttelin eli huuhmaren kanssa.
JUHANI. Auta meitä, armo! AAPO. Hirveätä, hirveätä! TUOMAS. Hirveätä kyllä. TIMO. Herra varjele meitä poika parkoja! SIMEONI. Jopa kellot soivat! JUHANI. Ja kivi kilisee ja tanssii! Hii, haa! SIMEONI. »Taivaan kellot soivat!» JUHANI. »Ja vaipuvat mun voiman'!» SIMEONI. Ja näinkös nyt vaan mennään? JUHANI. Auta meitä, laupeus ja armo! AAPO. Voi kauheutta!
Katsoppas liekkien loistaessa voit nähdä kuinka nuot pedot kirkon ovesta laahaavat ulos alttarin juuressa murhattua pappia! Kuolleidenkin rauha on häiritty! haudatkin ryöstetään! Näetkö, kuinka vaskiset ruumiinarkut välkkyvät noiden rosvojen olkapäillä? En voi tuota kauhistavaa kauheutta kauemmin katsella!
»Herra siunaa!» Rouvan pää meni ihan pyörälle. Aluksi hän ei kyennyt selvästi käsittämään asian koko kauheutta, mutta jo ennen iltaa selvisi se hänelle. Senaattori- ja ruununvouti-ihanteet, ihan pimenivät. Hätäytyneenä valitti hän silloin miehellensä: »Ja itse hullujenhuoneen johtaja kun vielä sanoo, niin uskoohan sen nyt koko pitäjän väki!» Vasta nyt huomasi vallesmannikin asian koko kauheuden.
Hän mainitsi siitä muillekin ja muut, varsinkin uskovaiset, ihan ihmettelivät sitä viisautta, sillä he käsittivät Sakarin sillä seitsemän kielen miehellä tarkoittavan sitä, että hän osaa puhua seitsemää eri kieltä. Sakarin uskonsuunnallakin oli täällä jo valmista maaperää. Kertasen näet oli pastori Pöndinen käynyt täällä sen heräämisensä jälkeen saarnaamassa maallisen viisauden kauheutta.
Sillä juuri näitä pastori Pöndisen voimallisia saarnoja kuullessaan oli Sakari Kolistaja, kuten jo sanottu, herännyt. Kuultuaan pastorin julistavan viisauden kauheutta, oli hän alkanut tutkia itseänsä, huomannut olevansa liika viisas, kauhistunut tilaansa, tullut murheelliseksi ja alkanut etsiä apua ja pelastusta. Niin: viisaudentuntoon hän oli tullut.
Hän katsoi surullisesti, hän tiesi että tuon nuoren naisen tuomio oli kirjoitettu joko kuolema tahi parantumaton tylsyys, joista edellinen oli edullisin ja jälkimäiseen verrattuna onni. Hänen taudilleen ei ole parannuskeinoa, vaan huolellisella hoidolla olisi voinut siirtää ratkaisevan hetken tuonnemmaksi tahi lieventää kauheutta.
Ajattelemattomat katseliat, kun näkivät kristittyjen kärsimiset, tulisivat vakuutetuiksi näitten rikollisuudesta, jonka ohessa näkymön uusi hankkina oli rinnakkain esiin tuova semmoista komeutta ja kauheutta, jonka kautta hän saavuttaisi yhteisen kansan suosion.
Kansa oli häviämäisillään, oli tottunut tähän omaan häviämistilaansa, sen keskuudessa oli päässyt valtaan häviämiselle ominaiset ilmiöt: lasten kuoleminen, naisten ylivoimainen työ, puuttuva ruoka kaikille, erittäinkin ukoille. Ja näin oli kansa vähitellen tullut siihen tilaan, ettei se itsekään nähnyt tilansa koko kauheutta eikä valittanut sitä.
Mutta silloin tarttui taas Sakari siihen viisaus-asiaansa ja huomautti: »Mutta viisaita niitä sittekin on enemmän.» Maailman kauheutta hän sillä tarkoitti todistaa, mutta Vihavainen ymmärsi sen toisin ja myönteli: »No... Eihän sitä toki elämästä mitään tulisikaan, jos hullut olisivat enemmistönä.» Ja kohta käänsi hän puheen toisaalle, kysäisten Sakarilta: »Mitä... Onko isännällä oma talo?»
Päivän Sana
Muut Etsivät