Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Nään taakseni taantuvan taantumistaan Ajan lapsuus-onnen ja uskon, Ja menneisyyteni taivaalla vaan Nään kultasen kaunihin ruskon. Olin onnellinen kun luojassani Näin taaton mä hellän ja rakkaan: Hänen suojassaan kun lienen mä vain, Heti vaikerruksista lakkaan. Vaan nyt on lapsi jo viisastunut, Tuon unelman maailma vienyt, Ihannett' en usvaksi arvannut, En luojaani luonnoksi tiennyt.
Mutta tämän voimannäytteen jälkeen hänen tietenkin tuli levätä iltapäivä. Illalla Tobiesen vihdoin palasi Ruskolla ja Johan Henrik alkoi miettiä, minne hän huomenna lähtisi. »Oletko todellakin pyytänyt Gudbrandia laittamaan kääsit kuntoon», kysyi Viking kiihkeästi tullessaan sisään. »Ajattelehan äiti, Johan Henrik aikoo ottaa Ruskon, vaikka se on ollut kaksi päivää ajossa.
Ei koskaan kauan viipynyt ennen kun hän pani tuumansa toimeen. Hän meni talliin, pani loimen ja mahavyön Ruskon selkään ja vei sen taka-ovesta ulos niitty-tielle. Rusko tunsi Ellenin ja nuoli hänen kättänsä. Hän lupasi sille suuren ruiskakun jos se kantaisi häntä oikein sievästi eikä heittäisi häntä selästänsä, ja sitten kapusi hän ylös hevosen selkään.
Kun hän avasi tallin oven, pisti eräs mies päänsä ulos siitä ja oikein ällistyi nähdessänsä silkkiin puetun neiti Ellen'in hevosen kanssa. Ellen jätti huoletoinna Ruskon miehen haltuun ja meni pihan yli huoneisin. Herra Jansen seisoi mustissa vaatteissa ja näytti olevan oikein hädissään. Mutta mitä sinä ajattelet, lapsi, kun pötkit tiehesi tuolla lailla? Pitäähän meidän mennä kirkkoon!
Toisin aamuin aurinko Nousee ruskon ruusuisista Tarhastoista: Samoin kasvaa inehmo Toivon kulta-kukkaisista Taimistoista. Mutta väliin pilvi-sää Peittää aamun kulta-ruskon Usvallaan. Samoin pilvi pimittää Vanhempainkin toivon, uskon Toisinaan. Katoo pilvi, haihtuen: Aamu-taivas aurinkoisen Loistavaisen Saapi nähdä samaten Usein käypi inehmoisen Kuolevaisen.
Mut kauhu valtas Suomen miesten mielet, kun he huomas vaaran päältä tuimat tulen kielet, kauhu hiipi kalvan päihin, tunki miesten tarmoon, toiset pyrki pakohon ja toiset turvas armoon. Näinpä loppui taisto suuri, taisto Väinön taian, näinpä päättyi päivä armas, päivä Väinön aian. Eikä vielä sammununna ollut soihtu ruskon, kun jo Suomi Kupittaalla otti uuden uskon.
Metsästys oli hänen ihanoille kasvoillensa ajanut hempeän ruskon. Pukinjalkainen jumala, kun näki hänet, ihastui hänen kauneuteensa ylen määrin. Hän alkoi metsästäjätärtä puhutella. Mutta tuskin oli hän saanut suustansa pari sanaa, ennenkuin hän jo havaitsi Nymfan olevan kaukana poikessa. Hän saavutti hänen ja alkoi uudestaan rakentaa mairetta kanssapuhetta.
SAKERI. Mutta mitä meinaat tuumastani? IIVARI. Epäilenpä, että uskovat tämän historian. SAKERI. Muuta eivät taida, kuin ohjat vielä leikkaamme poikki, ja teemme veitsellä Ruskon reiteen pienen viilloksen, jonka sai hän kärhämässä, koska tappelimme ryövärten kanssa. Kaikki tämä tekee asian hyvin uskottavaksi, ja omat ruvettuneet arpemme lyövät viimein naulaa kantaan, ole varma siitä!
Taas voimiini uskon, taas huomenen ruskon kerä kultainen henkeni taivaalla käy kuin auringon hymy, jumal-aatosten jymy punahehkunta, jolle ei loppua näy. Se leimusi kerran kuin lempeys Herran, taas onnesta orvoksi yöhön jäin Pois tummunut multa on maan-elon kulta taru rakkauden, jonka nyt rauniot näin. NIIN KAUKAA JA SENT
Jo aikoja lähteneet ovat kurkien aurat. Maan pohjoisen jätti jo suvi kuin kurkien aurat. Ah! lyijynharmaina taivasta pilvet peittää. Maan martahan tuulet lehtien keltaan peittää. Verentummana hehkuu puistossa pihlajan puna. Ja akkunanruuduilla palaa ruskon puna.
Päivän Sana
Muut Etsivät