Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Niiden välisen matkan hän aina osasi, sillä tien oli tähdillä valaissut joku, joka siellä häntä odotti ja tuli puolitiehen vastaan ja puolitiehen saattoi. Voi ihanuutta! Unta se ei ollut tuo eikä myöskään aivan valveillaan olevan ajatusta. Se oli auki silmin haaveksimista, oli oman mielen runoa, joka tietämättä tulee, on aikansa ja katoo, vaikka sitä kuinka pidättelisi.
Oi kuinka ihminen kumminkin tekee vääriä johtopäätöksiä, kun ei kohtalostaan mitään tiedä! Minä aloin onneani tavoitella. Jospa tätä kesää olisi kestänyt ijankaikkisesti! Tuntuu niin tyhjältä taas heittäytyä arkihuoliin ja runottomaan elämään. Hän käveli miettiväisenä rinnallani, mutta kumminkin vastasi ikäänkuin puhuen itsekseen: Tosiaankin on tämä ollut kesä täynnä runoa ja ihanuutta.
Ja kun olin isona miehenä aapiskirjan loppulehdeltä opetellut vähittäin kirjaimia tekemään, niin vuovasin kerran paperille runoa korkeaveisun tapaan: "Nouse, armaani, ihanaiseni, nouse, sillä elämäni aamurusko jo nousee!" Paperin löysi Elias poika taskustani ja näytti sen isälleen. Taas kutsuttiin minut kammariin nuhdeltavaksi. Onko tässä mitään todellista? kysyi isäntä. On, vastasin minä.
Yksi runo Lemminkäisestä oli kaikin uutta, mutta sen perästä en ole tähän asti saanut yhtään uutta Kalevalan runoa, sen kun toisintoja ja lisäsanoja entisille: niin tarkoin ovat ne jo ennen kerätyt. Kuitenkin toivon vielä saavani uusiakin enemmin, kuin tulen parempihin laulupaikkoin ja semmoisiin, joissa ennen on vähän taikka ei vielä yhtään kerätty.
Joka kirjottaa suomalaista runoa, sellaista kuin Juteinin tunnetussa laulussa. »Arvon mekin» tai »Luonnon suuren j.n.e.», voi, jos sisällyskin on arvokasta, katsoa lahjottaneensa isänmaalliselle kirjallisuudelle katoamattoman lahjan.
Mutta minä en tahdo kulkea samoja teitä kuin Rufinus, josta minun juuri piti sinulle kertoa, tai Fabritius Vejento. Sentähden ei kukaan tiedä mitään teoksistani, äläkä sinä myöskään kerro niistä." "Mutta sinä sanoit, ettet kirjoita runoja," huudahti Vinitius, selaillen teosta, "suorasanaisen joukossa on täällä tuhkatiheässä runoa."
Puhuja naurahti ja näytti itsekin myöntävän sen runoksi, mutta toinen jatkoi: Ja miksi emme runoilisi? Eikö ole runoa, mikä jo on olemassa, se, että olemme tässä, ja miten olemme tähän tulleet? Missä olimme eilen?
He eivät enää laulaneet tietämättöminä itsestänsä kansan seassa, he valitsivat ja muodostivat itse ainettansa kukin oman luonteensa mukaan, vaan he lauloivat vielä vanhalla tavalla heidän jälkeensä, meidän päivinämme, on kansan seasta samoin noussut itsetietoinen kirjailiapolvi, joka kunnialla todistaa kansamme syvissäkin riveissä vielä olevaa runollista tuotantovoimaa, vaan se ei enää tunne vanhaa runoa, se kuvailee, kertoilee kansamme elämää suorasanaisessa muodossa.
Esteri huomasi että kirja oli Lauri Holman runokokoelma, vasta kun Rautiainen kääntyi yhtäkkiä häneen ja sanoi: »Tässä on kaksi kaunista runoa. Toinen on 'Katse' ja toinen 'Kun hän nauroi'. Minä luin tämän jossakin julkaisussa jo monta vuotta sitten.» Syntyi äänettömyys. »Lauri Holma oli hiljattain matkalla täällä.
Juteinilda. -1844. N:o 7. Kaksi Wakaista Runoa. Jak. Juteini. Wiipurissa. 1844. Mainio teurastamisesta. Kerju-poika. N:o 8. Kaksi Leikillistä Runoa. Jak. Juteini. 1844. Wilu-taudista. Wiinan syndy. N:o 9. Wakaisia Runon Päitä. Jak. Juteini. 1844. N:o 10. Leikillisiä Runon Päitä. Jak. Juteini. 1844. N:o 11. Jak. Juteinin Hupauksia. Wiipurissa 1844. N:o 12. Jak. Juteinin omatekoisia Sanan-Laskuja.
Päivän Sana
Muut Etsivät