Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Ei ollut henkiä ilmassa, eivät mitkään salaperäisyyden siivet suhisseet ympärilläni niinkuin ennen tätä aikaa, ei näkynyt hyvän haltijan jälkiä millään vitilumella vuokra-asunnot, kapakat katupoikaelämää, oltiinpa sitten "talolla" tai toveripiireissä, teatterissa tai kapakassa ... oli tunnussanana: "Ei saa olla tuntehikas".... "Ei ole elämää kuoleman jälkeen".... Ja me sanelimme sitä runoa, jossa mustalainen laulaa: Entä jälkeen kuoleman?
Juteinilda». Tähän oli liitettynä kolme pienempää runoa: »Kiitos-Laulu Rauhan Rakendajalle,» »Laulu ALEKSANDERILLE I» ja »Suomalaisten Laulu Suurelle Ruhtinaalle.» Viimeksimainittu sisälsi kuitenkin ainoastaan 4 säkeistöä, niinkuin edellä viivanalaisesta näimme. »Muisto-Patsas Suomessa j.n.e.» on kirjotettu Suomen vanhalla runomitalla ja sisältää sekin keisari Aleksanteri I:n kiitosta.
Se on hänellä aina niin vaskisesti vakuuttava, että tarkoitettu tunnelma syntyy kuin itsestään. Verratkaamme vain edelliseen esim. Wecksellin epätoivoisinta runoa Jag midnattens barn, niin sydäntä-särkevää kaikessa turvattomassa avunhuudossaan.
Tällä sananlaskulla olen kuullut naimatta jäänytten tyttöjen itseänsä toisinaan lohduttelevan ja epäilemättä olisikin hyvä, jos he sen, vaikka aina, mielessänsä pitäisivät. Vaan valitettavasti runoa myöten: Kyll' on niitäki kylissä Tyttäriä tyhmempiä, Jotk' ei oota ollenkana Puhemieheltä puhetta.
"Se ei ole hullumpaa, mutta totta " "Totta on kai mielestäsi vain se, mikä näyttää kaikista surullisimmalta. "Mutta sano nyt, miten tuo toinen, unirunosi jatkuu?" "Se ei ole kokonaan unta. "Eikä se ole kokonaan runoa. "Minä pelkään, että se on totta." "Kerro sentään!"
Nyt seurasi pieni vaatimaton onnentoivotusruno. Vainaja sanoi saaneensa luvan vielä kerran laskeutua alas valoisasta taivaasta siunataksensa rakasta poikaansa ja hänen vanhuutensa onnea. Runoa oli vain kahdeksan riviä, mutta ne lausuttiin erinomaisen hyvin.
Se alkoi seuraavasti: «Oli kreivin linna Elfvakolastie, ja oli Ruotsissa se linna; Stjernebergen tytär ainut Melanie kukoisti siellä yksin kaunihinna.» Paraikaa Petrea sepitti runoa, jonka nimi suurilla kirjaimilla kirjoitettuna oli «Maailman Luominen». «Maailman Luomisen» alku oli «Kaaos. Pimeys synkkä varjoihinsa kätki ijäti maailman; odotti turhaan rientäväinen hetki pimeyden loppuvan.
Niin sai alkunsa Kalevala, mainio kansallis-eepoksemme, jonka uudempi laitos sisältää 50 runoa. Ensimmäinen painos ilmestyi 1835, toinen suuresti enennetty laitos 1849. Väinämöisen rinnalla esiintyvät Kalevalan aimo sankareina seppo Ilmarinen, joka on "taivoa takonut, ilman kantta kalkutellut", ja iloinen Lemminkäinen, joka aina on valmis sotaretkille lähtemään.
Pysähtymättä kävelyssään tai puheessaan tervehti hän tulijoita päätä nyökäyttämällä. Hän paraillaan selitti vanhaa, »voimakasta» entisen ajan runoa. Hän pysähtyi taas viimein ikkunan eteen, katsoi taivaalle ja sanoi: »Se on todellakin merkillistä! Kaikki on niin syvää näillä vanhoilla, niin syvää ja niin voimakasta, niin voimakasta. Niissä on vain voimakkaita ijankaikkisuuden ajatuksia.»
Hänen vakaumuksensa mukaan rajoitettu, kuolevainen elämän siru, joka tuntee itsensä Jumalan kaltaiseksi, on enemmän kuin Jumala. Siten hän ylisti sitä, mitä hän sanoi kuolevaisuudeksi. Hän lausui mielellään säkeitä eräästä runoelmasta. Hän ei ollut koskaan nähnyt sitä runoa kokonaisuudessaan eikä tietänyt, kuka sen oli sepittänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät