Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. lokakuuta 2025
Kun ei se tuntunut armottomasti minua pitelewän, rohkenin awata silmäni ja silloin huomasin, ettei se ollutkaan karhu, waan Tuppu, joka minua koki hellästi ja huolellisesti ylösauttaa. Minä koetin nousta, mutta polwissani ja muussa ruumiissani oli semmoinen woimattomuus, etten woinut. Sen huomattuaan otti Tuppu minut syliinsä ja kantoi tähän.
Sitten taas se ajatus tulee: olenko minä viimeistä lukua uneksija, jommoiseksi toisinaan rohkenin ajatella isääni semmoinen, joka laiminlyön yksinkertaiset, jokapäiväiset työni jonkun Atlantin tähden? ja jos minun Atlantini on paratiisissa eikä valtameren toisella puolella, onko siinä niin suuri eroitus?
Mutta silloin ei siinä kaupinnut vanha akka eikä likainen ukko paksua vehnäleipää. Ei. Jalompaa oli leipä ja kauniimpi oli kauppias. Häveten ja allapäin lähestyin minä lautakojua. Minä rumuus, hän kauneus. Minä katkera ja nälkäinen, hän suloinen makeanleivän haltijatar. Salaa kulmieni alta vaan rohkenin katsoa hänen ruskeita, mustakulmaisia silmiään. Voi niitä ruskoposkia, voi sitä mustaa tukkaa!
Käten' ottaen hän lausui: "Hjalmar, Mulle miks' yhä rakkaamp' oot? Aikaiseen Oihonnan jo olit kulta, Sinun olin ennenku sinut näin. Miks' ei jäänyt lempen' semmoiseksi! Silloin salata rohkenin Mit' en sulle voinut ma ilmi antaa, Kun sun ylpeyttäsi pelkäsin. Onnen tunsin ja tuo onni mulle Hjalmariakin kalliimp' ol'; Isäksein Morannalia mä kutsuin, Hänen tyttäreksehen luulit mun.
Kosk'ei kuitenkaan mitään rikoksen yritystä tehty, lientyivät hänen kasvonsa vähitellen ja kävivät niin miellyttäviksi, että minä rohkenin suudella ja kiittää häntä; jota tein sydämeni pohjasta ja molemmat käsivarret hänen kaulassaan. Sitten minä löin kättä Mr.
Ei torumisia, ei kysymyksiä nopeasti sänkyyn, oranssinkukkaisvettä ja lepoa. Hyvästi! ja hän oli poissa. Kun ajoimme vaunuissa kotia kohti, en jaksanut kestää hiljaisuutta, vaan rohkenin kysyä, oliko jotain tietoa saapunut Fredrikistä. Eilisiltana emme vielä olleet mitään kuulleet, ja tänä aamuna matkustin heti kun olin sähkösanoman saanut.
ERNST (Antaen hänelle kätensä ja väsyneenä istuutuen:) Ei, Maria! Jalkapohjani polttavat ja jäseneni vapisevat. Kaikki kävelemiseni olivat taas turhaan. Miehiä, jotka ennen ystävällisesti puhuivat kanssani, vältti minua nyt. Itse työhuoneet, joihin työmiehiä etsittiin, eivät ottaneet minua vastaan, se on, niinkuin jos paha teko raskauttaisi nimeäni. Ajavat minua pois (Hetken ääneti:) sulkevat minulle ovet! Mitä olen minä niin kovasti rikkonut, jos rohkenin rakastaa rikkaan miehen, isäntäni tytärtä? Onko se siis rikos, jos köyhän rinnassa sydän sykkii? Ja oliko se minun rikokseni, että hän minua rakasti? Olenko minä häntä houkutellut? Enkö ole häntä välttänyt, vaikka sydämmeni oli halkeemaisillaan? Viittä viikkoa sitte en ole häntä nähnyt, niin hän näyttäytyi minulle taas, lohdutuksen enkelinä äitimme aukean haudan reunalla. Hän ja isä John olivat ainoat, jotka, pait meitä, vainaajalle kukka-kiehkuran tiellä taivaasen antoivat; he olivat ainoat, jotka saattoivat kuolutta haudalle. Ei pappi ole seisonut haudan vieressä lohdutuksen sanalla sillä me olemme köyhät ja emme jaksa ketään maksaa silloin vaipui hän rintaasi vasten, sisareni, ja lausui, kyynelet silmissään:
Sitten keikisti hän taas pitkän kulahduksen kurkkuunsa, mutta kun hän kerran vielä tahtoi tehdä sen, rohkenin minä tarttua hänen käsipuoleensa. Kuulkaa, älkäähän enää ryypätkö! Minkätähden ei? kysyi hän, mutta ei kuitenkaan ryypännyt. Se tekee niin hyvää, ja kun on sydänala katkerasta mielestä turvoksissa, niin se heti sulaa, kun laskee sinne tätä ... ja sitten on niin helppo olla.
Vasta kun paistit ja muut herkut oli saatu järjestetyksi suurille tarjottimille ja apulaiset ryhtyivät niitä kantamaan ylös, suvaitsi hän huomata minut, joka jälleen kumarsin. Kädet puuskassa asettui hän eteeni ja kysyi surkean huonolla suomenkielellä asiaani. »Minä olen köyhä kerjuu-ukko ja rohkenin tulla anomaan vähäistä almua», vastasin surkealla äänellä, viitaten samalla säkkiäni.
Jo toissa sunnuntaina hän voi pahoin, pyörtyi ja muuta, toinnuttuaan siitä hän loisti ilosta, niin että toisille raukoille oikein kävi kateeksi ja sanoi: 'katsokaas vain, nyt tullaan kutsumaan Daniel-vanhusta, ja siunattu olkoon se hetki! Sen koommin hän ei enää tullut työhön, ja hänen tilansa on ollut miten milloinkin, vuoroon parempi, vuoroon huonompi, mutta tänä iltana tuntui minusta menevän aika vauhtia alaspäin, ja minä luulen että hän olisi kovasti mielissään, jos saisi tavata pastoria ennen kuolemaansa... Sen vuoksi rohkenin tulla hakemaan pastoria näin myöhään."
Päivän Sana
Muut Etsivät