Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. toukokuuta 2025
Oli jo melkein pimeä, ensimmäiset syystähdet tuikkivat jo kelmeästi taivaalla. Ikkuna rasahti saranoillaan ja hän säpsähti, niin että oli parkaista. Oletko sinä siellä, Elli ... mikset tule jo nukkumaan? Hänen miehensä seisoi haukotellen ikkunassa ja oli jo riisuutunut. Hänenkö luokseen!
"Valmista itseäsi", sanoi Brandon hiljaisella, mutta vakavalla äänellä kumppanilleen, "ja nyt valkea!" Mutta samassa silmänräpäyksessä, kun hän lausui tämän, rasahti joukko keihäitä pensaiden lävitse. Yksi niistä sattui Brandonin oikeaan olkapäähän, toinen Rogerin leveään selkään, ja molemmat latingit paukahtivat tapaamatta esinettänsä.
Se voisi pilata mainettasi, ja sitä en soisi. Hyvästi sitten. Sanokaa paljon terveisiä täti Sagerille! Ja sen sanottuaan, ennenkuin hämmästynyt nuorukainen ymmärsi hänen tarkoituksensa, oli hän kadonnut kuusen taa. Rautaristikko rasahti, ruutu kilahti. Bertelsköld juoksi ikkunaan. Hänen ensi ajatuksensa oli, että Ester oli piiloutunut kuusen taa. Mutta tyttöpä ei ollutkaan siellä.
Tämä otti sen, ja Amreista tuntui, kuin joku taikasalaisuus aukeaisi, kun avain ensi kertaa rasahti lukossa ja nyt kääntyi ramppi taipui alas ja ovi avautui. Omituinen kalmankylmyys löyhähti mustasta eteisestä, joka oli myöskin toimittanut kodan virkaa.
Silloin rasahti taittuva oksa, nukkuva heräsi, kavahti istualleen, hieraisi unta silmistään... Saran keihäs kohosi samassa ja syöksyi semmoisella voimalla rintaan, että meni läpi ruumiin ja naulitsi pienen miehen selälleen makuusijoilleen. Ei ehtinyt huutaakaan tapettu, parkaisi vain surkeasti kuin ammuttu jänis, veren tulvahtaessa suusta ja sieraimista.
Ester katsahti avoimelle sivulle: "Leise wehen, meine Lieder...", hän luki. Ja kyyneleet silmissä hän melkein polvistuneena, kädet taivasta kohti yhteen puristettuina toisti: "Leise wehen, meine Lieder." Hän ei huomannut, että ovi avautui hänen takanaan, ja Rikberg astui sisälle. Mutta kun lukko rasahti kiinni, kääntyi hän äkkiä ja huomasi tulijan.
Yht'äkkiä hän, kun lehti tehtyään kierroksen pöydän ympäri taas rasahti hänen edessään, hypähti ylös. Hyvät herrat! huusi hän ja hänen poskensa hehkuivat taas, hänen silmänsä paloivat. Aikomukseni oli esittää isänmaan malja, tulin keskeytetyksi... Hänen kätensä vapisivat, hänen huulensa värähtelivät.
Ne olivat vaikeita päiviä, mutta palkintona niistä olivat toiset päivät, jolloin Hektor vietiin metsään. Kuinka hän laukkasi ja peuhasi, porhalteli poikki aitojen, yli pensaiden ja kaatuneiden puiden! Mutta silloin rasahti jotain pensaikossa, ja harmaa kerä lähti vierimään maata pitkin.
Silloin punainen, häikäisevä valo välähti äkkiä huoneeseen ja samassa silmänräpäyksessä räsähti hirmuinen ukkosenjyrinä, jollaista hän ei ollut koskaan ennen kuullut. Möyryten, ratisten, sähisten ja jyristen se pauhasi kaupungin päällä. Palvelijattarien hätähuuto kuului hänen korviinsa. Hän nousi ylös. Hän nousi vuoteelleen istumaan. Aspa oli riisunut häneltä päällysvaatteet.
Hän astuu rohkeasti vielä edemmäksi ja asettaa itsensä omin luvin korkeimpaan arvopaikkaan tuvassa: Siitä siirtihe ylemmä, Pyörähtihe pöyän päähän, Istuihe rahin nenähän, Petäjäisen penkin päähän. Ja samoin kuin hän äsken oli uhallaan astunut niin kovasti, hän nyt myös istahti koko voimallansa, että: Rahi vastahan rasahti, Petäjäinen penkki notkui.
Päivän Sana
Muut Etsivät