United States or Portugal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miks siis, prinssit, Punastuin toimiamme katselette, Häveten niitä, vaikka tämän viivyn Vain suuri Zeus sai aikaan koitellakseen, Kuink' uuras ihmisten on kestävyys? Sen kullan puhtautt' onnen hymyillessä Et huomaa, jolloin pelkuri ja uljas, Viisas ja hupsu, oppinut ja tyhmä, Tyly ja hellä, kaikk' on yhdenlaiset.
Te haluatte tietää, miksi minä punastuin, kun huoneeni ovet avattiin, miksi en ymmärtänyt vastaanottaa vieraita ja täyttää vierasvaraisuuden vaatimuksia." "Niin, niin", vastasi Nastjenka, "sitä juuri halajankin. Te kerrotte sangen hyvin, mutta ettekö voi kertoa vähemmin kauniisti. Te kerrotte niinkuin te kirjasta lukisitte."
Hän pysähtyi ja minä punastuin, hänkin punastui, mutta sen ohessa hän nauroi, tervehti, ja kysyen mummon vointia sanoi hän: "'Oletteko lukeneet niitä kirjoja? "'Olemme', vastasin minä. "'Mikä on niistä mieluisin teille? "'Ivanhoe, ja erittäinkin miellyttää Puschkin minua. "Tähän loppui keskustelumme tällä haavalla. Viikon kuluttua kohtasin minä hänet jälleen portaissa.
Kaikki, mitä rakastin, oli koossa näitten neljän seinän sisällä. Silloin oli rauha sielussani; minulla ei ollut mitään toivetta eikä halua; nuori sydämeni oli ainoastaan täytetty hellyydellä molempia kohtaan, joitten välillä minä istuin... Nyt tunkeutui yht'äkkiä ulkonaisia kasvoja meidän joukkoomme ja minä punastuin kovin muistellessani, minkä kaltaiseksi heidän vaikutuksistansa olin tullut.
Mutta liian myöhään, sillä äiti oli jo huomannut liikkeeni ja kysyi: »Mitä sinä piilotat kätesi alla? Ahaa, ratsastava tinasotamies! Mistä sinä sen olet saanut?» Punastuin tulipunaiseksi, änkytin muutamia sanoja, enkä voinut heti vastata, sillä kysymys oli tullut niin odottamatta.
Antti tuli luokseni ja koetti katsoa minua silmiin. Mitä tuo merkitsee? hän kysyi ja hymyili. Minua hävetti. Viskasin sanomalehden pois käsistäni ja lankesin hänen kaulaansa. Ei mitään, Antti. Ei se mitään merkitse. Pelkäsin jo, että rupeisit luulevaiseksi. Hyi sinua! Milloinka olen ennen ollut luulevainen? Ja minä painoin kasvoni hänen rintaansa kiinni, ettei hän näkisi, kuinka punastuin.
Näissä mietteissä olin silloinkin, kun postimies astui huoneeseeni ja ojensi minulle kirjeen. Monta kirjettä olin jo eläissäni saanut, mutta ei yksikään niistä ollut minuun tehnyt sellaista waikutusta kuin tämän wastaan=ottaminen, sillä päällekirjoitus oli niin harwinaisen tutunomaista. Minä punastuin ja wapisin, ja koin peittää hämminkiäni postimieheltä.
Ensimäistä päivää naimisissa ollessani punastuin, kun vaimoni katsoi minua. Maiju. Herra olikin vähän tuhma siihen aikaan. Henrikson. Kuinka uskallat sanoa sellaista...? Maiju. Sanon vaan mitä ajattelen ... luulen herran aikovan ottaa vahinkonsa takaisin »Alppilassa» tänäiltana, kun rouva on ruvennut nukkumaan. Henrikson. Se ei ole totta! Maiju. No en minä siitä mene lörpöttelemään. Henrikson.