Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. lokakuuta 2025
Takall' on vaimo armahin, Povellaan lapsi piskuisin: "Kah, kauan viivyit retkelläs, Käy tänne, istu liedemmäs, Ja siekin!" Poian hellästi Näin lieden luo hän talutti. Kun äiti toimi, valkeekin Pian alkoi loistaa kirkkaammin. Ei nurkunut hän puutettaan, Vaan leivän otti iloissaan, Asetti iltaiseksi sen Ja kehloss' maitotilkkasen.
Ne olivat naisia ja lapsia näytelmä, jota voi ajatella, mutta ei kuvata! Näiden itkusta nääntyvien, kuihtuneiden viattomien raukkain paljas ilmestyminen saattoi kyynelet noiden jäykkien soturien silmiin. Antautukaamme! Antautukaamme! huusivat äidit, koettaen kylmällä povellaan lämmitellä kangistuneita lemmittyjään. Pois naiset! pois lapset!
Auvinen oli tähän aikaan kuin jäljiltä haihtunut metsäkoira. Vaikka olisi kuinka nuuskinut, niin ei tavannut ainoatakaan kirjettä tulevaksi tai meneväksi, vaikka keväällä oli saanut kahtakin kantaa yhtaikaa povellaan. Olipa nähnyt itse sulhaspojankin käyvän talossa ja toivonut sen kohta tulevan tyttöä kysymään. Mutta nyt näyttikin koko puuha epäiltävän hiljaiselta.
Rikas tapaa aina itseään rikkaampia, kuuluisan kunniaa pimentää aina suurempi kunnia, mahtavan kanssa kilpailee mahtavampi... Mutta voiko itse Caesar, voivatko itse jumalat saavuttaa suurempaa rikkautta, suurempaa onnea kuin tavallinen kuolevainen, kun hänen povellaan kohoilee rakastetun povi tai kun hän suutelee lemmittynsä huulia... Ei, juuri rakkaus tekee meidät yhdenarvoisiksi jumalten kanssa, oi Lygia!"
He ovat lähettäneet toisilleen kukkasia, sormuksia ja hiuskiehkuroita, he ovat povellaan säilyttäneet toistensa valokuvia, he ovat kuluttaneet tunnin toisensa perästä puhelemalla kaikesta maan ja taivaan välillä.
Ihana impi lausui: "Nyt on mun ruhtinani Kuin merta kulkevainen, Jok' ei voi maata nähdä, Vaan kukkatuoksun tuntee, Ja ihmeksii ja etsii Ja luulee kukka-aarteen Povellaan kätkevänsä. Oi ruhtinas, se onni Suloinen, jonka tunnet Minua suudellessas, Se vaan mun onnen onpi Sua kohden tuoksuava." Mut Wolmar hymyellen Nyt vastasi: "sä vasta Oot onnellinen, koska Sun onnesi on omas.
Ja jokaisella täysi kukkaro povellaan ja venheet tavaraa puolillaan. Ei heitä ole kuin kolme ja meitä on kuusi. Juha käsitti jo asian. Annetaan olla niiden karhujen. Kiertäkää heidät talvella, missä kiertänette, niin on kelikin parempi ajaaksenne, jos sattuisi pääsemään pesästään kaikkoon. Ei pääse!
Pienet tytöt myyskentelevät vasta poimituita kukkasia, ja joka kerta kun olemme siellä, sallii hän minun ojentaa itselleen sinisen vuokkokimpun. Hän sovittaa sen rintaansa, tunnustelee sen tuoksua ja unhottaa sen samassa. Mutta minä olen onnellinen enkä saa silmiäni kukkasista napinlävessä hänen povellaan. Jos tietäisin, rakastaako hän minua vai onko hänellä ehkä jo joku toinen!
Se on vaikeata, mutta se käy, ja ilo ihanteesta, jonka tuskissasi luot ja saat säilymään ja kannat sielussasi, niinkuin äiti lasta povellaan, on suurempi ja tyydyttävämpi kuin mistään maallisesta ja todellisesta. Rakkaus voi olla yhtä kaunis, vaikkei sen esinettä olisikaan. Ajattelehan äidin rakkautta toivottuun lapseen tai kuolleeseen lapseen, kyllä se on sama kuin elossa olevaan.
Helenan kirjehän hänet oli suurimman vaaran hetkenä pelastanut, ja hän kantoi sitä kuin mitäkin taikaesinettä povellaan, vaikkei sitä lukenutkaan niin mielellään kuin Reginan kirjettä. Kohta kun hän oli saapunut pääkaupunkiin, oli ikävä ajanut hänet tuomiokirkkoon, jonka alttariholvissa kuva seisoi. Mutta hän pettyi pahasti toiveissaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät