Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Kaksi kyyneltä vieri raskaina karpaloina alas hänen poskiansa pitkin. KOTKANPES
Kun sitten pimeä taas oli palannut entistä synkempänä, eräs liikutuksesta vapiseva ääni huudahti: "Se on hän! se on Villon! Hän on hengissä! Hän on pelastettu!... Vetäkööt nyt Troussecaille'n hirteen, hän kuolee tytyväisnä." Ja runoilija tunsi kahden karkean huulen koskevan hänen poskiansa. Pari lämmintä, rehellistä kyyneltä jäi niihin.
Koko luonto iloitsi rauhassa aamuauringon säteitä vastaan. Lintuparvet ylistivät luojaansa ja kesän alkua, joka oli niin ihana. Ympärillänsä kaikki iloitsi, mutta lesken sydän oli murheellinen. Raskaaksi tuntui hänestä ei saada syksyllä mitään leikata. Hän arveli ehkä ensikerran eläissänsä joutuvansa leivän puutteesen. Tätä ajatellessaan vuoti katkeria kyyneleitä hänen valjuja poskiansa myöten.
"Voi!" sanoi Naomi itsekseen, "minkälaisissa houreissa minä olen ollut? Onkohan mahdollista, että minä koskaan olen voinut alentaa itseäni rakastamaan Ambrose Meadowcroft'ia?" Hän säpsähti, kun tämä ajatus tuli hänen huulillensa. Kyyneleet valuivat hiljakseen pitkin hänen poskiansa. "
Ja te Risa-muori, joka valmistatte koko kylän parhaat juustot, oletteko unohtanut, että minä olin parhaita ostajianne? Jumala varjelkoon nuorta armollista herraa kaikesta pahasta näinä pahoina aikoina! vastasi ämmä ja niiasi aina maahan asti, kyynelten vieriessä pitkin hänen kuihtuneita poskiansa.
Sanattomana prinssi jäi häntä katselemaan, ihaili hänen suortuviaan, jotka valuivat aina alas hänen polviinsa saakka, hänen valkeata otsaansa, joka loisti yhtä kirkkaasti kuin kuu, ja hänen poskiansa, jota vieno puna sulostutti. Prinssi lähestyi häntä vavisten ja suuteli hänen oikeata poskeansa. Tyttö heräsi heti, avasi silmänsä ja katseli prinssiä ihmetellen.
Oisin edes kukka vieno, Jonka taittoi kullan käsi! Tuulahduksena jos saisin Poskiansa virvoitella, Valoisa ois kohtaloni. Luoja lempeä, mun salli Lumihiuteheksi tulla Suortuvilla sulavaksi! Tahi kuplaseksi vainen Käsillänsä haihtuvaksi! Taikka mullan tuhkaseksi Jota asteleisi armas!" Aika kului edelleen.
Hän puhui, hän rukoili, hän kamppaili heidän kanssa puolen yötä; katkerat kyynelet vuosivat hänen poskiansa myöden ja tyyni veri hänen suonissaan paloi vihasta ja häpeän kammosta, ja kaikki tämä herätti ensi kerran hänessä voimakkaan, yksinkertaisen, tulisen puhuja-taidon. Mutta turhaan.
Poikanen oli kuin haamu koko kesän, mutta hänen sydämensä oli iloinen niin kauan kuin joutsenet uiskentelivat järvessä, ja ystävä-joutsenensa tuli useasti hänen luoksensa ja siveli hänen laihoja poskiansa tahi levitti suuret siipensä ja suojeli niillä häntä auringon säteiltä. Se oli kiltti joutsen.
"Jos viivyttelette semmoisilla esteillä," sanoi hän, "niin täytynee minun uskoa, että olen loukannut teitä." Hän vävähti ja katsoi ylös. "O! ei! ei!" sanoi hän viattomuudessaan; mutta samana hetkenä, kun nämät sanat olivat päässeet huuliltansa, älysi hän minkä merkityksen Vendale oli niille antava. Hänen tunnustuksensa oli vasten tahtoansa tullut ilmi, ja ihana punastus kaunisti nyt poskiansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät