Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Meidän olikin pysähtyminen erääsen saman pitäjään taloon, jossa tuo kuntakokouskin oli ollut; siihen taloon matkamme tarkoituskin oli. Niinkuin ennen olen maininnut, viivyimme siinä useampia viikkoja ja asiamme loppuun ajettuamme, lähdimme paluu-matkalle kotiin.
Marraskuun 23 p:nä hän kutsui kaikkien ympäristön suomalaiskylien isännät Räfhultet-nimiseen taloon Gruen pitäjään keskustellakseen heidän kanssaan siitä, mihin keinoihin voitaisiin ryhtyä suomalaisten aseman parantamiseksi. Ensin tuli puhe siitä, miten pahasti herrat heitä kohtelivat ja miten heitä nyt huutokaupalla myytiin uusille herroille.
Mutta kun vuosi oli kulunut umpeen, ei hän ajatellut enää Leiviä yhtä paljon kuin ennen. Hän tunsi itsensä vapaammaksi ja kevyemmäksi; mieltä ei enää sanottavasti rasittanut. Välistä hän saattoi kummastellakin, että hän, joka oli pitäjään paras tyttö, noin vain oli antaantunut semmoiselle pojalle, jolla ei mitään sukua ollut. Onneksi sitä kumminkaan ei kukaan tiennyt.
Niini istui vähäisessä kamarissansa kehräten ja ajatellen, mitä hänen piti tekemän. Hän oli useasti ajatellut: »Voi, jospa kansan lapset kaikki olisivat niin onnelliset kuin minä, että saisivat oppia ja taitoa!» Nyt muistui hänen mieleensä Jyväskylän seminaari; »entä jos pääsisin sinne», ajatteli hän, »ja sieltä sitte vihdoin ehkä K n pitäjään kansakoulunopettajattareksi.
Olisi kelvannut katsoa Siikalahden Mikkoa ja nähdä, miten myrkyllisesti hän silmäili Hautalaista. »Kyllähän se täällä tiettään ilman sun sanomattasikin, murehdi sinä vain omia sakkojasi!» vinkaisi Siikalahden Mikko. »Ei siinä sen valtakirjassa monta nimeä ole.» »No tottapa sun nimes edes on?» kuului joukosta. Syntyi naurunrähäkkä. »Ja kysymyshän nyt onkin vain siitä, otetaanko se pitäjään vai ei.
Herralla oli ollut saattomies aina pitäjään "aukealla asti", mutta hän oli outo näillä seuduilla eikä osannut edemmäksi, kuin Pynnölään. Hän sai palkkansa. Herra läksi Priitan kanssa Sunkreinin asunnolle.
Kohtalo, jonka alaiseksi Suomi silloin tuli ja vaikka sittemmin onneksi kääntyneenä, oli sangen kova ja se pakottikin monen jättämään syntymämaansa ja muuttamaan "emämaahan," Ruotsiin. Oli kesäinen ilta v. 1810. K n pitäjään kirkkoa kohden kulki nuori, riutunut sotilas ratsastaen. Hän oli Paavolan Hannes.
Ahock pakeni, mutta yksin ajoin jälelle jääneet pakosalle sekä sain 5 hevosta ja 8 kuormallista tavaraa, sillä minä ajoin heitä takaa siksi että heidän täytyi jättää re'et ja pelastaa itsensä hevosten avulla. Kappalaiselle Montin'ille annoin minä 2 hevosta, joidenka avulla hän pääsi pakoon Ahvenanmaalle. Mutta nyt vihollisia yhä enentyi, niin että minun täytyi korjata itseni Kumlingen pitäjään.
Taas koillisen ja idän puolelta suuren Pielisen takaa näkyi ikäänkuin kesken pauhinan tauvonnut meri: ääretön ala lukemattomia kukkuloita, jotka pistivät päänsä heidän juurilleen levinneen sumuvaipan lävitse. Tämä ala sisälsi Pielisen pitäjään ja osan Ilomantsin kirkon aluetta. Ja vielä kaiken tämän takaa siintivät kaukana Venäjän Karjalan äärettömät erämaat.
Ennen aikaan kun tulin pitäjään toisessa päässä oleviin taloihin, oli minusta niissä niin tilavat ja valoisat paikat, mutta nyt tuntuu siellä niin ahtaalta ja tukehuttavalta, että töin tuskin voin hengittää. Ja ihmiset sitte onpa melkein kuin olisivat saaneet uudet silmät päähänsä. Se on kaiketi syynä että laskevat liian vähän Jumalan aurinkoa tupiinsa, sanoi Kari.
Päivän Sana
Muut Etsivät