United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Me läksimme Grislehamn'in ohitse "Pollux" nimiselle sota-prikille, joka oli Sladerön edustalla. Sieltä komennettiin minä Ahvenanmaalle. Kun veneelläni lähestyin maata, kohtasi minua muutamat venäläiset veneet ja kohta sen jälkeen kolme laivaakin, jotka käänsivät nokkansa minuun päin ja rupesivat tykeillä ampumaan.
Lähdin oitis Grisslehamniin, josta oli suorin pääsy Ahvenanmaalle. Siellä tapasin kreivi Tauben sekä hänen korkeutensa Hessenin perintöprinssin Fredrikin, joka tähän aikaan oleskeli sotatoimissa Ruotsissa ja jonka sanottiin kosiskelevan prinsessa Ulriika Eleonooraa.
Mutta levottomina ja pelonalaisina he elivät kotinurkissaan ehdättäen jokaiselta ohikulkijalta uutisia tiedustamaan. Turusta olivat enimmät asukkaat ennen venäläisten tuloa kalliimman omaisuutensa kanssa paenneet Ahvenanmaalle tai Tukholmaan. Osa alempaa porvaristoa oli sentään palannut entisille asuinsijoilleen.
Veneen ynnä muut siinä mukana olevat tavarat lahjoitti hän minulle. Pussissa olevain vaskirahojen huomasin tekevän yhteensä viisikymmentä ruplaa. Veneeni jätin Ahvenanmaalle ja seurasin vankeineni laivaston mukana Kapellskäriin, josta amiraalin antamalla espingillä jatkoin matkaani Tukholmaan. Perille saavuin kesäkuun yhdeksäntenätoista päivänä.
Elok. kenraali Taube komensi minua kahden miehen kanssa Ahvenanmaalle, ja palatessani sieltä toin minä myötäni 3 vankia. Ajoin ahkerasti takaa erästä upseeria, joka ryösti koko Ahvenanmaalla. Kaikin voimin koetin saada häntä kiinni, ratsastaen sekä salmien että purojen poikki, ja viimein tapasinkin hänen Sundskär'in kappelissa. Minä kysyin tahtoisiko hän nyt kortteerin.
Näin oli hänestä kasvanut hyvä merimies ilman eri kasvatusta vanhempien puolelta. Oli Krimin sodan aika ja useimmat merimiehet olivat kotona, koska liikemiehet pelkäsivät englantilaisten vehkeitä. Sentähden olivat Kuivalankin molemmat miehet kotosalla. Kun oli sunnuntaipäivä, lähdettiin tavallisuuden mukaan soutamaan Ruotsiin menevää postia mantereen puolisesta saaristosta Ahvenanmaalle.
Saarelaisissa syntyi tämän jälkeen meitä kohtaan siksi suuri pelko ja kunnioitus, etteivät he yhdessäkään kylässä osoittaneet ynseyttä meitä kohtaan. Jo seuraavana päivänä palasimme Iniöstä Houtskariin, jossa lahjoitin kaksi anastamistamme hevosista pastori Muntinille, niin että hän niiden avulla pääsi perheineen pakenemaan Ahvenanmaalle.
Olin nyt kuin tulisilla hiilillä ja tahdoin mitä pikimmin päästä sinne. Kärsimättömyydessäni menin kreivi Tauben puheille, hän kun nykyjään oli Suomen asiain ylin johtomies, ja hän komensikin minut Ahokkaan ja kahden sotamiehen kanssa Ahvenanmaalle. Oli kuulas elokuun päivä, kun saavuimme Ekkeröön rantaan.
Nyt heidän olisi ollut helppo lähteä karkuun saarestaan takaisin Suomen manterelle, mutta meren taakse, toivottuun maahan, he eivät uskaltaneet lähteä. He toivoivat parempaa tilaisuutta, ja sellainen ilmestyikin pian. Kesäkuun puolivälissä Eerik-herran joukko sijoitettiin Ahvenanmaalle ja pian sen jälkeen se laivoilla vietiin Ruotsiin.
Minä sytytin rovion tuleen, mutta viholliset sammuttivat sen taas. Minä pistin yhden kasakan kuoliaaksi ja sain juosta 3 peninkulman pituisen matkan. Muutamia päiviä sen jälkeen kohtasin taas 350 venäläistä matkalla Ahvenanmaalle. Minä käännyin takaisin ja kirjoitin Kumlingesta everstille, joka majaili Vargatassa sotilasten sekä talonpoikain kanssa.