Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Matti ja Liisa olivat seisoneet ja odottaneet Villeä, että se toisi piletin. Kello oli silloin soida rämähtänyt pään päällä ja Liisa oli säikähtänyt siitä niin, ettei ennen ollut milloinkaan ollut niin säikähtänyt. Kun oli tointunut katsomaan, oli siinä pehtori, joka sitä kielestä rämisti...
Yhdeksän vuotta sen jälkeen, kun olin jo unohtanut pikku Sigridin, menin, vähän aikaa pääkaupungissa ollessani, eräänä suvi-iltana eläintarhaan. Afissista näin että suuri ratsuseura piti antaman suuren näyttelyn. Minä otin piletin ja menin maneesin. Se oli väkeä täysi.
Lyhtynsä valossa katsahti hän kellonsa kyyneleisiin kasvoihin: kolme minuuttia aikaa. Enemmän, luullakseni, minä jään tänne. Arvelin teillä olleen piletin koko matkaa varten, herra? Niin onkin, vaan minä jätän loput. Nyt tahtoisin kapineeni. Olkaa hyvä; tulkaa tavaravaunulle niitä osoittamaan, herra. Tehkää hyvin ja katsokaa tarkkaan, herra. Ei hetkeäkään liikaa aikaa.
Sittehän tuo selvitti, että tämä nyt on se aina mainittu rautatie, ja siinä kulkevat vaunut pitkin kiskoja. On näet pyöriin sovitettu niin paraiksi koloa, että ne tien kohdalla pysyvät. No, saapihan tuon kumman nähdä koht'sillään. Menin sitte minäkin muiden mukana piletin ostoon. Luukun takaa myymämies tuskin raski nenänsä ja toisen silmänsä näyttää, kun kysyi, että mihin minä olen menevä.
Ei hän juuri olisi pitänyt sinne menemisellä väliä, mutta pelkäsi Lestisen Kustia, joka myös näytti toivovan Liisaa. Pelkäsi että Kusti ehkä muuten käyttäisi tilaisuutta hyväkseen. Ovella osti hän piletin perälehterille, sillä sinne oli Liisakin vapaapiletillään päässyt. Niin soittajaveli oli vakuuttanut. Joosepin piletissä oli numero 27.
Ei sitä voi ihmisen kielellä sanoa, kuinka kovasti se kulki, paljoa kovemmin kuin pyssyn luoti. Niin sitä vaan mennä huristettiin, ja aina vähä väliin se seisottui hiukan henkäsemään. Silloin vähän uskalsin silmiäni raottaa ja myös silloin, kun muutama sotaherra tuontuostakin kävi näpistämässä piletin nurkkaa, että se pitemmän päälle näytti ihan rotan syömältä.
Mutta ennenkuin laiva oli lähtenyt, oli hän juonut rahansa, toverit saivat lunastaa hänet irti ja ostaa hänelle piletin takaisin kotikaupunkiin. Ei ollut kumma, jos siis uskalsimme yhä vieläkin epäillä, tulisiko tästä matkasta nytkään sen todempaa. Mutta hän vakuutti tulevan. Tulee varmaan! Nyt siitä viimeinkin tulee tosi! Nyt ovat asiat eri kannalla kuin ennen ja minä itse uusi mies!
Heleä nauru soi Joosepin korvissa hänen lähteissään. Se ei ollut »Pukkisen matamin» nauru näyttämöltä, vaan Joosepin toivotun anopin. Nyt kävi Jooseppi piletin myyjäin ja ovenvartijain kimppuun. Ensin näytti hän heille Liisalle antamaansa vapaalippua ja kysyi: »Mikä tämä on?» Ei kukaan tuntenut sitä miksikään.
"Tiedättekö, te kaunein kaikista kaunokaisista, että eilen edellä puolen-päivän oli syntynyt oikein totinen, murhaavainen tappelu siitä, kuka saisi piletin täksi ehtooksi?" sanoi eräs nuori herra ja lähestyi taiteilijatarta ja tervehti häntä vähäsellä, jotenkin ystävällisellä nyökkäyksellä.
Senpä vuoksi pidinkin suuni kiltisti kiinni ja katselin hymähdellen kun Esa muiden matkalle lähtiöiden kera, asemalle ehdittyä hymysuin hääri piletin ostossa ja muissa matkapuuhissaan. En osannut enää ajatellakaan mitään. Istuin vaan ja ihmettelin. Kummallista tosiaan. Kolmas luku. Siinä istuessa juolahti mieleeni Esan äskeiset puheet. Muistin hänen sanoneen olevansa naimisissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät