Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
Ainoastaan pimeämmällä itätaivaalla kiilui harvoja tähtiä, nekin kovin pelokkaan näköisiä, ikäänkuin pilviä aavistellen. Länsipohjassa kesäinen päivä ei vielä ollut valtaansa lopen menettänyt, vaan auringon jäliltä siellä taivas kajasti ja hohtoaan vesille valeli.
He kulkivat hiljaa portaita ylös ja alkoivat, luoden tuontuostakin pelokkaan syrjäkatseen ruumiiseen, tarkasti tutkia työhuoneen sisältöä. Eräällä pöydällä näkyi jälkiä siitä, että siinä oli toimitettu jotakin kemiallista koetta.
Mitähän tuo meille sanoo? kuului muuan pojista virkkavan pelokkaan kunnioittavalla äänellä. Peloittaako sinua? kysyi toinen. Ei peloita, mutta ei tiedä, osaako sen edessä olla. Ei sitä tarvitse pelätä, se kuuluu olevan lapsille hyvä ja antavan kirjat. Pitääkö sille osata lukea? Minä kai en osaa. Minä osaan Isämeidän ja Siunauksen, vaikkei kuulu tarvitsevan ennen kuin ripille mennessä.
Ne piileksivät katseet, jotka hänen liikkeitään seurasivat, olivat toiset pelokkaan vihamielisiä, toiset voimattoman kostonhimoisia, toiset välinpitämättömiä; mutta kaikki vierastelevia. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että oli paras pysyä näkymättömänä; kaikki sen vuoksi noudattivat järkähtämätöntä liikkumattomuutta ja noin sanoaksemme upposivat yleiseen äänettömyyteen.
Oletko jo niin voimissasi, Verner, että jaksat puhua kanssani. Minulla on niin tärkeätä asiata, että minun on paha olla, ellen saa sitä nyt sanotuksi. Verner käänsi katseensa Esteristä ja vavahti, hänen kasvonsa saivat pelokkaan ilmeen. Arnold ajatteli, hän otaksui, että Ester alkaisi soimata. Sitä hän pelkäsi. Hän puhui hiljaisella äänellä. Ei vielä, Ester, anna minun ensin parantua terveeksi.
Kauhu oli poistanut kaikki hänen äänensä uhkaavat sävelet ja tulen läheneminen oli tehnyt hänen vankan sydämensä yhtä araksi, kuin pelokkaan jäniksen. Leijonan ärjynä kuului niinkuin parku, kun se nousi ja tuuli kantoi sen ihmisten kuuluvillen epätoivon parku huuto taivaasen sen hengen puolesta, jonka Luoja oli luonut.
Boleslav nyökäytti hänelle hymyillen päätänsä; hän oli liian iloinen, tietäessään tytön olevan jälleen täällä, sanoakseen hänelle ainoaakaan vihaista sanaa. »Keitä nyt joutuin minulle jotakin lämmintä», sanoi hän, »ja tarvitsethan itsekin.» Pelokkaan kummissaan tuijotti tyttö Boleslaviin. »Mitä vielä odotat?»
Sun kevätkylmillä ma kohtasin mun nuoruuteni keväimessä kerta, kun omaa viluani värjötin sa olit samaa värisevää verta. Ja lämpöä sun anoi sydämes ja onnen puoleen pelokkaan ja vakaan sa kylmyydestä käänsit katsehes ja mull' ei ollut antaa kumpaistakaan. Sun tietäs maailmalla tunne en ja oudot ovat sulle minun tieni. Sa seuralainen kevätkylmien, sua usein muistan, sisilisko pieni!
Allan loi siihen synkän, pelokkaan katseen; sormuksessa näkyi lasituskuva: pääkallo kahden ristikkäisen puukon yläpuolella. Tämän kuvan nähtyään Allan huokasi niin syvään, että sormus livahti Annikan sormien välistä ja putosi lattialle. Kreivi Menteith nosti sen maasta ja antoi säikähtyneelle Annikalle takaisin.
Mutta joutukaa nyt alas, että tämä kamala leikki kerrankin loppuu, kehoitti Planchette. Niin, hyvät herrat, harjoitukset alkavat, vaati Edit. Kyyppari, tuo samppanjamme, heti! Malja ja lasit ovat puistonpuoleisessa kuistissa. Kaikki on järjestyksessä. Niin lausui Planchette luoden pelokkaan silmäyksen siihen kauheaan epäjärjestykseen, joka huoneessa vallitsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät