Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Siihen ei taas pojilla ollut aikaa noin pitkään nimittelyyn. Yksistään Pekan nimellä hän kulki siihen saakka, kun Mylly-Pekka tuli tähän osaan kaupunkia vanhempainsa muutettua tänne kaupungin toiselta laidalta. Silloin oli Mylly-Pekka ja Pekka. Mutta sehän oli pahasti ontuvaa. Siis Mylly-Pekka ja paljas Pekka. Nimi oli siis aivan viaton, mutta hieman leikillinenkin.
"Etkö herkiä vinguttamasta sitä helvetin lasten tahtirumpuasi Jumalan juhlapäivänä!" karjasi hän toistamiseen. Pekka ravautti silmiään katsoakseen, kuka sillä tavalla uskalsi pelimannille puhua, vaan kun hän huomasi Syrjälän isännän vihasta punoittavat kasvot, alkoi hän heti laitella viuluansa pussiin.
Hyle ponnistelihe niin voimakkaasti, että Pekka huusi minua avukseen. Minäkin työnsin väkäkeihääni hylkeesen, ja sitten viivyimme jäällä vielä niin kauan, ett'ei eläin enää liikahtanutkaan. Tämä hyle oli laatuaan mitä suurimpia, varmaankin viisi kyynärää pitkä ja mahdottoman lihava, nahka oli erittäin kaunis, vaalea-karvainen.
Pekka meni taas vartiopaikalle, jossa hän viipyi iltaan asti. Hänen palatessaan nuotion ja veneen luo Antti taas nukkui. Aikaisin aamulla Antti herätti Pekan ja ehdotti, että he laskevat koiran irti hakemaan otuksia. Olisihan kovin merkillinen metsästysretki, jos he nyt purjehtisivat takaisin laivaston luo tuomatta mitään saalista mukanaan.
Ei tahtonut puhelu kahvittomalla suulla oikein sujua, mutta ei toki ihan loppunutkaan. Kerran jo taas oli katketa, mutta silloin huomasi Anna Liisa kysyä vieraaltaan: »Mistä sinä olit nyyttinesi tulemassa?» »Sen Pekka Kenosen Suson lapsisaunoillahan minä tässä pistäännyin... Vein vähän potaattipiiraita ja hersryynikukkosien tapaisia!»
Sillähän saa jo pärekupoja moneksi talveksi, jos ostaa tahtoo, mutta kun Pekka niitä kiskoo, ei mene penniäkään hukkaan. Ei lampussakaan hukkaan mene, ja maksavathan ne metsätkin, eikä meidän maalla enää niin joka paikasta pärepuita otetakaan; pitää etsiä ja vedättää korven taustalta asti tänne suohautaan, ja sieltäkin jo kohta ovat lopussa.
Ei hän välittänyt mitään siitä, tanssiko kukaan eli ei, eikä hän edes sitä nähnytkään, sillä kertaakaan ei hän silmiänsä ravauttanut, veteli vaan hartaasti, suu väärässä ja posket pullollansa. "Pankaapa Pekka polkkaa", huusi Tuomas hänelle, jota tuo mahdoton valssin paljous alkoi jo kyllästyttää. "Ei kun sotiisia", tahtoi toinen. "Kaloppia", sanoi kolmas.
Pekka Kettunen potkasi suurilla saappaillansa amenen. "Koko elämäni pyhitän ruhtinaalle ja kotomaalle," huusi Koponen. "Vietteliöitä te olette. Mutta, mutta asiaa pitää miettiä ... vaimoni kanssa tahdon tuumailla ennenkuin päätökseni teen." Näin kävi hän salista kyökin läpitse erääsen sivukamariin, jossa hyvillä mielin istahti lukemaan sanomalehtiä.
Takajalassa laahustava lanka vaikeutti kuitenkin jänön kulkua ja hetken päästä oli Pekka sen kintereillä. Mutta juuri kun hän oli sen saavuttamaisillaan, lähti se taas menemään. Peräkkäin, jänis vähän edellä ja Pekka jälessä, kulkivat he niittyä myöten, poikkesivat pelloille, pistäytyivät vähän metsän reunassakin ja tulivat taas aukealle.
Viimein luuli Pekka keksineensä muorille selittämättömän pulman ja voiton hymy huulilla lausui hän: "puinen kirja, luiset puustavit, laskut suorin selvittävi, tilit tarkasti tekevi; mikäs se on?" Siinä oli Sikke-muorille kotvaksi miettimistä ja Pekka jo hyvillään tuumaili: "ei nyt auta anoppikulta, kuin läkkää pois Hymylään.
Päivän Sana
Muut Etsivät