Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Kun hän saapui purolle, joka alkoi mökin lähteestä, niin hän arveli peseytyvänsä, ennenkuin lähtisi vieraihin. Hän nakkasi myttynsä ison hemlokin alle, heitti maahan lakkinsa, vyönsä, paitansa ja laski niiden viereen ladatun pyssynsä.
Janne vilkaisi kotiin päin ja näki Aunon iso juurikori kädessään tulevan. Janne arvasi tuotavan kahvia ja varsin näyttääkseen emännällekin, mihin hän kykenee, rupesi entistä hurjemmin lyömään heiniä, vaikka hänen likainen paitansa jo ennestäänkin oli likomärkänä hiestä ja tarttunut selkään kiinni. Niittäjät olivat jo toisen ladon jättäneet jäljelleen.
He vaikenivat taas kauvan ja miettivät asiaa. Viimein sanoi Jussi: »Vai tulitikkuja hakemaan sinä olit Hyvärilään menossa?» »Tuli...» Ja nyt muisti Antti, että häneltä olivat unehtuneet Hyvärisestä haetut tikut taskuun, Anna Liisalle antamatta. Oitis etsi hän silloin tulitikkulaatikon taskustaan ja antoi sen Anna Liisalle, joka ratkoi pitsiä pois paitansa helmasta.
Hän seisoo kuin kiini-isketty, hänen huulensa ovat siniset, hänen silmänsä ovat päästänsä pudota. Vaan hän ei seiso kauvan. Tietämättömänä, sanaa sanomatta menee hän vakaisilla askeleilla Aaton luo, ottaa puukon haavastansa se on verinen punanen. Lyö sanoo hän, avaa paitansa ja paljastaa rintansa lyö!
Kun tuuli humisi pihlajassa ja sinikukat nyökyttivät päitänsä, tahi kun littoskiveltä katselin kauvas, kauvas taivaan rannalle, niin silloin tuli niin kovin ikäväni. Muistin äitivainaatani, ja hänen kuolemansa kalpea kuva on aina ollut edessäni.
Heitti paitansa pajulle, hamehensa haapaselle, sukkansa sulalle maalle, kenkänsä vesikivelle, helmet hietarantaselle, sormukset somerikolle. Kivi oli kirjava selällä, paasi kullan paistavainen: kiistasi kivellen uia, tahtoi paaelle paeta.
Pienen pappilan ovesta, jossa orvokit nyykkäyttivät päitänsä aamutuulessa ikkunain ulkopuolella, astui kappalainen ulos ja meni kädet ristissä kirkkoon velvollisuuttansa täyttämään. Siellä täällä avasivat puumajat unisia silmiänsä, ja toinen asukas astui toisensa perästä ulos majoista, ojensi itseänsä ja kävi hiljaa kirkolle.
Mikko pyyhki otsaansa paitansa hihaan, oli vähän aikaa ääneti ja jatkoi sitte taas: »Oli kesäinen päivä, semmoinen, jona ei tuulen henkeä tunne, jolloin luonto ikäänkuin kuuntelee sen turvissa asuvien lintusten ääntä. Minä kuulin Anna-Liisan kepeän astunnan ja riensin häntä vastaan.
Uskaltamatta enää mökkiin yrittää lähti poika metsää kohden astua huppuroimaan, toivoen sattumalta maitomökille joutuvansa. Kotveroisen käveli hän metsässä oman onnensa nojassa, kunnes viimein huomasi olevansa aivan eksyksissä. Silloin juohtui pojalle mieleen, kuinka hän kerran ennenkin, Riston kanssa marjassa ollessa oli eksynyt, ja kuinka he olivat kotiin osanneet käännettyään paitansa nurin.
Kohtasi hän erään mäen alla Taula-Matin, joka, kirves kourassa, etsiskeli kääpiä ja pakurimöhkäleitä, joilla jo olikin täyttänyt paitansa mahan ja poven. Matti kertoili, että hän menneenä yönä oli kuullut surkeata ääntä ja ruikutusta kaukaa metsistä; ja tämä ääni oli hänen mielestänsä muistuttanut Simeonin ääntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät