Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. lokakuuta 2025
Ja siitä he saavat oikeuden hoitaa muun ihmiskunnan leipää ja särvintä. Ovatpa he sen lisäksi uudelleen eloon herättäneet käsityksen ruhtinaiden jumalallisesta oikeudesta, nimittäin heidän, raharuhtinaitten. »Heidän asemansa heikkous on siinä, että he ovat pelkkiä liikemiehiä. He eivät ole ajattelijoita. He eivät ole antropologian tai yhteiskuntatieteen tuntijoita.
Ne on poikia ne maailman mainiot! ... ovatpa totta tosiaan! ... katsohan, minkä tekivät ... lähepäs asian alkaen tänne asti, sekin Rarittu ja mikä se on se, joka on koko maailman kiertänyt, ja se Vanterluhti, poika tuhti ... vaan hädässä se ystävä tutaan ... no, ka, ihan toki aivan niinkuin minullekin kävi... Mitenkä Heikille kävi? No, ihan niinkuin tälle Suomelle nyt!
KERTTU. Ovatpa jo täydessä toimessa kummankin naapurin niin isäntä kuin emäntä. Ja moittelipa isäsi lähteissänsä sun viipymistäs. TAPANI. Me emme ehtineet ennen enkä tainnut minä poistua joukosta, koska leikki oli kuumin. Pitäis kenties käydä päästämään äitiä vetonuorasta, mutta onpa hän maannut yönsä makeasti, minä valvonut.
Ovatpa niin. Nämät ponit hyppivät vanteitten läpi Ei, ei, ei! huusi taas Polly samalla tavalla. Eivät suinkaan ne hyppää vanteitten läpi! Niinpä tekevät kuitenkin. Minä vakuutan, että ne sen tekevät. Ja syövät piirakoita ja heillä on salvetti leuvan alla Ponitko söisivät piirakoita ja olisiko heillä salvetti leuvan alla! kummasteli Polly. Oletpa sinä lorujen juttelija! Aivan totta!
»Väärässä vallan minä tosiaankin olin, kun luulin teidän, kuninkaallinen majesteetti, olevan kovin herkkätuntoinen tässä asiassa», virkkoi neuvonantaja. »Niin totta kuin elän, ovatpa Aadolfin rikokset hyviä töitä De la Marck'in tekojen rinnalla! Ja missä hän saa nähdä morsiamensa? Tiedättehän, herra kuningas, ettei hän uskalla liikahtaakaan omasta Ardenni-salostaan.»
Ovatpa nähneet haltijan sormenjälkiäkin vainajan vyötäisillä, jalassa tai kaulassa, taikka itsensä haltijan jonakuna sydänyön hetkenä uida viilettävän virtaa pitkin veden alla, niin että vain kohisevat aallot sen kulkua osottavat. Kenenkä nyt taasen on vuoro? Kenkään ei tiedä, mutta kaukana ei onnettomuus silloin ole. Pieni nuotiotuli lekotti laskupaikalla, koski alensi ääntään.
"Ovatpa tottakin!" myönsi Loviisa. Iloisia kaikki olivat ja vilkkaita, kuten tavallista semmoisissa seuroissa ja tilaisuuksissa. Keskustelu kiertäessään kaupunkia pistäytyi myöskin Sörenin kotiin. Kaikki olivat siitä yksimieliset, että se avioliitto oli hyvin onneton ja talo surkuteltava; muutamat säälivät, toiset moittivat.
TAAVI. Kuuletko Elli, mitä nuo pakisevat? He luulevat olevansa hyvinkin sukkelasuisia ja viisaita, nuo tyttöpahaset. ELLI. Luulotelkoot vaan mielellänsä itsestänsä sellaista! Minä en huoli niin vähintäkään siitä, mitä puhunevat. REETA. Elli ei ole vähemmässä vaarassa hänkään. Ovatpa hänen hameensa vieläkin tultaottavammat kuin Taavin miesvaateparselit.
Mutta ovatpa he molemmat, sekä isä että poika, kaksi yksinkertaista kumppania, ja yksinkertainen, niinkuin tietään, pitää usein leikin totena. KARRI. Ja tästä syystä kenties olette nyt naima-teillä täällä? MIKKO. Mutta asiassa ei ole tärkeyttä, ei yhtään. Te näette, ettei se ensinkään käy sydämellensä. Hän syö ja juo ja painiskelee ja viimein kiittää hän teitä koreasti lähteissänsä.
"Hyvästi ovat ne tänä vuonna ottaneet hyötyäksensä." "Ovatpa kyllä, huonommat voisivat olla." "Myöhään tulette," sanoi Thorbjörn. "Monta tuttavaa oli jäähyväisteltävänä," vastasi mies. "Lähdetkö matkalle?" kysäsi Sæmund. "Niinpä on ollut tuuma." "Lähdettekö kauaksikin?" "Kylläpä vaan." "Kuinka kauas?" "Amerikaan."
Päivän Sana
Muut Etsivät