Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Toi on tarjonna poille, Jotka rohkeevat ruveta Vanhoillengin vastukseksi. Tässä vanha virren Seppä Näytti nyrkkiä kovinta Polki jalkaansa jalointa.
Ponnahtaa äkkiä istualleen: Parjausta, parjausta! Kaksikymmentäviisi vuotta...? Se on vale! Kuka uskaltaa minun työni särkeä? Pui nyrkkiä: Veenit, veenit, te Mervian kirous! Mutta tänään se on tapahtuva... Mervian päivän koittoa ei kukaan voi sumentaa! Vaipuu taaksepäin, kuin haaveillen: Ja merviläisyyden ihana puu kohoaa suurena ja mahtavana Rajakorven väkevästä mullasta...
Semmoisia ne ovat ... mutta mitä me nyt tuolle varkaalle teemme?" sanoi kauppias. Sitten käveli hän ukon nenän eteen ja nyrkkiä puiden tiuskasi: "Miksi varastit minulta leivän?" Ukko ei hämminkinsä tähden voinut vastata mitään, katsoa tuijotti vaan vavisten eteensä lattialle.
Monta kertaa nämä saivat vanhaa kansallista "perkelettä" mainiten puida nyrkkiä noille ylpeille tulokkaille, jotka pitivät suomalaista työmiestä paljon huonompana itseään sekä arvoon että taitoon nähden.
Sinä hetkenä näytti vanha soturi siksi murtuneelta, että Freidenfelt säälillä ja myötätuntoisuudella ajatteli sitä tehtävää, sitä häpeätä ja sitä surua, johon johtavat miehet Summassa olivat tuominneet kunnollisen toverinsa. Sanaakaan lausumatta istui Bousquet hetkisen tässä asennossa, mutta sitten hän äkkiä iski nyrkkiä pöytään ja hypähti ylös.
Talvi kului kuin sairaudessa, itsetiedottomassa horrostilassa niinkuin karhulla, eikä siitä näyttänyt alkavan loppua tullakaan. Kun hän heräsi asemaansa ymmärtämään ja näki yhä vaan lunta satavan, pui hän nyrkkiä taivaalle ja kiroili kinoksia Helsingin kaduilla, jotka eivät muuta kuin kohosivat.
Mutta vasta hän hätäytyi, kun Miina kerran tuli kotia ja takoi nyrkkiä pöytään ison aikaa eikä sittenkään saanut sanaa suustaan, vaan purskahti itkemään ihan huutaen. Mutta saatuaan Miinan suusta vihdoin kuulla, mistä oli kysymys, neiti Smarin istui tyynesti pöytänsä ääreen kirjoittamaan Esterille. »Rakas lapseni!» alkoi hän ja jatkoi, että se on äiti, joka nyt puhuu.
UNTAMO. Pienestä pitäen poika Vihoja imi emosta. Sen osoitti kolmiöisnä, Kun kapalovyönsä katkoi, Liekun lehmuspuisen rikkoi, Nosti nyrkkiä rajusti. Se vihani vimmastutti.
»Sanokaa minulle», jatkoin, »oliko teidän helppo muuttua siitä, mitä olitte sanokaamme korkeakoulussa, siksi mieheksi, joka saattoi tuolla tavoin menetellä oikeuden edessä?» Hänen äkillinen vimmastumisensa pelästytti minut pahanpäiväisesti. Hän päästi kamalan kirouksen ja pui nyrkkiä ikäänkuin minua iskeäkseen. »Suokaa anteeksi», hän sanoi samassa. »Ei, se ei ollut helppoa.
Kun annoin sen, nuor' aivan olin silloin, Enk' aavistanut mihin olin luotu. Mut silloin jo ol' uljaat tuumat mulla, Rakastin hartahasti isäni Jaloa työtä, Ruotsin vapautta, Verestä kukkaa, puhjennutta tuskin, Ja vihast' usein puistin voimatonna Ma nyrkkiä, kun veljieni löyhyys Ja ahnas aateli ja palkkapapit Työt' uljast' yrittivät kukistaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät