Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. toukokuuta 2025
Entä rakas, rauhallinen Venään korven kontio? Eikö aika unhoittaa ois meillä vanhat vainot jo? Oltiin yhtä onnettomat. Viihtykäämme vierekkäin! Vapaat vallat kansan kahden, kauneudessa ystäväin. Maailman nyt markkinoille astuu Suomen suku uus, sentään vanha niinkuin taivas, taikka murhe, muinaisuus. Tulemme kuin turpeen alta, nousemme kuin notkosta, orjan yöstä, orjan työstä, rotu kuolon rotkosta.
Ja sitte me jatkamme matkaa ja nousemme hiljalleen Kultasenmäen rinnettä ylös tunnethan sinä sen, kun olet sieltä monesti lehmiä hakenut? Ja siitä se alkaakin jo hakkuualue. Me olemme nyt Kultasenmäen laella. Ja nyt on tietysti aamu-aurinko on juuri noussut, hanki hohtaa ja kuura kimaltelee tähtinä puiden oksilla. 'Katsoppas noita puita tuolla toisen mäen rinteessä! sanon minä.
Vaikka tämä huolenpito ei ulottuisi sen pitemmälle kuin emon ja poikasten suhteeseen, olisi sittenkin tietysti väärin sanoa, että luonto on ehdottomasti välinpitämätön ja moraaliton. Ja mitä korkeammalle nousemme elävien olentojen kehityssarjassa, sitä suuremmaksi tulee huolenpito kasvavasta polvesta, sitä enemmän kasvaa yksilöitten itselaajennuksen kyky.
'Kyllä se Heikki toimensa tolkulla tekee. Miehet viipottavat lakkejaan jäähyväisiksi ja me lähdemme.» »Että oikeinko se on sellaista» kysäsi tyttö ihastuneena. »Tietysti, tietysti, mutta älä virka nyt mitään! Me lähdemme jo kotiinpäin, puhutaan sitte kotona. Ja me nousemme mäelle ja laskea hurautamme loivaa rinnettä alas.
Ma hälle: »Mestari, ois toivo mulla tuo nähdä suohon suistuvaksi, ennen kuin maalle nousemme me purrestamme.» Hän mulle: »Ennen kuin jo rannan näät sa, oleva on sun mieles tyytyväinen. On oikein, että toivos täytetähän.» Ja kohta mutahahmojen ja muiden niin häntä raastavan näin, että vielä ma tuosta kiitän sekä siunaan Herraa.
Me nousemme kävelemään kaikki, mutta tuntuu aivan uskomattoman oudolta tuo, kun niemen kärki aina pysyy kohdallamme, vaikka me jokainen astumme rivakasti ja taukoamatta eteen päin. Ystäväni ei tahdo käsittää tuota lainkaan, mutta viimein saamme hänellekin selväksi vauhtimme vastaiseen suuntaan olevan saman, jolla merivirta vie jäätä toisaanne.
On liian köyhät kukkaset mainehen ja liian kalvas loisto on laakerin. Niit' ällös urholle sa tarjoo. Urhon on kunnia korkeampi. Me olemme kunniavahti vuossatojen nukkuvain, me olemme korkein mahti yli toden ja unelmain. Meit' taistelusta syöstä ei tainnut kuolokaan. Ylös vuosisatain yöstä me nousemme rintamaan. Me seisomme siellä, kussa ylin taistelun melske soi.
Nyt ajettiin reki erääsen taloon, josta lumisateenkin lävitse näkyi tulta. "Tämä on minun kotoni," sanoi Malmin matkakumppani hänelle. "Tämänkin ovat venäläiset hävittäneet ja polttaneet. Täällä nousemme ylös, josta kynttilät loistavat. Kas niin, turkit pian pois, ja sitten sisälle. Tule, tule, nyt sinun pitää tuleman oitis minun kanssani.
Ja toden totta! kun nousemme pöydästä ja vieraista yksi toisensa perästä astuu ulos verannalle, niin ei ole ainoatakaan, joka ei kynnyksen yli tultuaan vaistomaisesti loisi silmiään ylös vuorille ja sitä näkyä, mikä sieltä aukeaa eteen, äänettömällä tervehdyksellä omistaisi. Ja ääneenkin, hiljaiseen huudahdukseenkin puhkeaa ihastus joltakulta: Katsokaa, kuinka ne hehkuu!
Samalla tapaa me viimeisenä päivänä heräämme haudoistamme, niinkuin olisimme vaan yön nukkuneet, pesemme silmämme ja nousemme virkeinä ja terveinä." "Minä olen nouseva", hän sanoi, "ja puhuva teidän kanssanne jälleen. Tämä sormi, jossa tämä sormus on, annetaan minulle takaisin. Kaikki asetetaan entisilleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät