Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. marraskuuta 2025
Ja ukkoa sitä silloin aina niin makeasti nauratti, että kuppi kädessä hyppi, ja suun naurusta vielä leveänä ollessa hän lempeästi virkkoi: "Niinpäs vain, niinpäs vain, ruunikko, näethän sen toki sinäkin, kuka se suitsissa on! Ymmärtää se ruunikkokin Annin leikit, jopa vain ... jopa vain!"
Kaikilta näiltä katosi kasvoista nauru, kun luutnantti B. astui sisälle. Mutta hän oli sen huomannut ja ymmärtänyt. Tietysti heitä nauratti se, että hän luutnantti B. vaeltaa yksin huoneissa ja ikävöi. Luutnantti Brummer oli erinomaisen hyväntahtoinen. Hän kuvaili luultavasti tavattoman kookkuutensa ja bassomaisen äänensä vuoksi olevansa peloittava, jylhä, ankara soturi.
Hän yhä punastui, tuijotti Helenaan, painoi silmänsä alas ja taas tuijotti. Helena ei silloin voinutkaan ylläpitää vastahankittua neidillistä aikaihmisyyttänsä. Häntä nauratti ja ilo pulpahteli sydämmessä. Hän juoksi tyttömäisesti ovelle ja ovenraosta katsoi taaksensa.
Mikä häntä nauratti? Niin, kukas sen tietää, mikä niitä herroja naurattaa, ne ovat jo sellaista nauravaa väkeä. Mutta erinomaisen pilkalliselta vaan hänen naurunsa näytti. Vaan koittipa viimeinkin merkillinen päivä Rauhalinnan kreivilliseen taloon. Koko viime yön oli lampun nähty palavan kreivin kammiossa.
Teki silloin suuren surmansynnin hengen mies valovoittohinen: näki Anna, Lepaan neiti, hänet, kauan impeä katsoi hän; unohtuivat uskon riidat hältä, vala kirkolle vannomansa, tunsi, kuinka virtas sydämeensä veri voimakas Tavastein. Nauratti hän naisen nuoren.
Robert sanoi, että te kirjoitatte runoja. Hän uskoo, että teistä kerran voi tulla suuri runoilija, yhtä suuri suomalainen kuin Franzén on ruotsalainen. Teidän pitää kerran lukea minulle runojanne, lupaatteko? Enhän minä... Robertista tulee tiedemies, professori ... mitä te nauratte, herra Hagman. Anteroa nauratti, mutta ei hän oikein itsekään tiennyt miksi. Hänen oli vain sanomattoman hyvä olla.
Harmitti se, ettei hän voinut olla punastumatta, vaikka Georg puhui leikkiä ja ylemmyyden hymyllä sanoi häntä pikku linnuksensa, ja nauratti, kun hän ajatteli että oikeastaan ei mikään estänyt häntä puristamasta Georgin päätä syliinsä, kun tämä tapansa mukaan lähestyi ja uhkasi muka suuteloilla, otaksuen varmaksi ettei Helena kumminkaan semmoiseen suostu ja tietysti lyö häntä poskelle.
Hän muistutti Helenalle taas sitä suurta tappiota urhoollisuuden näytteessä, minkä oli kärsinyt muinoin vallattoman ponin selässä. Ja Helenaa nauratti. Ihmeellistä, ihmeellistä! ajatteli Helena. Mitä kummaa se valmistelee ja aikoo. Ja mikä ihmeen taikasana häneltä puuttuu, jota hän ei tiedä tai ei uskalla sanoa.
Hän siis rupesi haastelemaan yhtätoista vaikka ei ensinkään puhelias ollut, josta syystä siitä syntyi loru, joka suuresti nauratti toisia, mutta toisia, jotka säädyn arvosta huolta pitivät, suututti ja saatti hänelle kiivaita muistutuksia. Hän siis arveli vaiti-olemisen vastaseksi olevan parhaan.
Sisäpiika tuli kyökkiin ja, tietäen hänkin Kertun asian, sanoi: nyt juuri lähtevät neidit kävelylle. Eikä hänen tarvinnut sanoa toistamiseen, sillä Kerttu juoksi vikkelästi kadulle. Samassa neidit tulivat katuovesta ulos. Kertun hämmästys oli suuri. Sata kertaa fiinimpiä hän näki joka päivä kaduilla. Nämä olivat niin yksinkertaisia, että oikein häntä nauratti.
Päivän Sana
Muut Etsivät