Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Siihen en ollut minä tyytyväinen, huomasin hänen surkuttelevan minua, että minä vietin mummon luona niin orjallista elämää, mutta ei sen enempää. Minä kadotin rauhani, en voinut levollisesti istua, en tukea, enkä työskennellä, välistä nauroin ja tein mummolle jonkun kepposen, sitten jälleen purskahdin itkemään. Vihdoin kärsi terveyteni siitä ja minä tulin melkein oikein sairaaksi.
'Ei hän ole wiralla ja hänen waimonsa on kuollut', selitin mummolle, ikäänkuin illalliseni ja yöpaikkani maksuksi, sillä en itsekään tietänyt, mitä mä hänelle wastasin, niin oli sydämeni täysi. 'Wai niin! Wai ei pastori ole enää wiralla! Paraspa taisi olla rouwallekin, kun kuolema pelasti hänen enempää näkemästä', arweli mummo. Noita keskustellessamme olin syönyt, minkä söin.
Sinne minä peijakkaan työnsin... Lekkeri viinaa veneessä, eikä antanut vanhalle mummolle pisaraakaan". "Ollee ehkä parasta, herra Antero, että hankitte toisen nyt Leenan sijaan" sanoi viskaali, kääntyen puotipoikaan. "Tämä otus tässä on minun korjattava". Ei siinä auttanut Leena paran huudot ja kiroukset. Hänen täytyi seurata viskaalia.
Me olimme päättäneet olla mummolle sanaakaan sanomatta. Niin hän tahtoi. Ja nyt on koko historiani melkein lopussa. Kokonainen vuosi on kulunut. Hän on tullut takaisin, hän on jo kolme päivää sitten täällä ja, ja..." "Kuinka? Mitä nyt?" huudahdin minä, kärsimättömänä kuullakseni loppua. "Eikä hän ole tähän saakka näyttäytynyt!" vastasi Nastjenka tuskalloisesti. "Ei kuulu mitään häneltä."
Pari viikkoa hautajaisten jälkeen, kun Elsa eräänä aamuna istui akkunan edessä kamarissa ja neuloi, näki hän maalais-isännän ajavan pihaan ruskealla hevosella ja sievillä kärryillä. "Tuolla tulee varmaankin mummolle vastaus!" huudahti Elsa. Mummo, joka jotakin hääriskeli kamarin perällä, tulla löntysti akkunan luo. "Mikä vastaus?" mummo hämillään kysyi.
Menemme johonkin huoneesen". "Olkoon menneeksi. Anna kuulua... Mitä?" "Eipä juuri mitään; mutta ... tunnethan sinä kamreerin, hm, tunnethan..." "Kamreeri Millerin, yhtä hyvin kuin oman herra isävainajani. Mitä vielä?" "Vai niin, sinä olet kyllästynyt tanssiin". "Eipä niinkään, sitä en oikeastaan tahtonut sanoa; mutta sinä voit esittää minun ukko Millerille ja mummolle, niin että minä saan..."
Ukko oli jo ehtinyt Mattiinsa niin perehtyä että kyynelsilmin oli hänestä eronnut, eikä moneen päivään ollut hänelle jälestäpäin ruoka maistunut. Niin ikävän oli sanonut poikaa olleen. Omasta pojastaan ei ollut niinkään lukua pitänyt. Sen oli itse mummolle kertonut.
Ei neiti Streit eikä Ilsekään olleet ainoallakaan sanalla maininneet tätä "kadonnutta", joka kuitenkin lienee ollut sukua mummolle, sillä hänhän oli mummon viimeinen ajatus. Nyt vasta liikutti minua sydämeni pohjaan asti juhlallinen huuto: "Kristiina, minä annan anteeksi!" Ehdottomasti muistelin kertomusta tuhlaajapojasta, joka kuitenkin salaa asui lempilapsena isänsä sydämen pohjassa.
"Sen werran ne rikkaat pitäwät lukua köyhän tilasta", mutisi Mielonen itseksensä. Kun kauppatowerit joutuiwat, lähtiwät he kaupungille asioitaan ajamaan. "Mennäänpäs nyt mummon kautta", esitteli Mielonen. "Mennään waan." "Antakaapas minulle yksi paperossi", sanoi Mielonen mummolle hänen luokseen päästyään, sitten kuin hän häntä oli ensin terwehtinyt. "Minulle myös", sanoi Makkonen.
Tuossa touhussa ja ilossa unouttivat he surunsa siihen patuseen paikkaan. "No, mitä sitä nyt mummolle kuuluu?" kysyivät he yksin äänin, kun olivat saaneet hänen istumaan. "Kuuluuhan tuota. Marttalan kellarikamarista näkyi menneenä yönä, yösydännä valkea", sanoi mummo hiljaa, ikäänkuin ei olisi itsekään suonut sitä kuulevansa. Jaakko säpsähti, hän vaaleni ei punastui, ja taas vaaleni hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät