Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Epäiltiin vaan muorin sielun tilaa, kun hän oli niin kärty kuolintaudissaan, eikä ollut tyytyväinen kohtaloonsa eikä kuuliainen Herran vitsalle, vaan luki muitten syyksi kärsimisensä. Niin tuumailtiin ja heitettiin mummo siihen kiukaalle keuvottamaan siksi kunnes arkku tehtiin. Ensi sunnuntaina vietiin viimeiseen lepoonsa.
Mitä hekin wielä saanewat kärsiä?" sanoi ukko säälien lapsia, ja hänen kaswonsa wärähteliwät ja aaltoiliwat suonen=wedon tapaisesti. "Jumala on meidät hyljännyt", sanoi wanha mummo tuskin kuultawasti. "Niin! Jumala on meidät hyljännyt; kaiken saa heittää siihen", sanoi ukko epätoiwoissaan. "Waikka kokee, eipä hylkää Herra", ehätti Matti siihen sanomaan.
"No ette te sure sen enempää, waikk'ei asianne ole sen paremmasti?" "Mitä minä surisin, sillä ei minun aikani ole enää pitkällinen", sanoi mummo ja hyrähti itkuun. Me katsoimme tarkoin mummon surullista tilaa. Hänen ryppyiset ja kulmikkaat kaswonsa wetäysiwät itkun työhön. Jäätyneiden silmäripsien alta alkoi walahdella isoja wesikarpaleita.
"On, herra, sen hurskaan Esterin mukaan, josta kerrotaan raamatussa", vastasi mummo. "Onko teidän poikanne nimi Ahasverus?" "On", vastasi herra, "saman kuningas Ahasveruksen mukaan, joka otti Esterin puolisoksensa. Minun pojastani voi myöskin tulla suuren valtakunnan kuningas." Ja samalla vieras herra löi ylpeästi vyötänsä, joka oli täynnä kirkkaita kultarahoja.
Mahdollisesti vaikutti hänen lähtöönsä myöskin pelko arvannosto-asian seurauksista, sillä kauppias Luikarinen oli kivenkovaan kieltänyt hänet armoa pyytämästä. Silloin oli Jaana jo synnyttänyt lapsen. Lapsi kuoli heti syntymisen jälkeen. Tuskin ehti mummo hänelle hätäkasteen toimittaa. Asia pidettiin salassa, mikäli mahdollista.
Sijaan sai hän kaikkein kauneinta valkoista rihmaa, jota mummo oli kehrännyt rukillaan. Oli Ester sentään nähnyt myöskin monta matkustavaista ajavan ohitse tietä myöten, mutta heillä kaikilla oli oikein tulinen kiire joutua pois rumasta erämaasta, he ajoivat täyttä kyytiä ohitse, paitsi milloin kesäkuumalla pikku lapsille tuli jano matkavaunuissa.
"Hän ei ilmoisna ikänä ole saapa nimekseen Olinaa," lausui nuori Rasmussenin matami närkästyen. Hän oli koko ajan maannut vaiti ja seurannut lasta silmillään, mutta näki nyt olevan syytä yhtyä puheesen. "Minkä hän muutoin saisi nimeksi?" kysyi mummo. "Eikö ole sekä hänen isänsä että vaarinsa nimi Ole, ja enkö minä itsekin ole ristitty Olina Petrinaksi?
Hän meni viereiseen huoneesen, missä Wengelmummo yhä vielä makasi nojatuolissa, kasvot uuniin päin, mutta heräsi Roosan hiljaisimmasta nykäsemisestä. "Osoitappa nyt rakastavasi minua, rakas mummo. Hovi on tulessa; minä menen herättämään isää. Sinä jäät lapsen luo, äläkä jätä sitä hetkeksikään. Minä palaan kohta".
Kaiken sairastusajan hoiti Elsa taukoomatta, levähtämättä Mattia, sitä Mattia, jonka hän kerran oli korjannut maantien ojasta nälkään kuolemasta. Parhaassa kukoistuksessaan hän pääsi pois. Tämän kuolemantapauksen johdota puki Elsa itsensä mustiin vaatteihin, osoittaen, että hänellä oli suru. Mummo teki sen saman.
Puhuttiin aina katteini Printfellistä, minun langostani, jolla oli Ruotsinsalmen metalji ja Miekanritari linnassansa... Se pitäisi Tammisen muistaa." Mummo olisi luultavasti mennyt puheessaan pitemmälle, jos ei hiljainen naputus oveen olisi häirinnyt molempia vanhuksia.
Päivän Sana
Muut Etsivät